perjantaina, joulukuuta 22

Suomen Lappeenranta julistaa jouluviirauksen

Tämä joulunodotusta edeltävä arkipäiväsetti ei ole ollut työteholtaan niitä parhaimpia, mutta ei sen tarvinnutkaan olla. Lukuisten viikonlopputöiden jäljiltä katsoin oikeudekseni palloilla pitkin pyöreiden huoneiden nurkkia sen kummempia piittaamatta.

Elämme levottomia aikoja: julkiset firmablogit herättävät huomiota mediassa ja mielipideosastot pursuilevat yliopistojen tutkimustoimintaa ruotivia kannanottoja. Ellei summittainen yhteenlaskuni pahasti petä, HS on kahden viikon aikana julkaissut aiheesta kahdeksan eri kirjoitusta. Kaikki olivat puhdasta asiaa. Lisää tutkimusrahaa, järkeä hakuprosesseihin, aiempaa linjavampia hallintonakkeja, vähemmän pakkomielletutkimusta jonka taustalla ei ole reaalimaailman kannalta olennaisia kysymyksiä ja ongelmia. Suurin ja päivänpolttavin kysymys tietysti on se, mihin tutkijaksi koulutetut oikeasti työllistyvät jatkossa, vai työllistyvätkö mihinkään.

Saksia tarvitaan sekä perus- että jatko-opinnoissa. Saksien käytön taas estää järjetön porkkanarahoitusmalli, joka perustuu määrään laadun kustannuksella. Tämän systeemin kehittäjät eivät valitettavasti olleet paikalla kun aivoja jaettiin, tai jos olivatkin, heille ei jäänyt edes lohdutuspalkintoa käteen.

Monet asiat ovat siis pielessä, mutta maassa on sentään rauha ja ihmisillä viallinen tahto. Kuluvan vuoden helmiä ovat olleet ajattelun, kirjoittamisen ja jouluostosten täydellisen välttämisen vapaus. Toivon uudelle vuodelle lisää tätä kaikkea ja erityisesti valmistumisen lykkääntymistä.

Hyvää joulua ja entistäkin parempaa uutta vuotta!

keskiviikkona, joulukuuta 13

Vain kiinnostuneet elävät

Yliopiston lehdessä Englannista vierailulla ollut pitkän linjan professori muistuttaa, että jatko-opiskelijoiden on oltava intohimoisen kiinnostuneita omista tutkimusaiheistaan. Sillä mitä ne ovat, ei siihen verrattuna ole niin suurta merkitystä.

Toisaalla samassa lehdessä peräänkuulutetaan uusia, ennennäkemättömiä tutkimuksen kombinaatioita, oletettavasti viitaten eri tutkijoiden, yksiköiden ja tieteenalojen väliseen yhteistyöhön sekä kansallisesti että tietenkin Kansainvälisesti. (Joudun kirjoittamaan tämän isolla, koska sen asema edustamassani maailmassa on jossakin Herran ja Englannin kuningattaren välimaastossa.)

Vastaako virtuaalisuuden tutkiminen näihin vaatimuksiin? Luultavasti kyllä. Siitä voi olla jopa niin kiinnostunut, että julkaisuja syntyy mitä erinäisemmistä aiheista, eivätkä ne liity mitenkään toisiinsa. Tämä taas on seurausta siitä, että opinnäyte on vain vaatimaton opinnäyte ja pedatakseen edes jonkinlaiset jatkomahdollisuudet jo ennestään täynnä olevassa tohtoriputkessa tutkijakoulutettavien on kyettävä muuhunkin kuin yhden aihearsenaalin käsittelyyn.

Ulkoa annettuihin valmistumispaineisiin ja aikarajoihin minulla on aina vasta-argumentti valmiina: joko teen kaikessa rauhassa itseni näköisen väitöskirjan (painoindeksi 23, harmaa ja sangen ruma, ei erotu kirjahyllystä), tai sitten lopetan ja lähden kerrossiivoojaksi naapurikadulle. Tunnetusti liikunnallista ja tervehenkistä työtä, jossa tulokset ovat konkreettisesti nähtävillä ja monelle hyödyksi.

Mutta olisiko tämä kuitenkin ajan ja varojen hukkaanheittämistä, sillä aiheenihan oli sekä kiinnostava että rajoja rikkova? Epäilemättä kyllä, mutta samalla toivoisin, että valtio kannustaisi tekemään ruohonjuuritason hommia sivutoimena.

Blogging barriers

Mitkä tekijät estävät yksittäistä käyttäjää kirjaamasta ajatuksiaan blogiin? Vastaus on perin yksinkertainen. Tietenkin kiireet, jotka liittyvät blogien analysoimiseen, blogiaiheisten julkaisujen kirjoittamiseen, blogiaiheisten lähdeviitteiden tarkistamiseen, projektiblogin käyttöönottoon, käyttäjien lisäämiseen ja blogin käytön ohjeistukseen.

Huomautan edelleen, että tutkimusmielessä koko blogitouhu on pelkkää sivuhaarakonttorin rekisteröimätöntä toimintaa.

sunnuntaina, joulukuuta 10

Loman tarpeessa?

Edessä on kaksi niin sanottua lomarupeamaa. Ensimmäinen alkaa siitä, kun blogiartikkeli lähtee ensi perjantaina tarjolle lehteen, ja virallinen talviloma on sitten helmikuun alussa. Näiden ajantilojen välissä keskityn lähinnä nukkumaan, kirjoittamaan epämääräisiä jatko-opintokurssin tehtäväpapereita sekä hoitamaan muutaman hallinnollisen velvoitteen alta pois. Lisäksi yritän implementoida (eläköön finglish, kunnes kuolee) työpaikallemme ryhmäblogin ja opettaa ihmiset myös sitä käyttämään.

Helsingin Sanomien joulutestissä kysytään, onko vastaaja ollut uuttera. En pystynyt valitsemaan yksittäistä vaihtoehtoa. Olen vuoden aikana tehnyt töitä äärimmäisessä kiireessä ja paineessa, ottanut rokulipäiviä laiskotukseen, jättänyt työt tekemättä ja kotiaskareet muille, teeskennellyt ahkeraa, rentoutunut vapaa-ajalla, ja välillä pohtinut, miten hauskaa olisi tehdä töitä, jos niitä olisi. Tai vielä paremmin: jos tietäisin, mitä työni ovat.

Joinakin päivinä tiedän, toisinaan taas en, Baddingia mukaillen. Toisaalta asiassa ei ole mitään uutta tai mainitsemisen arvoista, sillä kaikki samassa tilanteessa olevat ymmärtävät yskän.

Lähestyvä juhla-aika järjettömyyksineen vaatii omat selviytymiskeinonsa, lukeudunhan syksyihmisiin mutta myös pääsiäisen preferoijiin. Odotan jo kauhulla joulupäivän selittämätöntä tympiintymistä, johon tehoaa ainoastaan maihinnousukenkäpari ja viidentoista kilometrin kävelymarssi.

Ilmeisesti tähän aikaan vuodesta olisi tarkoitus muistaa sukulaisia korteilla, mutta en ole vielä ehtinyt ajoissa sopivaan kauppaan niitä ostamaan. Lahjat yleensä hankin divarista viimeistään heinäkuussa mutta nyt silläkin saralla on ollut laihempaa. Toivon inspiroituvani viimeistään lähipäivinä.

maanantaina, joulukuuta 4

Virtuaalisuus ei kuollutkaan

Nettiyhteisöt ja virtuaalisuus ovat monelle kirosanoja, mutta samaan aikaan ne edustavat todellisuutta, jota ei voi noin vain lakaista maton alle. Tietoviikossa Kari Ahokas peräänkuuluttaa yrityksiltä paitsi ymmärrystä myös uusia liiketoimintamalleja, ja tuoreessa Mikrobitissä Kari Hintikka herkuttelee kolumnissaan ajatuksella virtuaalimaailman verottamisesta (tai pikemminkin verottamisen mahdottomuudesta).

Toisaalta ymmärrän hyvin myös sitä leipiintymistä, joka näihin keskusteluihin liittyy. On äärimmäisen vaikeaa nähdä ennalta, mitä arvoa yhteisö mahdollisesti tuottaa ja kenelle. Yritysten näkökulmasta ikuisuuskysymys viivan alle jäävistä euroista seuraa virtuaalimaailmaa kuin painajainen.

Puhuttiinpa virtuaaliyhteisöistä sitten mikro- tai makrotasolla, perimmäinen ongelma näyttää olevan yhteisen kielen löytäminen ja merkitysten yhteensovittaminen. Kun osapuolet toimivat täysin erilaisen logiikan varassa, lopputulos ei juuri mairittele. Kaupallistamista ympäristössä, jossa se jo perus-netiketin perusteella on suurin mahdollinen synti mitä ajatella saattaa? Arvonluontia pikseleistä rakennetulla lenkkarilla ja limsapullolla?

Tavallaan olen tyytyväinen, että tutkimukseni operoi pääasiassa mikrotasolla - siis virtuaaliyhteisöissä itsessään. Business -linkitykset ovat äärimmäisen pelottavia. Toisaalta työni ovat tällä hetkellä sellaisessa loppuunpalamisvaiheessa, että jo sähköpostin avaaminenkin hirvittää.