torstaina, maaliskuuta 29

TIEKEn web 2.0 -seminaari 28.3.2007

Aloitan referoinnin poikkeuksellisesti tilaisuuden lopusta ja sivuutan tässä yhteydessä yksittäiset puheenvuorot.

Sanomatalon kovien tuolien iltapäivän viimeinen tunti käytettiin asiantuntijoiden paneelikeskusteluun. Käsiteltävänä oli kolme yhteenvetävää teemaa: mitä termi web 2.0 oikeastaan tarkoittaa, miksi alueen käytäntöä ja hyviä caseja on Suomessa vähän, ja millainen on web 2.0:n vaikutus organisaatioihin.

Erilaisella taustalla varustettujen ihmisten sijoittaminen samaan tilaan on tunnetusti hyvä uuden tiedon lähde, mutta keskustelun jäsentämistä vaikeuttaa se, että kysymykset, kommentit ja mielipiteet (pikaviestimet, teknologiat, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, verkostojen tukahtuminen, hiihtohississä saadut liikeideat) risteilevät hallitsemattomiin suuntiin. Koetan kuitenkin pelastaa jotain talteen.

Web 2.0 voidaan nähdä konseptina - kts. Kari A. Hintikan julkaisu "Johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin" - joka kokoaa yhteen joukon toimintatapoja. TIEKEn Ville Saarikosken mukaan Web 2.0:n avainsana on parempi rakenne: digitaalisuutta ei esiinny luonnossa, protokollia ei esiinny luonnossa, mutta rakenteet esiintyvät. (Kuvittelen ymmärtäväni.)

Hämmästyttävää, kuinka paljon ylipäätään käytämme aikaa ja vaivaa määrittelyyn tai sen yrittämiseen; samaan aikaan suumme selittävät, että kyseessä on vain apukäsite ja vertauskuva muutoksen havainnollistamiseen. Koen tiettyjä yhtäläisyyksiä esimerkiksi termin "tietojohtaminen" kanssa.

VTT:n Petteri Kangas näki käytännön haasteina maamme pienuuden, kieliongelmat ja rajatut käyttäjäryhmät. Kuulijasta tosin tuntui, että koko ongelmanasettelu perustui ennalta laadittuun paneelikeskustelun formaattiin, ei netin todellisuuteen. Caseja on paljon (eikä kaiken tarvitse kytkeytyä Iggloon, vaikka se hyvä esimerkki onkin), mutta jokainen tutkija ja asiantuntija katsoo ilmiötä vain omista lähtökohdistaan eikä välttämättä näe metsää puilta; yhteisöjen kenttä on aina ollut pirstaleinen ja moneen kontekstiin taipuva; kolmanneksi, yhteisöjen enemmistön ei suinkaan ole tarkoitus tuottaa suoria rahavirtoja, kuten yleisöstä muistutettiin.

Paradoksi näyttäytyi myös paneelikeskustelussa. Uusien markkinoiden todettiin sijaitsevan pitkässä hännässä (long tail) ja sen palvelemisessa kilpailijoita paremmin, samaan aikaan sivulauseissa maalataan ruusuisia kuvia suurista, kansainvälisistä menestystarinoista, joilla haastetaan perinteiset mammutit: "Jospa sittenkin."

No, ei nyt kuitenkaan. On maamme segmentoituja ja siksi jää.

Toisaalta kuulijaa hämmästytti myös se, ettei juuri kukaan puhunut yleisistä innovatiivisuuden esteistä, kyvyttömyydestä uudistua ja olla luova, vaikka esimerkiksi guru Himanen on tätä viime aikoina suureen ääneen peräänkuuluttanut (mm. HS 29.3.). Lukkiutuminen ja fakkiutuminen lienevät paljon pahempia vaivoja kuin suomalaiseksi syntyminen, olkoonkin että meillä on pulaa alan osaajista ja mitä tahansa ei uskalleta lähteä tyhjän päälle kokeilemaan.

Kai Nyman (Nokia) esitti yhteenvetona loogis-optimistisen näkemyksensä: koska sosiaalinen elämä siirtyy luontevasti verkkoon, liiketoiminta seuraa mukana. Tämä on helppo allekirjoittaa.

Uusien mahdollisuuksien ohessa web 2.0:n nähdään muuttavan organisaatioita monella tavoin: pienet tiimit saavat enemmän valtaa, palkitsemismekanismit muuttuvat (tai siis niitä on muutettava), luodaan suora kontakti yhteistyöosapuoliin, asiakkaat ovat aiempaa valistuneempia ja heillä on enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin.

Perinteisiä yrityksiä kehitys koskettaa ainakin kolmella tapaa:
1. Web 2.0:n ilmiöitä on kyettävä seuraamaan ja ymmärtämään - esimerkkinä laitevalmistaja Nokia.
2. Ulkoinen yhteistyö: käyttäjäyhteisöt, online user communities, antavat mahdollisuuden ideoida ja innovoida.
3. Sisäinen yhteistyö: sosiaalisen median yrityssovellukset ja asioiden tekeminen paremmin, esimerkiksi Confluence ja SocialText.

Mahdollisuuksien näkemistä kuitenkin rajoittaa se, että ei tiedetä, millaista panostusta (ja paljonko) vaatii esimerkiksi online-yhteistyö asiakkaan suuntaan. Kommenteissa sivuttiin myös aineettomien oikeuksien muodostamia rajoitteita.

Aiheensa mukaisesti liiketoimintamallit olivat seminaarin keskiössä. Kai Nymanin mukaan tällä hetkellä kolme mallia dominoi: online-myynti (200 mrd$), internet access (160 mrd$) ja nettimainonta (20 mrd$). Petteri Kangas referoi VTT:n raportin pohjalta uusia mahdollisia malleja. Nämä olivat siis

1. crowd-sourcing, jossa käyttäjille maksetaan sisällöstä, esim. käyttäjien valokuvia julkaiseva IPG-lehti
2. taustateknologian kehittäminen (joskaan itselleni ei selvinnyt, mikä tässä on varsinaisesti uutta), esim. vanha kunnon MySQL, jota useimmat palvelut tällä hetkellä käyttävät
3. sosiaalisen median käyttö ammattisovelluksissa, esim. wikit
4. tulojen jako yhdistelmäpalveluissa, esim. FON, halpa langaton nettiyhteys.

Kaikki asiavirheet ovat omiani, koska en ole vielä vaihtanut silmälaseja. Esitykset tulevat kuitenkin saataville TIEKEn sivuilta.

Porvarillisesta sisällöstään huolimatta tykästyin seminaarissa kuultuun metsästäjävertaukseen: vanhasta metsästäjien (vapaasta) Internetistä ollaan siirtymässä kohti omistavaa Internetiä, jossa jokaisella on henkilökohtainen pysyvä identiteetti, valtaa ja virtuaalista maata. Tämä kehitys kätkee samalla sisälleen huomattavasti tärkeämpiä liiketoimintamalleja kuin ne vanhat mallit, jotka pohjautuvat kulutukseen.

Kai Nyman myös muistutti, että onnistunut palvelu syntyy edelleen alakulttuurin (yhteisön) tarpeiden ymmärtämisestä.

Puheenvuoroja kuunnellessa olisin moneen kertaan antanut kuningaskunnan nettiyhteydestä, kannettavasta ja mahdollisuudesta kommentoida suoraan. En näköjään kykene seuraamaan luentomaista esitystä viittätoista minuuttia kauempaa tekemättä jotain itse.

Kaksi kuningaskuntaa antaisin mahdollisuudesta kuoria informaatio- ja tietokermat päältä myös reaalimaailmassa. Web 2.0 sallii käyttäjien vastaanottaa sisältöä vain niistä asioista, jotka kiinnostavat, ja vain silloin kun käyttäjä on vastaanottavimmillaan. Mutta mistä saada IRL-syötteet, jotka ohjaavat kuulijan vain niihin seminaareihin, joissa parhaat ideat syntyvät?

3 kommenttia:

14:43 , Anonymous Tero Heiskanen kirjoitti...

Iso kiitos seminaariraportista, nämä ovat tärkeitä, kun aina ei voi päästä fyysisesti paikalle. On iso vääryys, että et ole saanut kommentteja vähintään pitkään aikaan (jaksoin tarkastaa n. 10 postausta).
Web 2.0:lla terminä on ollut iso arvo huomion keskittäjänä ja webin muutoksen jäsentäjänä, mutta minusta voitaisiin alkaa jo pikkuhiljaa siirtymään seuraavaan muutoksen konkretisointiin (mikä ei ole ihan triviaalia, onko se nyt sitten web 3.0, 2.86 vai mikä? http://www.kariahintikka.fi/matrixx/blogs/index.php?title=o_reilly_versioi_webia_taas_devnull&more=1&c=1&tb=1&pb=1
)
Raportoimasi Ville Saarikosken luonnehdinta kuulostaa mielenkiintoiselta. Itse ottaisin web 2.0:n filosofisen merkityksen juurille matkustaessa suunnaksi virtuaalisen toiminnan yleensä ja pitäisin horisontin kiinnekohtana ihmisen toimintaa kokonaisuudessaan. Mitä individuaali yleensä maailmalta haluaa, miten web siihen antaa eväät nyt? mitä jää uupumaan? Kädet on monilta osin vielä sidotut (tiedonkäsittely rajattua) ja miksi yleensä pitää omia käsiä käyttää, eikä kone auta(webin agentit). Taisin nousta nyt abstraktiotasoissa katon läpi, mutta yritän palata asiaan heti sopivan ajan löydyttyä. Loistoblogi sulla!

 
14:45 , Anonymous Tero Heiskanen kirjoitti...

em. Hintikan blogiin http://tinyurl.com/2278sl

 
17:08 , Blogger Miia kirjoitti...

Sosiaaliset yhteisöt eivät tunnetusti pysy teknologian perässä. Kun yksi muutosaalto on vasta pieniltä osin konkretisoitu - vaikkapa kokeiltu ja toteutettu käytännössä, analysoitu tutkimuksen avulla, ymmärretty aiempaa paremmin ja kommunikoitu yleisölle - siirrytään seuraavaan hämyvyöhykkeeseen, ja taaskaan kukaan ei tiedä mistä on kysymys, mutta seminaaria pukkaa.

Kiitos palautteesta ja kommenteista. Syy ei näköjään ollut uusissa asetuksissa :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu