Verkkoyhteisöt

Hauskuus ei kuulu työpaikalle?

Viime viikon divarikäynniltä tarttui mukaani pakollisen sarjakuvateeman lisäksi mielenkiintoinen liikkeenjohdollinen opus. Judith Mair (2004) on antanut kirjalleen nimen "Takaisin töihin! Loppu lystinpidolle? - Ovatko työnteko ja järjestelmällisyys tärkeämpiä kuin tunneäly, tiimihenkisyys ja pehmeät taidot".

Tämän kissankorkuisen ja provosoivan otsikon nähtyäni olinkin jo henkisesti pakotettu ostamaan koko kirjan. Knowledge managementin oppisuuntauksiin imeytetyille tutkijoille teksti edustanee yleistystä ärjyimmästä päästä.

Mair vetoaa työpaikan perusarvoihin, siis ahkeruuteen, velvollisuudentuntoon ja kurinalaisuuteen; työpaikalla vietetään keskimäärin kahdeksan tuntia työpäivässä ja tämä oleskelu sijoittuu aikavälille 9-18. Joustavuus ja itseohjautuvuus ovat hänelle muotitermejä, joiden soveltaminen yrityselämässä romahduttaa lopullisesti työhyvinvoinnin. Työpaikalla ei aikuisten oikeasti saa olla viihdyttävää ja kivaa, vaan sen kuuluu tarjota ihmisille turvallinen ympäristö omien määrättyjen tehtävien hoitamiseen. Tämä on Mairin mukaan kaiken esimiestyön lähtökohta: "Pitää luoda puitteet, joiden sisällä he [työntekijät] voivat keskittyneesti ja kohtuullisen jatkuvuuden vallitessa paneutua työhönsä. Työtä pitää olla rajallinen ja arvioitavissa oleva määrä ja siinä tarvitaan selkeät toimenkuvat, oikein mitoitetut tehtävät ja selväpiirteiset vastuut." (s. 17)

Tällaiset väitteet jokainen voi allekirjoittaa, ja Mair saakin itsestään irti runsain mitoin järkeviä lauseita. Lukiessa joutuu kuitenkin tämän tästä pysähtymään ja miettimään kirjoittajan motiiveja. Onko työn avoimuus ja joustavuus jonkinlainen ylitsepääsemätön este määrättyjen tehtävien suorittamiselle? Haluaako Mair palauttaa kurin ja järjestyksen kaikkiin maailman yrityksiin, riippumatta siitä, mitä ne tekevät, millaisessa ympäristössä ja kenelle? Onko hän koskaan kuullut esimerkiksi ståhlelaisesta organisaatiojaottelusta? Jos olisi, miksei hän rajaa keskusteluaan mekaaniseen toimintaympäristöön, vaan kirjoittaa keittokirjan? Onko 1920-luvun oppien ihailun perimmäisenä syynä kenties johdon oma kyvyttömyys sietää epävarmuutta?

Tarvitseekohan erikseen mainita, että kirjan kirjoittaja on saksalainen.

Mair herättää kysymyksiä, mutta ei juuri vastaa niihin. Valveutuneempi ja asiaan paremmin vihkiytynyt lukija voisi hyödyntää tekstiä omassa ajattelussaan. Minulla näkyvin vaikutus oli se, että nähdessäni sanaparin "Säädellyt olosuhteet" tunsin pienten ötököiden kävelevän pitkin selkärankaa.

Enpä taida lähteä Kölniin puhumaan virtuaalisen toimintakulttuurin eduista.

lähettänyt Miia @ 10:11