perjantaina, huhtikuuta 11

Call for papers: social networks and Web 2.0

Nopeimmat kirjoittajat ehtivät vielä laittaa abstraktiehdotuksen Electronic Commerce Research and Applications -lehden Special Issueen "Social Networks and Web 2.0", jossa deadline 15.4. ja valmiille papereille 15.6.

Käsitehäröily jatkuu myös esitetyissä teemoissa: web-yhteisöjä, e-yhteisöjä vai online-yhteisöjä? Tai ehkei sittenkään?

MISQ:n virtual world -erikoisnumeron tapaan joudun passaamaan tämän julkaisumahdollisuuden väitöskirjan takia. Mutta tärkeintä on, että myös kovatasoista tutkimusta on tekeillä, ei siis pelkkää konferenssihuttua. Ja toivottavasti näemme papereissa muitakin maailmoja kuin open source -yhteisöt, Wikipedia ja nettihuutokaupat.

tiistaina, huhtikuuta 8

Osallistukaa, perkule

Kevätväsymyksestä huolimatta aamukahvilla hymyilytti. Syynä oli Miska Rantasen (HS 8.4. A6) uutisanalyysi "Ja nyt saatte keskustella", joka arvioi valtionhallinnon keskustelufoorumi otakantaa.fi:n tähänastista taivalta.

Kirjoitus palautti elävästi mieleeni graduvaiheen vuonna 2003 ja silloiset seikkailut suomalaisen e-demokratian maailmassa - mitä tuo hämärä termi sitten ikinä tarkoittakaan. Tuolloin kuulin otakantaa.fi -sivustosta ensimmäistä kertaa ja raportoimmepa siitä jopa kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista käsittelevässä tutkimuspaperissa, mutta henkilökohtaiset käyttökokemukset jäivät niukoiksi. En siis ota kantaa palveluun vaan yleisemmin ilmiöön.

Olen tullut useaan kertaan kirjoittaneeksi blogissani, kuinka avoimuutta ei synny pakottamalla ja kuinka muka-yhteisöllistä toimintatapaa ei voi väkisin viedä ympäristöön, johon se ei sovi. Toistettakoon nämä lauseet taas kerran. Syitä on tässä vuosien varrella tullut tutkittua ja pohdittua, eikä vähäisin ei ole vallan säilyttäminen. Mikään ei ole niin vaivatonta kuin kirjoittaa selvitys organisaatiokulttuurin muuttamisen tarpeista ja olla samaan aikaan itse täysin muuttumaton.

En haluaisi kuulostaa kliseiseltä saati ennakkoluuloiselta, mutta julkisen sektorin hallintokoneisto on viimeinen instanssi tässä maailmassa, joka oppii hyödyntämään verkkoa sosiaalisiin tarkoituksiin - ei siis pelkästään jakelemaan sähköpostilla muistioita. Jopa yliopistot, nuo kansan korkeimmat sivistyslaitokset, vilisevät ihmisiä, jotka eivät erota blogia www-sivusta tai osaa kirjoittaa keskustelufoorumille. Ja miksipä he niin haluaisivatkaan tehdä?

Kuten Rantanen toteaa, hallinnon hankkeista saa kyllä keskustella, kunhan keskustelu käydään päätöksenteon jälkeen. Varmin tapa välttyä vaivannäöltä on tekeytyä tyhmäksi, eikä sen oivaltamiseksi tarvitse edes katsoa Kyllä, herra ministeri -sarjaa.

Kirjoituksessa viitataan oikeusministeriön esitykseen Sähköisen kuulemisen kehittäminen valtionhallinnossa, joka on luettavissa OM:n sivuilla.

Nostan esille vain yhden pelottavan kohdan sivulta 44, Toimenpide-ehdotukset: "Osallistumisympäristö pitää sisällään vuorovaikutuksen ja kuulemisen ylläpidetyn sähköisen työpöydän sisällöt ja välineet sekä käytön tuen. Kokoavalla sivustolla olisi myös käyttöön houkuttelevia sovelmia, kuten pelejä, tietokilpailuja, videoita ja muuta viihteellis-asiallista sisältöä esimerkiksi julkishallinnon ja sen päätöksentekojärjestelmän toiminnasta ja osallistumisen merkityksestä."

Video kunnanvaltuuston kokouksesta, jossa vatvotaan asemakaavamuutosta kolme tuntia? Peli, jossa heitetään ministeriä kananmunalla? Kävijäryntäys on taattu, aivan kuten maakuntalehdessä, jonka verkkopalvelussa voi pelata sudokua.

Esitystä lukiessaan muuttuu tahtomattaan kyyniseksi. Jos asiat haluaa kääntää hyvin päin, suosittelisin päätöksentekijöille tutustumista siihen keskusteluun, jota verkossa käydään jo nyt. Siitä voi oppia, siihen voi osallistua, ja parantaa näin sekä viestinnällistä että ammatillista kompetenssiaan. Maailman tylsimmänkin asian ympärille voi verkossa rakentua yhteisö, mutta sitä ei synnytetä toimenpide-esityksillä, vaan osoittamalla aitoa kiinnostusta, keskustelemalla ja kuuntelemalla.

Konkreettisesti: niin kauan kuin meillä ei ole edes toimivia sähköisiä lomakkeita, miten voisi olla aktiivista kansalaiskeskustelua jonkin ylhäältä annetun sateenvarjon suojissa?

Entä ottaisikohan jokin ministeriö yhden tohtorin töihin laatimaan lisää syvällisiä selvityksiä netin yhteisöllisyydestä? Näen jo sieluni silmin itseni kehittämässä takamus edellä "osallistavia palveluja", kun ensin olen viisi vuotta tutkinut niitä ja oppinut, ettei niin kannata tehdä.

Eikä se olisi ensimmäinen kerta. Olinhan vuosia sitten kesätöissä, jossa sain tehtäväksi laatia valtion virastoille euron käyttöönoton ohjeistusta käsittelevän sivuston. Mukaan haluttiin myös kaikille avoin keskustelufoorumi ja sinne eri aihepiirit. Syyssateiden jo langettua maahan kävin kaiholla katselemassa luomiani sivuja.

Keskustelufoorumilla ei ollut ainuttakaan viestiä.