keskiviikkona, maaliskuuta 5

Ja taas, ja siis

Jos haluaa hämmentyä, suosittelen keinoksi HETKY-lehden teemanumeroa sosiaalisesta mediasta. Se käsittelee yhteisöjen ja verkostojen suhdetta, suomalaisia blogeja, sosiaalisen median yrityssovelluksia ja virtuaalisia organisaatioita tavalla, joka on kuin muinaisesta seminaarista: päivän päätteeksi jäljellä ovat samat kysymykset kuin ennen tilaisuutta. Myönteistä toki on, että Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatit ja kontaktit kunnostautuvat terävien tekstien laatijoina. Aihealue vain on rajattomuudessaan mahdoton ja muistuttaa kroonista tsunamia - koskaan se ei lakkaa vyörymästä, vaikka kaikki lakosi ympäriltä.

Mutta keskittyvä lukeminen herättää ajatuksia, ja tässä ajatus opinnäytteen aihetta tai muuta jutun juurta etsivälle. T.D. Wilsonin klassisen provokatiivinen artikkeli "The nonsense of knowledge management" on paitsi hauska, myös hyvä vertailukohta nettitutkijoille. Sen perusviestihän on, että vuosituhannen vaihteen KM-hypen aikana tutkijat ja konsultit alkoivat kuin yhdestä suusta käyttää informaatiosta termiä "knowledge", koska se kuulosti hienommalta, ja lisäksi sitä oli tarkoitus pystyä johtamaan implementoimalla teknisiä järjestelmiä. (Tietysti Wilsonillakin on heikkoutensa, kuten puhtaasti yksilökeskeinen tietonäkemys, jossa vuorovaikutusta jäsentävät käytännöt jäävät paitsioon.)

Kun Wilsonin argumentaatio-opit on sisäistetty, ei muuta kuin seulomaan konsulttifirmojen sivustoja ja tieteellisiä raportteja aiheesta Web 2.0 ja yhteisöllisyys.

Jos kriittisesti avataan maailma sanojen takana, jääkö jäljelle muuta kuin joukko saitteja, egon boostausta (hyvästi sisäsyntyinen motivaatio), informaatioroskan levittämistä (näkemiin tiedon syventäminen) ja ulkoiseen kontrolliin perustuvaa reittaamista (so long luottamus)?

Minua loputtomat osaamispääomat, verkostot, teknoyhteisöllisyys ja innovaatiostrategiat riepovat siihen malliin, että alan vaihtaminen väitöskirjan jälkeen on muodostunut kuluvan talven mittaan itsestäänselvyydeksi. Vielä en tiedä, mitä teen, mutta kasvaminen tietojohtamisen oppeihin on opettanut jos ei muuta niin sen, että ainoa välttämätön asia ihmisenä kasvamisessa on muutos. Kaksitoista vuotta yliopistomaailmaa on pitkä aika yhdelle pitkän linjan opiskelijalle. Onneksi kirjoitustaitoni ei sentään päässyt häviämään.

Viime viikot olen ikävöinyt perusopiskeluaikaista osa-aikatyötä siivoojana. Havaitsin välittömästi aikaansaannokseni, ja kun olin hyötyliikunnan hengessä saanut rappukäytävät puhtaaksi, lähdin kotiin. Kertaakaan en joutunut ottamaan lähtiessäni puolta siivouskomerollista tavaraa mukaan tai heräämään yöllä miettimään, olisiko lihamyllyn pesemisen ja lattian liukkauden välillä sittenkin yhteys. Koko aikana kukaan ei tullut sanomaan tai vihjailemaan, että lafkamme työntekijät käyttävät väärän mallista harjaa, joka ei ole siivousteknisesti tarpeeksi uskottava. En joutunut miettimään, saanko palkkaa vielä ensi vuonnakin, ja kuka sen maksaa.

En myöskään pitänyt siivousblogia, johon olisin kirjoittanut vihaisia tekstejä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu