maanantaina, tammikuuta 5

Blogit ja tiedon jakaminen organisaatioissa

Sain vuosilomallani kunnian vertaisarvioida erääseen knowledge management -lehteen tarjolla olevan artikkelin. Se käsitteli itselleni läheistä aihetta: tiedon jakamista ja luomista organisaatioissa ja erityisesti sen tukemista blogien avulla.

Tekijät olivat siis valinneet akateemiselle tutkimukselle tuoreen aiheen, mutta kuitenkin melko perinteisen näkökulman, siis blogikirjoittajien motivaation. Ensimmäinen ajatus, joka heräsi artikkelin nähtyäni, olikin joko-taas -huokaus: miksi jälleen yksi tutkimus verkossa kommunikoivien ihmisten motivaatiosta?

Eroavatko bloggaajien vaikuttimet jotenkin niistä tekijöistä, jotka vanhastaan tiedetään, esimerkiksi oman asiantuntemuksen tekemisestä näkyväksi, maineesta ja statuksesta, muiden osoittamasta vastavuoroisuudesta ja näkemysten jakamisesta, oman ajattelun jäsentämisestä sekä puhtaasta kirjoittamisen ja julkaisemisen nautinnosta?

Kuten väitöstilaisuudessakin tulin sivunneeksi, motivoituneet käyttäjät eivät ole yhtä kuin tiedon jakaminen. Tarvitaan se yhteinen kiinnostus, jaettu kieli, käytännöt ja rutiinit. Kuka tahansa voi kirjoittaa nettiin lähes mitä tahansa, mutta silloin ollaan vielä kaukana tiedon jakamisesta.

Organisaatiot jos mitkä ovat otollisia ympäristöjä tutkia muutakin kuin sitä, miksi ihmiset bloggaavat tai jättävät bloggaamatta - yhtenä esimerkkinä viestintäkulttuuri ja soveltuvina pidetyt tavat kommunikoida. Kun halutaan diagnosoida organisaation ilmapiiriä ja sen avoimuutta, tällöin ollaan askel pidemmällä eli mitä- ja miten -kysymysten äärellä.

Erityisen mieleenpainuvaa lukemassani artikkelissa olikin se, että siinä lähestyttiin ilmiötä rohkeasti yhden onnistuneen ja yhden epäonnistuneen case-tapauksen kautta. Koska kyseessä on vielä julkaisematon teksti (eläköön "avoin" tieteenharjoitus), totean vain lyhyesti, että toinen tutkituista blogiyhteisöistä keskittyi ohjelmistokehityshankkeen tukemiseen ja oli kaikille kiinnostuneille avoin, toinen taas edusti klassista organisaation intranetiin ylhäältä ympättyä blogialustaa, jonne projektityöntekijöiden toivottiin kirjoittavan tutkimusintresseistään ja aikaansaannoksistaan. Tuskin tarvitsee mainita, kumpi caseista oli se hedelmätön.

Ymppäysvaihteella etenee myös kotoinen maakuntaportaalimme eKarjala, jonka blogiosioon kirjoittajat voivat - ainakin ohjeistuksen mukaan - lähettää oman kirjoituksensa julkaistavaksi ja valita blogia perustaessaan, onko muilla kommentointimahdollisuus. En tiedä missä vaiheessa perinteinen nettijulkaiseminen sai nimen 'blogi', mutta ehkä se vain on niin hieno termi?

Oman yliopistomme intranetista nk. johdon blogi (rehtoreiden noin kerran kuukaudessa harjoittama lehdistötiedottaminen ilman lehdistöä) katosi viime vuoden mittaan kaikessa hiljaisuudessa.

lauantaina, tammikuuta 3

Suunnitelmia alkaneeseen vuoteen

Monet ovat kysyneet, mitä ohjelmassani on väitöksen jälkeen. Todettakoon vihdoinkin ääneen, että tämän vuoden ajan toimin projektipäällikkönä tutkimushankkeessa, joka keskittyy sanomalehtien (ja osin aikakauslehtien) online-palveluihin sekä kuluttaja- että kustantajanäkökulmasta.

Syksyn mittaan neuvottelimme monien eri sanomalehtitalojen kanssa täydentävästä rahoituksesta. Samalla opimme paljon siitä, millaisten kysymysten äärellä perinteinen printtimedia Suomessa painii. Haasteet ovat varsin yhteneviä, mutta samaa ei voi sanoa resursseista ja panostamisesta nettiin.

Alkavien härkäviikkojen kunniaksi aionkin ensin häiritä kotimaista toimittajakuntaa tiedustelemalla, millaisia tuntemuksia nk. sosiaalisen median esiinmarssi heissä herättää. Perimmäisenä tavoitteena on päästä käsiksi niihin ajatusmalleihin, mindsetteihin, jotka vaikuttavat sanomalehtijournalistien suhtautumiseen koko käsillä olevaan murrokseen.

Kyseessä on siis eräänlainen mielikuvien ja ajatusrakennelmien taklaaminen. Koen aiheen tärkeäksi ja toivon todellakin, että pääsen kysymyksen kanssa pintaraapaisua pidemmälle. Tuija Aalto kirjoitti viime viikolla Tuhat sanaa -blogissaan, kuinka Internet tilana houkuttaa ontuviin vertauskuviin. Sanomalehtien kohdalla tilanne on erityisen mielenkiintoinen, koska kissanhännänveto painetun sanan ja Internetin välillä on leimannut keskustelua niin kauan kuin sitä on käyty - Tuijan mainitsema HS-kolumnistin perunasäkki päässä torilla -paheksunta olkoon tästä yhtenä tuoreena esimerkkinä.

Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi ja silmiinpistävää on vertailun toteutuminen käytännössä vain yhteen suuntaan: joko netin heikkouksiin tai vahvuuksiin suhteessa printtimediaan. Tämä asetelma on vahvasti esillä niin sanomalehdissä (heikkoudet) kuin blogosfäärissäkin (vahvuudet).

Kenties keskustelu joskus saavuttaa asteen, jossa netti kohtaa reaalimaailman sitä täydentävänä tilana ja sama toisinpäin. Tai sitten olen väitöskirjani jälkimaininkeihin hukkunut idealisti.

Kun puhutaan avoimuudesta, asiat todellakin saavat merkityksensä ihmisten toiminnan kautta. Ne eivät rakennu ylhäältä annettuina totuuksina, joita vastaan pitää taistella juoksemalla pää edellä päin tuulimyllyä. Ei edes mediassa.

Esimerkki: keskusteluissa kustantajien kanssa monet sanomalehdet jakoivat yhteisen huolen nuoriso-kohderyhmän tavoittamisesta ja siitä, kuinka nuorten pirstaleinen mediankäyttö vaikuttaa lehden asemaan nyt ja tulevaisuudessa. Todettiin muun muassa, että lapsia ja nuoria voidaan suhteellisen vaivattomasti opastaa ja kannustaa perinteisten sanomalehtien lukemiseen, mutta netissä mikään lehti ei pysty kilpailemaan ajasta IRC-gallerian kanssa.

Onko jokin sanomalehti joskus kokeillut kampanjoida kouluissa omalla nettilehdellään ja kasvattaa lapsia sen lukemiseen? Miksi hyväksi havaittu tapa puffata sanomalehteä ei siirry nettiin, vaikka verkon oletetaan muutoin replikoivan lehden muita toimintatapoja?

Jälleen kerran suhde tuntuu pelaavan vain toiseen suuntaan, ei niin, että lehdestä ja lehden verkkopalvelusta löytyisi jotain yhdistävää.

Entä jos kaikkia ikäryhmiä luonnostaan kiinnostava paikallinen ja alueellinen yhteisöllisyys ei netissä kanavoidu sanomalehden alla toimivaan yhteisöön, minne se kanavoituu? Onko ongelma Internetissä itsessään vai kenties lehden toimintamallissa?

Nämä ovat vain pikapikaa esitettyjä ajatustäkyjä maailmasta, jossa netissä ei pelkästään ajelehdita, vaan sen tarjoamiin mahdollisuuksiin halutaan tarttua.

Tutkimusta odotellessa, olkoon uusi vuosi kaikesta huolimatta onnekas ja menestyksellinen.