Kirjoitettuani review-paperin puoliväliin asti ja luettuani ylimääräisen annoksen Marleen Huysmania tiedän tehneeni koko joukon oikeita valintoja.
Saan keskittyä siihen, miten tieto liikkuu virtuaaliympäristössä ja lisäksi minulla on erittäin hyvä syy kytkeä se sosiaalisen pääoman keskusteluihin (so. kesti noin 1,5 vuotta, ennen kuin löysin järkevän aiheen). Tällä ohjeella se kuuluisa kontribuutio ei taatusti jää löytymättä. Tiedostan toki sosiaalisen pääoman mittaamiseen liittyvät ongelmat, mutta lakaisen ne toistaiseksi maton alle ja teen mitä tehtävissä on.
Tutkimustyöni on pitänyt käsitellä virtuaaliyhteisöjä milloin mistäkin näkökulmasta, nuorisotyöstä kannustimiin, motivaatiosta mainejärjestelmiin, mobiilipalvelujen kautta luottamukseen ja yhteisöllisyyteen ja sokerina pohjalla yhteisöjen liiketoimintamalleihin. Mukana on leijunut niin paljon eri tieteenalojen päättömyyksiä, että mustavalkoajattelun varaan rakennetut aivot eivät ole pysyneet matkassa lainkaan.
Pääsin takaisin kartalle vasta palattuani tietojohtamiseen ja oivallettuani, että amerikkalainen knowledge management system- ajattelu ei olekaan pelastanut maapalloa. Tätä informaation hallinnan koulukuntaa on nimitetty tietojohtamisen ensimmäiseksi aalloksi, mutta kuten hyvin tiedetään, tiedon jakamisen ja luomisen kannalta se ei ole johtanut kuin äärettömään joukkoon erilaisia kehitysprojekteja, näpertelyä ja vastahankaisia, kyllästyneitä ja infoähkyisiä käyttäjiä.
Oma yksikkömme on selkeästi sisällä siinä toisessa tietojohtamisen aallossa ja edustaa erilaista koulukuntaa, mutta millainen rooli informaatioteknologialle tässä tapauksessa jää? Ei kaiketi sellainen, mitä yhteisöajattelun gurut sille povaavat: ihmisten erottaminen ja etäännyttäminen toisistaan?
Tämä ei pidä paikkaansa: vastalääke on jo olemassa - ja se on nimenomaan itse yhteisö.
Jälleen on paikallaan lainata Huysmania. Teknologia ei liitä ihmisiä toisiinsa, vaan heitä yhdistää se sosiaalinen pääoma, joita yhteisöillä (ja luonnollisesti sen yksittäisillä jäsenillä) on. Netti on heikkojen siteiden runsaudensarvi - pystymme tavoittamaan ja kommunikoimaan sellaisessa mittakaavassa, jota ei muinaisten vuosikymmenten yhteisöissä olisi osattu edes kuvitella, tieteiskirjallisuutta lukuunottamatta. Rakenne ei siis ole ongelma. Relationaalinen sosiaalinen pääoma taas viittaa siihen, miksi ja milloin tietoa jaetaan. Ihmisiä ovat motivoituneita osallistumaan, koska ryhmällä on selkeät normit (esimerkkinä vaikkapa open source -yhteisöjen taustalla oleva ideologia), ryhmä toimii vastavuoroisesti, ja yksittäinen jäsen paitsi identifioituu siihen, pystyy myös luottamaan sen asiantuntemukseen.
Mielenkiintoista onkin ollut havaita, että lähes kaikki tiedon jakamista edistävät tekijät ovat tavalla tai toisella laatikoitavissa sosiaalisen pääoman dimensioiden alle. Esimerkkeinä motivaatio, luottamus, jakamisen normit, vastavuoroisuus, yhteisöllisyys. Kun tähän vielä lisätään teknologian ominaisuudet, kokemus ja käytön helppous, ollaan sosioteknisen pääoman juurilla.
Virtuaalimaailmassa varsinaiset ongelmat alkavat siitä, mihin kognitiivinen pääoma loppuu. Ellei yksilöllä ole kykyä kommunikoida, parhainkaan väline tai into kontribuoida yhteisön toimintaan ei saa häntä osallistumaan. Toiseksi, ellei ryhmällä ole käytössään yhteistä kieltä ja merkityksiä, sen toiminta todellakin on suoraan informaation hallinnan oppikirjasta: mitään piiloista tietoa ei kyetä jakamaan.
Huysman puhuu "cognitive barrier":ista, jonka madaltamisen tulisi olla kaikkien yhteisöllisten teknologioiden suunnittelun avain. Se, kuinka tämä tapahtuu, on oma valtaisa ongelmavyyhtensä ja yksi mielenkiintoisimmista tutkimuslinjoista sosiaalisen webin puolella.
Mutta nyt odottelemaan syysmyrskyn alkamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti