maanantaina, kesäkuuta 27

Suomi-tiede-suomi -sanakirja

Juhannuksen mökkilukemistonani oli noin puolen metrin korkuinen pino Valittuja pahkoja, noita aikakauslehtien junttihistorian keulakuvia. Jos tuollaisen pinon käy onnistuneesti läpi, on mahdollista löytää jopa kolme järjellistä lausetta. Minulla kävi ilmeisesti hyvä tuuri, sillä jo ensimmäisistä lehdistä silmiini osui kaksi mielenkiintoista ajatelmaa.

Ensimmäisen mukaan pessimistin tunnistaa siitä, että kun tilaisuus koputtaa ovelle, hän valittaa metelistä.

Toisen ajatuksen on esittänyt Russell Ackoff, kuka lieneekin. Se kuuluu näin: "Elleivät ihmiset osaa kunnolla ilmaista itseään tavallisella kielellä, he eivät tiedä, mistä puhuvat."

Ajatelmaan liittyy laajempi tarina eräästä väitöskirjasta, jonka tekijä ei pystynyt kertomaan mitään työstään ilman maallikolle täysin käsittämättömiä termejä. Tekniikan alalla tämä tuskin herättää kenessäkään hämmästystä. Todellisten vaikeuksien edessä ollaan vasta silloin, kun itse asia on kenen tahansa ymmärrettävissä, mutta se täytyy pukea mahdollisimman järjettömien englanninkielisten termien muotoon. Dynaamisuudet, rajapinnat, prosessit ja arkkitehtuurit pursuavat powerpointeista kuin vatsamakkarat napapaitojen alta, eivätkä nämä tiedekonsultit enää itsekään muista sanojen takana olevia merkityksiä, saati että pystyisivät kertomaan asiansa suomeksi.

Ottamatta sen enempää kantaa siihen, millaisia tieteenaloja tämä syöpä vaivaa, uskottavuussyistä toivoisin voivani säilyttää edes alkeellisen suomen kielen kirjoitustaidon. Väitöskirja on pitkä urakka ja riski äidinkielen osaamisen rapautumisesta hyvinkin konkreettinen. En silti pyydä mahdottomia. Jos saan tulevaisuudessa tehdä tiedettä, jossa sanat tarkoittavat edes jotain oikeasti olemassaolevaa asiaa, on sekin jo puoli voittoa.