perjantaina, kesäkuuta 30

No mutta, minäkö se siinä

On melkein vaivaannuttavaa googlata jotain ja huomata samalla oma nimensä jossain yhteydessä, johon se ei missään nimessä kuuluisi.

Valtakunnan tasolla ilmiö tuntuu huolestuttavan monia - kirjoittihan jopa Helsingin Sanomien päätoimittaja Google -teemasta viime viikolla ja alleviivasi samalla jossain määrin epäluuloista viisikymppisen asennettaan nuorten (?) nettimaailmoihin. Tähän voisi kai todeta, että ihminen on vain niin vanha kuin tuntee olevansa.

Ryöstäytyneet ja ubiikit identeetit eivät ole henkilökohtaisesti muodostuneet ongelmaksi, mutta sen sijaan hakukoneet ovat paljastaneet joukon ryöstettyjä tekstejä. Veikkaan, että jokainen, joka on joskus kirjoittanut laajemman, verkossa saatavilla olevan harjoitus- tai opinnäytetyön ja osoittanut tässä edes alkeellista ajattelun selkeyttä, on kokenut saman - sattumanvaraisesti tehty haku heittää silmille jotain tuntematonta, mikä kuitenkin näyttää kumman tutulta. Pienen pohtimisen jälkeen asiayhteys selviää: minähän tuon kirjoitin.

En tietysti über-eettisyydessäni edes oleta, että pornonetsijöiden, huijareiden ja trollaajien valtaamassa netissä osattaisiin niin monimutkaisia asioita kuin viittauskäytännöt ja lähteen ilmoittaminen. Eihän se usein tunnu onnistuvan edes ylikoulutetulta väestönosalta, miksi sitten kaiken kansan blogeissa ja keskustelufoorumeilla. Peruskoulun ja lukion opettajien työkuormaa tällä saralla en uskalla edes ajatella.

Silti katson oikeudekseni pitää hernettä nenässä ainakin tämän päivän. Huomenna on Ämyrockin vuoro.

Tilannearvio

Tällä viikolla koin juhlahetken: puolet jatko-opinnoista on suoritettu. Siitä en ole lainkaan varma, onko puolet viisauksista kirjoitettu, mutta viivoittimella mitattuna näin saattaisi ollakin. Massiivisen työhuonesiivouksen jäljiltä kokosin myös omat ja muiden ryhmäläisten kirjoittamat artikkelit kauniisti mappeihin.

Hyväksytyt -osastossa on yksi kirja-artikkeli ja yksi vanha konferenssipaperi, jotka eivät kumpikaan liity jatkotutkimukseeni.

Kierroksella -osiossa on kaksi lyhyttä kirjajuttua, yksi pidempi kirja-artikkeli sekä yksi journaliin 2. kierroksella oleva artikkeli, jossa olen apukirjoittajana. Kolmen ensiksimainitun lopullista kohtaloa suhteessa väitöskirjaan hankaloittaa se tosiasia, että ne kaikki käsittelevät eri asioita.

Bumerangit -välikössä (joka olemukseltaan sivuaa koneellani olevaa kuuluisaa kansiota "Kuolleet julkaisut") on yksi konferenssipaperi sekä yksi etäisesti 5000 sanan artikkelia muistuttava kirjallinen sepitelmä.

Neljänneksi, Proposals -nipussa on sekavia ja vähemmän sekavia parin sivun ehdotuksia eri lehtiin ja kirjoihin. Kaksi niistä on päätynyt valmiiksi artikkeliksi asti, yksi kuoli jo ennen ehtimistään bumerangiksi.

Tilanne ei siis ole toivoton, mutta ei varsinaisesti kiitettäväkään.

torstaina, kesäkuuta 8

KK

Yliopiston jatko-opiskelijoiden piirissä KK ei merkitse konekivääriä (jolle voisi myös olla käyttöä) vaan enimmäkseen se tarkoittaa kirjallisuuskatsausta.

Olen aloittanut kyseisen tekstin tuottamisen nyt toista kertaa. Kaksi vuotta sitten olin sekä aiheen että tieteellisten kytkösten osalta täydellisessä mustassa aukossa, joten tuolloin laaditusta neljänkymmenen sivun paketista ei ole ollut yksittäisiä viittauksia ja mahdollista vessapaperikäyttöä lukuun ottamatta juuri minkäänlaista hyötyä.

Tietysti kirjallisuuskatsaus tai intro kuulostavat hienommilta ilmaisuilta kuin mitä työn lopputulos edustaa. Ehkä on varminta vain todeta kirjoittavansa tekstiä, tai laittavansa paperille useita kirjaimia peräkkäin.