Verkkoyhteisöt

Melkein kuin kasvokkain

Otsikko on kotoisin maanantain Hesarista, jossa esiteltiin oululaisen vanhainkodin nettipuhelukokemuksia. Skype-hanke on toteutettu osana RAY:n rahoittamaa projektia, jossa osatavoitteena on kokeilla teknologiaa vanhus- ja asiakastyössä.

Juuri näin. Mielenkiintoisimmat näkemykset ja antoisimmat tulokset tulevat sieltä, missä kommunikaatioteknologiat eivät ole omimmilla maaperällään vaan profeettoina, rohkenisinko sanoa, vihollisleirissä. En ole tarkalleen kärryillä siitä, mitä tutkittavaa on vaikkapa valmiiden diginatiivien IRC-galleriavierailuissa ja siihen liittyvässä itsetuunauksessa.

Netin pitäisi tässä vaiheessa olla jo niin arkinen asia, että se osattaisiin viedä muuallekin kuin omimpaan kontekstiinsa - joka alussa oli maanpuolustus, myöhemmin yliopisto ja tutkimus (ml. ASCII-porno, pilukihvit ja muut oheistuotteet), ja sittemmin jatkumon huipentumana alaikäisten tai nuorten aikuisten nettioleskelu erilaisissa vanhemman väestön turhiksi luokittelemissa virtuaalisissa tiloissa käyttäjälähtöisine sisältöineen.

Mutta takaisin aiheeseen. Skypeily ei vaadi kalliita laitteita, antaa mahdollisuuden pitää yhteyttä kaukana asuviin sukulaisiin ja edistää vanhusten hyvinvointia - ennen visioitiin Windows-pasianssin peluusta vanhainkodin yhteistiloissa, mutta nykyisin aivojumpankin voi vähällä vaivalla hoitaa verkottuneesti.

Mikä parasta, ääni- ja kuvayhteys vaientavat jopa 1970-luvulla oppinsa saaneet kommunikaatioteoreetikot, joiden punaiseen niskaan on tatuoitu Low richness = bad ja Low presence = even worse.

lähettänyt Miia @ 18:08