torstaina, marraskuuta 30

Kaunis on tuhoutuvaista

Sain huhuvihjeen Tekniikka & Talous -lehden uutiskirjeestä, jonka mukaan tulostinvalmistajat kehittelevät 16 tunnissa katoavaa mustetta - siis aivan Aku Ankan malliin.

Laajemmin ajateltuna tällä tuotteella on valtavasti käyttökohteita. Sitä voitaisiin hyödyntää paitsi sopimuksissa ja keltaisessa lehdistössä, myös tieteellisessä kirjallisuudessa ja etenkin omalla nimellä laadituissa luokattomissa artikkeleissa. Viimeinen silaus on tietenkin katoavalla musteella kirjoitettu väitöskirja, mikä samalla kuvaa tekijänsä päänsisäistä tilaa hetki ennen valmistumista.

Koska kärsimme jo nyt äärimmäisestä informaatioähkystä, on perin selvää, että nettiyhteisöjen seuraava normisääntö on itsestään tuhoutuva sisältö. Unohtakaa moderaattorit, nuo symbolisella nälkäpalkalla häärivät virtuaalipoliisit - ei enää sensuuria ja vaivautunutta selittelyä! Ei hätää, vaikka kirjoittaisitkin blogiisi asiattomuuksia tai floodaisit järjettömyyksiä julkiselle keskustelufoorumille, sillä luomasi viisaudet kuolevat alta vuorokaudessa!

Sarkasmi on vaikea tyylilaji. Toisaalta jopa suuressa maailmassa mainetta niittäneet rohvessorit ovat useaan otteeseen ennustaneet Internetin romahtavan omaan mahdottomuuteensa, siis avoimen ja suljetun väliseen dilemmaan ja koko ajan levittäytyvään roska- ja haittasisältöön. Tavallaan vitsissä on puolikas totuutta: myös virtuaaliyhteisömaailmassa jonkun on heiluteltava puutarhasaksia, eikä rikkaruohojen karsiminen voi olla pelkästään yksittäisten käyttäjien vastuulla.

Jos on netillä ongelmansa, aina ei mene hyvin konkretiassakaan. Tässä vuodenajassa mikään ei ole turhempaa ja rangaistavampaa kuin ennenaikainen jouluhype, koska se vie ihmisiltä ainutlaatuisen mahdollisuuden nauttia syksyn rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta. Joulukuuhun on vielä puolitoista tuntia ja olen kuluttanut tänä syksynä jo kaksi glögimukillista. Tämä on selkeästi uhkasakon paikka.

tiistaina, marraskuuta 28

Kun kaikki on sanottu

MTV3:n maanantain myöhäisillan Verkossa -ohjelmassa keskusteltiin Web 2.0:sta kirveenvarsia kätellen ja laadusta tinkien. Todettiin muun muassa, että kyse on osallistumisesta. Se tarkoittaa sosiaalisia yhteisöjä ja verkostoja, käyttäjien yhdessä tekemiä sisältöjä, sisällön arviointia ja kommentointia, tekemisen ja päivittämisen vaivattomuutta verrattuna aiempaan sukupolveen.

Haastateltavina olivat Dynamoid Oy:n toimitusjohtaja Taneli Tikka (IRC-galleria) ja tutkimusjohtaja Marko Turpeinen HIIT:sta (ja Tekesin Vuorovaikutteinen tietotekniikka -tutkimusohjelmasta, joka ainakin teoriassa on pyrkinyt saamaan jotain yhteisöaiheista tutkimusta aikaiseksi.)

Mitä muuta? Tai pikemminkin: mitä uutta? Kaikki Web 2.0- ja yhteisöfaktat ovat jo massojen tiedossa, niissä ei ole mitään ihmeellistä. Avain menestykseen ovat käyttäjien tarpeet, eivät blogi- tai wikialustat itsessään. Kaikki ihmiset eivät suinkaan osallistu, vaan 90 % lurkkaa, loput muodostavat sen kriittisen massan joka tekee ja kommentoi. Yhteisöt eivät pullistelleetkaan lapsia jahtaavista pedofiileista, vaan määrällisesti paljon suurempia ongelmia ovat tekijänoikeusrikkomukset ja nettikiusaaminen.

Konkreettista hyötyä näistä populaarikeskustelun tasolla liikkuvista tv-ohjelmista on lähinnä sikäli, että pääsee todistamaan nyökyttelyn maailmanennätystä ja samalla saa pari yhteisöpalvelujen nimeä lisättäväksi ennestään kilometrin mittaiseen listaan.

perjantaina, marraskuuta 24

Pelottavaa perjantaita

Päivän työn keskellä saattaa saada mieleensä monenlaisia kauhukuvia. Yksi on englannin kielen ääntämyksen taso tilanteessa, jossa ajattelu ja puhe eivät ole selkeimmillään, kuten esimerkiksi väitöstilaisuudessa.

"Tö litritsö vuntamentalli tiskraips tät valjuäpl risoorsis aa tainamik in neitsö" -tavara on tuttua suomalaiselle, mutta entä vastaväittäjälle, jonka äidinkieli on ulkomaa? Kuinka ihmeessä joku ylipäätään voi ääntää peräkkäin sanat "strategy literature"?

Onneksi nämä asiat ovat melko kaukana tulevaisuudessa, eikä aiheenikaan valitettavasti ole kovin strateginen. Sitä odotellessa odotan lahjakorttia kielikylpylään.

keskiviikkona, marraskuuta 22

Kirjallisuutta koko rahalla

Muuan lehtitornissa vieraillessani käsiini sattui Tietokone -lehden numero, jossa arvioitiin Tuomas Kilven tuore kirja blogeista ja bloggaamisesta. Arviossa tähdennettiin, että nämä maagiset hakusanat tuottavat verkkokaupoissa nykyään valtavat massat kirjallisuuslähteitä.

Suomenkielinen opas on ansio sinänsä ja ehdottomasti tarpeen, mutta englanninkielisiin (ja pitäisikö sanoa, että myös saksankielisiin) bloggaamisen keittokirjoihin suhtaudun skeptisemmin. En oikein tiedä, miksi tiedon- ja tekstintuottamisen eri keinot tarvitsisivat hyllykilometrillisen oppaita ja käsikirjoja. Niitä tilatessaan ja kahlatessaan huomaa korkeintaan, että saman viisauden olisi voinut hankkia vähemmällä vaivalla verkosta - tietenkin ilmaiseksi.

Yksi alan saarekkeista ovat yritysbloggaamiseen omistautuneet opukset. Koska olen parhaillaan työstämässä IJKL:n artikkelia, epämääräinen tietoisuus yritysblogikirjallisuuden olemassaolosta ilman sen tuntemista herättää pelottavia tuntemuksia. Mitä sellaista tieteelliseksi kutsuttava paperini esittää, jota ei olisi keittokirjoissa kerrottu? En osaa vastata omaan kysymykseeni lukematta niitä kolmeasataa kirjaa (jota en todellakaan aio tehdä, sillä tämän aiheen tutkiminen on puhdasta sivuhaaraluistelua marraskuisessa sohjossa).

Toisaalta tämä on vanhastaan tutkimuksen yksi perustavia ominaisuuksia. Ei ole synti keksiä pyörät uudelleen, kunhan sen tekee vakuuttavasti ja tieteen sääntöjen mukaisesti.

tiistaina, marraskuuta 21

Ajatuskatkoksia

Hämmästyttävää, että en ole muistanut tai kyennyt päivittämään blogia kolmeen viikkoon. Aika on kulunut knowledge sharing -paperin ensimmäisen luonnoksen viimeistelyyn, IJKL-artikkelin varhaiseen luonnosteluun, jatko-opintoihin ja kandidaatintöiden lukemiseen ja kommentointiin. Siinä välissä kiepsahdin Helsingissä haastattelukierroksella ja Paul S. Adlerin luennolla, sain vahvistuksen jatkosopimuksesta, yhden apurahan sekä kaksi julkaisua, jotka eivät tule väitöskirjaan.

Siinähän ne tärkeimmät olivatkin luettelomuodossa. Oppimiseen ja opitun pohtimiseen en yleensä kykene ennen puoltapäivää.

keskiviikkona, marraskuuta 1

Luottamus aallonpohjassa

Käytän blogia vaihteeksi dokumentoinnin välineenä. Mappiin hautautunut A4 ei hyödytä ketään, mutta blogiin siirretty A4 saattaa jossain maailmantilanteessa olla avuksi ajattelulle.

Aloitan tästä:

Sekä työ- että muussa elämässä on edetty tilanteeseen, jossa luottamuksella ei vielä koskaan ole ollut yhtä hyviä edellytyksiä tuhoutua. Jatkuvan uudelleenorganisoinnin, monimutkaisuuden, kiireen ja muutoksen sanotaan hävittävän kaikki olemassaolevat luottamuksen ketjut ja niitä ylläpitävät yhteisöt.

Paitsi että luottamus on tunnetusti haurasta, siihen liittyy koko ajan levittäytyvä joukko paradokseja.

Maailma on omistettu nk. teflontyypeille, jotka ovat mukavia ja rakentavat suhteita, mutta eivät tee tulosta. Mikään ei ole yksilön kannalta vaarallisempaa kuin ajatella pitkään ja hartaasti, tehdä työnsä hyvin ja istua hiljaa nurkassa (tai virtuaalisessa nurkassa). Koska kukaan ei kuitenkaan huomaa, osaamisella ei ole väliä, eikä sen kautta rakennu luottamusta työntekijään. Emme siis suinkaan elä osaamistaloudessa, vaan huomiotaloudessa.

Toisaalta monet ihmiset haluavat vapaan ja itseohjautuvan työn ja ovat tällä tavoin valmiita ottamaan suuriakin riskejä, mutta heti ongelmien ilmaantuessa syytetään organisaatiota ja esimiehiä. Hyvänä vertauskohteena voidaan pitää tsunamionnettomuutta lomakohteessa: matkailijan usko turvallisuuteen on huipputasoa, mutta luonnonkatastrofin iskettyä kaikki angsti puretaan ulkoministeriön toimintaan.

Kolmas paradoksi liittyy siihen, mitä yksilöltä vaaditaan. Kukaan ei voi saavuttaa mitään yksinään, eli jokaisen on löydettävä itsestään edes se pieni teflontyyppi ja sosiaalinen minä. Tämä on pois tuottavuudesta, jolla yksilöitä mitataan: suhteille ei ole olemassa helposti osoitettavaa euromääräistä arvoa. Ehkä siksi ylläpidämme jatkuvasti mielenterveyden kannalta tuhoisaa retoriikkaamme siitä, että lounastauko, sähköpostilla käyty ideoiden vaihtaminen tai ajatusten kirjaaminen blogiin ei ole "oikeaa työtä".

Mutta jospa se kuitenkin on? Toisenlainen asennoituminen voi lähteä vain ihmisen omasta päästä.

Edelleenkään en suostu ajattelemaan, että hajautuminen ja virtualisoituminen jättäisi ihmiset työelämässä tykkänään yksin ja automaattisesti nakertaisi luottamusta. Syyt ovat monet. Tärkeintä olisi ymmärtää ettei informaatioteknologia suinkaan eristä ihmisiä toisistaan, vaan ongelmien syynä on yksilöiden ja organisaatioiden kyvyttömyys käyttää sitä tavalla, joka tukee yhteisöllistä työskentelyä.

Jos vastaväittäjä joskus pääsee kysymään minulta, mitä väitän, niin edellinen saattaisi käydä vastauksesta.