perjantaina, maaliskuuta 2

Online -yhteisöjä ja blogeja unohtamatta

Kaksi viikon täkyistä jäi vielä uupumaan.

Maria Antikaisen, ex-Mäntymäen, väitöskirja online-yhteisöjen menestystekijöistä on putkahtanut uunista ulos. Tähän mennessä olen ehtinyt lukea vasta kiitossanat (!), mutta tarkempi syventymisprosessi seuraa ensi viikon aikana. Virtuaaliyhteisö on omassa tutkimuksessani lähinnä apukäsite, mutta nappaa silti Cannes -palkinnon arvoisen sivuroolin, etenkin ottaen huomioon vuosien mittaisen symbioosin.

Koska elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen, minun on kiittäminen sekä tätä opinnnäytettä että kollegani messenger -viestintää siitä, että saatan joskus saada oman väitöskirjani valmiiksi. Salaisuus on tietenkin siinä, että tehdään monografia eri teorioita keskusteluttaen ja tuoreen aineiston kautta heijastellen, ja unohdetaan artikkeli- ja esseepaketit, joissa jokainen julkaistu tuotos sijoittuu täysin eri ympäristöön ja introa tehdessään väittelijä päätyy hyppäämään katolta.

Heräsin aamuyöllä suu messingillä tajuttuani samalla, että kaikki N+1 virtuaaliteemaista julkaisuani kelpaavat opintosuorituksiksi, koska ne eivät päädy väitöskirjaan - paitsi korkeintaan viittauksina. Enää pari opintojaksoa, ja valmista tulee!

Näin siis jatko-opintojen osalta. En suinkaan tarkoita, että koko paketti olisi valmis juhannukseksi, koska 80 % aineistosta on keräämättä, analysoimatta ja reflektoimatta.

Ja sitten siihen toiseen lisäämättä jääneeseen linkkiin. Sami Salmenkivi piti männä viikolla esitelmän firmablogeista. Kiitokset vinkistä Mari Koon blogiblogille, mikäli moinen ilmaisu sallitaan ;)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu