perjantaina, maaliskuuta 2

Kuluttajayhteisöjä ja e-tiedettä

Postaukset ovat viime aikoina "hieman" viivästyneet milloin Bloggerin sisäisten ongelmien, milloin oman tilin kanssa sekoilun tähden.

Samana päivänä kun virtuaalisia asiakasyhteisöjä käsittelevä artikkelimme lähti maailmalle arvioitavaksi, Annamari Typpö kirjoittaa Digitoday:ssa mm. Sulakkeen rakentaman virtuaalisen tutkimusympäristön hyödyntämisestä tuotekehityksessä. Tämä yhdessä artikkelin kirjoittamisen kanssa muistutti siitä, että potentiaalisen kauniin ajatuksen kuvaaminen ei vielä riitä; tarvitsemme aiempaa enemmän konkreettisia esimerkkejä ja caseja.

Jutussa ovat esillä sekä avoimen vs. suljetun retoriikan oppitunti nro 42 (Kryptonite -lukon murtaminen) että vanhastaan tuttu digitaalisten natiivien valtaannousu. Nokian J-P Erkkola käyttää jälkimmäistä metaforaa 80-luvulla syntyneistä, jotka nettaavat sujuvasti, kun taas vanhemmat sukupolvet ovat verkossa maahanmuuttajan asemassa (no jaa, ehkä ikäjaottelu ei ole todellisuudessa ihan näin jyrkkä, mutta perusajatushan on tärkein ;)

Ensi tiistain projektiworkshopissa Helsingissä kuulemme lyhyen firmapuheenvuoron SecondLifesta, joten vaikenen aiheesta uutta viisautta odotellessa. Tutkijoidemme teemoina taas ovat virtuaalitiimien johtaminen ja virtuaalinen yhteistyö. Otsikoin oman esitykseni loppuosan lennokkaasti tyyliin "Virtuaalisuuden kolme paradoksia", vaikka en ole aivan varma rajaukseni onnistumisesta - näitä paradoksejahan voitaisiin esittää saman tien viisikymmentä, tai sitten kuitata kaikki unohdetuiksi epäteoreettisella kädenheilautuksella.

Oli miten oli, niin yhteisöllisyys on aina ollut netin ydintä, kuten Erkkolakin toteaa. Minua vain edelleen kiinnostaa, miksi firmat hiihtävät perässä pitkitettyä Finlandiaa huonosti tervatuilla metsäsuksilla.

Asiasta viidenteen. Oheinen linkki on pitänyt listata jo Z kertaa, mutta Web 2.0 ei suonut. Journal of Computer Mediated Communication -lehden tammikuun numerossa erikoisteemana on e-science, ja aiheina muun muassa IP:t, tieteen käytäntöyhteisöt ja innovaatiot.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu