Verkkoyhteisöt

Yliopiston käytävältä sillan alle

Tänään olemme käyneet huomattavassa määrin keskustelua tutkijoiden asemasta, yliopisto- ja projektityöskentelyn dilemmasta ja tohtoreiden valmistumisesta työttömiksi sillanalusten asukkaiksi. Hidas kun olen, pääsin vasta nyt lukemaan Tutkijanura kriisissä -blogia, jonka vihjaamisesta kiitos Turun suuntaan.

Samalla selvisi äärimmäisen looginen syy siihen, miksi tohtoriksi väitelleet eivät työllisty. Kyse ei ole yksinomaan kasvaneesta tutkintomäärästä, sillä rahaahan maailmassa on kylvettäväksi mitä uskomattomimpiin käyttötarkoituksiin. Perimmäinen syy on saman työn teettäminen tutkijakoulutettavilla, koska se tulee halvemmaksi.

Kun tekee kymmenen vuoden työn neljässä vuodessa ja kumartaa joka suuntaan pyllistämättä yhteenkään, saa siis palkaksi kengänkuvan takamukseen, jonka on siihen asti saanut pitää piilossa.

Kirsikkana päivän hernekeitossa toimi professori Kari Uusikylän kritiikki Pekka Himasen kilpailukykytarkastelua kohtaan (HS Mielipide 21.3.). Innovaatiouskonnon rituaaleihin kuuluu, että termit lainataan sosiologiasta ja muualta perinteisistä tieteistä - esimerkkinä kirjoituksessa mainittu "välittäminen". Käytännössä nämä asiat saavat kansainvälisessä markkinapuolimaratonissa aivan muita merkityksiä kuin arkipuheessa ja inhimilliseksi mielletyssä elämässä.

Puhumattakaan ajasta. Tunnetaan erilaisia aikakäsityksiä, kuten lineaarinen ja syklinen. Työelämässä aikakäsitys puolestaan noudattaa Matti Kyllösen käsitystä formularadasta, jossa kaarre on muodoltaan puolipallo. Eri ulottuvuudet risteävät keskenään muodostaen epäsäännöllisen ja hallitsemattoman umpion, josta ei pääse ulos. Ainoa keino tuntuu olevan alttarille nostetun kilpailukykyjumalan pystyynräjäyttäminen.

Tehtävään ei tosin ole vielä löytynyt tarpeeksi kyvykkäitä ja innovatiivisia ihmisiä, eikä tuore vaalitulos ainakaan edistä vallitsevan kokemus- ja hokemusmaailman muuttamista tai tue oravanpyörästä irrottautumista. Politiikassa muutosta on kahta lajia: teoreettinen ja se, joka on lainausmerkeissä.

Uusikylän argumentit on helppo allekirjoittaa. Pehmeät arvot jäävät juhlapuheisiin - samalla kun suu selittää vaikkapa monitieteisyyden ja erilaisuuden merkityksestä uuden tiedon luomisessa, oikea käsi allekirjoittaa pergamenttia, jolla kielten, historian ja kulttuurin tukemiselta ja tutkimiselta viedään viimeisetkin siemenperunat. Säästyneet varat laitetaan teknologian kehittämishankkeeseen, jossa tuotetaan viiden vuoden aikana lista suosituksia hankkeen kehittämiseksi ja otsikkona on "Yhteistyöllä innovaatioita".

Ei vainenkaan: todellisuudessa hankkeita on niin paljon, että vain osa niistä saa rahaa. Enkä suinkaan puhu kuin kettu pihlajanmarjoista, koska ala kuuluu tuetuimpien joukkoon. Välillä en vain alkuunkaan käsitä, mitä teen täällä, sillä olisin voinut ryhtyä vaikka lehden toimittajaksi.

Kaiken kaikkiaan sain tänään hämmästyttävän paljon aikaiseksi (vaikka kello on vasta 17); keskustelun ohessa luonnostelin manageriaalista kirjalukua edelleen, tein pohjustuksen strategiatyölle ja kirjoitin kolme sivua lisää monografista tekstiäni. Mukana oli yksi uusi kuva ja vain puoli sivua pöytälaatikosta kopioituja käsitemäärittelyjä.

Siinä sitä tuloksellisuusmittarit paukkuvat.

lähettänyt Miia @ 17:08