tiistaina, heinäkuuta 4

Elämä kateissa?

Outi Romppaisen kolumni nk. Hattrick-leskeksi jäämisestä tavoitti viikonloppuna ainakin Savon Sanomien ja Karjalaisen lukijat. Myös yhteisön keskustelualueella asiaa luonnollisesti puitiin. Haisevan osansa kolumnissa saivat sekä itse peli (johon, hämmästyttävää kyllä, viitattiin jopa uskontona) että sen pelaajat, "aikuiset miehet", joilta lapsuuden legoleikit ovat jääneet kesken.

Jos olisin kaksitoista vuotta sitten kirjoittanut alkoholinvastaisen kolumnin, siitä olisi luultavasti tullut hyvin samanlainen. Ajat kuitenkin muuttuvat. En voi syyttää alkoholin tai pelin olemassaoloa siitä, jos minä tai joku tuttavani tai läheiseni addiktoituu niihin. Yleensäkään syyttely - itsensä tai muiden - ei auta asioita millään lailla eteenpäin.

Joka tapauksessa myönnän Outille heti kättelyssä, että Hattrick voi olla vakavasti addiktoiva. Sen asian käytännön seuraamukset hänen on kuitenkin puoliskonsa kanssa selvitettävä, mieluiten muualla kuin lehden palstoilla. Terve aikuinen osaa pienestä vihjauksesta rajoittaa netinkäyttöään ja vähemmänkin terve, kuten allekirjoittanut, voi siihen ajan kanssa oppia.

Mutta miksi siis lapset, nuoret, aikuiset, jopa vanhukset, sekä miehet että naiset sukeltavat Hattrickin "mielikuvitusmaailmaan"? Ensiksi on huomattava, ettei peli millään lailla rakennu mielikuvitukselle tai omaa metafyysisiä elementtejä, vaan se perustuu mittelöille elävien ja todellisten ihmisten ja heidän manageroimiensa joukkueiden kanssa. Tietenkin tapahtumien seuraaminen voi olla turhauttavaa, ellei minkäänlainen pelaaminen satu kiinnostamaan. Itse olen lapsesta asti saanut fyysisiä oireita (pistely ja puutuminen jaloissa) aina tullessani vaatekauppaan.

Kilpailuhengen kanssa Hattrickin toisessa vaakakupissa taas ovat mielipiteiden vaihto foorumeilla, keskustelut mitä moninaisimmista asioista, toisten auttaminen ja neuvominen sekä toimiminen alajärjestöissä. Ajatuksia vaihdetaan myös reaalimaailman tuttujen kanssa ja pohditaan pelin kiemuroita. Normaali virtuaalisosiaalisuus tuskin on ketään vahingoittanut.

Kolmanneksi, ainakin minulle Hattrick toimii arjen jäsentäjänä, koska epämekaaninen työni ei sitä tee. Pelin avulla muistan, mikä viikonpäivä on menossa, ja tarkoin säädellyn viikko-ohjelman ansiosta tiedän tarkalleen, koska läsnäoloani netissä tarvitaan. Tällaiset asiat voivat lopulta osoittautua tärkeämmiksi kuin itse pelissä menestyminen.

Mutta, Outi hyvä, oletko aivan vakavissasi sitä mieltä, että lapsuuden leikin- ja pelinomaisessa suhtautumisessa elämään on jotain väärää ja aikuisille sopimatonta? Jos näin on, säälin mahdollista jälkikasvuasi, jonka täytyy jo kymmenvuotiaana astua kvartaalimallisen suoritusyhteiskunnan palvelukseen.

Jos nettikulttuuri ei istu aivoon, niin suosittelen vaikka puhaltelemaan voikukan hahtuvia.