Open source -ideologiassa merkittävä piirre on avoin tiedon ja oman asiantuntemuksen jakaminen. Tämä on luonnollista, koska ohjelmistot kehittyvät vain yhdessä tekemällä ja asteittain parantamalla. Molemmissa ohjelmistokehityksen koulukunnissa tiedetään, että täydellistä ja valmista tuotetta ei ole olemassakaan.
Suljetussa maailmassa tämä tosiasia takaa ohjelmistoyritykselle ehtymättömät rahavirrat, koska mitä tahansa voi myydä valmiina tuotteena ja ongelmien ilmaannuttua kääräistä lisää käteistä myymällä tukipalveluita ja korjaussarjoja, joita ei todellakaan saa olutpullon hinnalla. Avoimessa maailmassa puolestaan operoi tietty ydin, joka vilpittömästi haluaa tavoitella toimivaa järjestelmää. Ei lainkaan huono periaate.
Bloggaamisessa sanotaan olevan mukana samaa avoimuuden ideologiaa kuin avoimessa ohjelmistokehityksessä. Mutta ulottuuko se myös tutkimuksen kenttään? Tiedeblogit ovat yksi "emergentti" (anteeksi kirosana) uuden webin saareke, osana tutkimustulosten avointa julkaisemista.
Nostin avoimen ja suljetun välisen ristiriidan esille, koska se näyttäytyy konkreettisesti tutkijakoulutettavan arjessa. Jos et jaa tietoa ja toimi yhdessä kokeneempien tutkijoiden kanssa, et saavuta koskaan mitään. Jos taas jaat tietoa liian innokkaasti, joku varastaa julkaisemattoman artikkelisi, tutkimussuunnitelmasi tai työllä ja tuskalla kokoamasi yhteenvedon. Tämä ei ole edes paranoiaa, vaan arkea minkä tahansa yliopiston seinien sisällä.
Impi Umpimieli - Auvo Avokätinen -jatkumossa sijoitun kuitenkin lähemmäs Auvoa kuin tiedon pimittäjää. Olen kirjoittanut tuhansia sivuja tekstiä lehtiin, mielipidepalstoille, tieteellisiin julkaisuihin, nettifoorumeille, blogeihin, melkein mihin tahansa (en seiniin), piittaamatta sen ihmeemmin mitä sille tapahtuu. Kirjoittaminen on sisäsyntyinen ja luonnollinen asia. Vasta Google-aikakausi ja egosentriset haut ovat opettaneet, että kaikilla ihmisillä sitä sanottavaa ei välttämättä ole.
Copypastaamiset ja tekstivarkaudet ovat aina jossain määrin nolostuttavia tilanteita. Vaikea sanoa, kumpi nolostuttaa ihmistä enemmän, varkaan avuttomuus vaiko oman tekstin näkeminen täysin väärässä paikassa. Minulla on ollut kunnia nähdä jopa sanasta sanaan kopioitu mielipidekirjoitus, joka uudelleenjulkaistiin kolme vuotta lähettämisen jälkeen lyhennettynä ja eri nimimerkillä, mutta sanan "markka" tilalle oli vaihdettu "euro".
Avoin vapaa-ajan minäni ei näkisi mitään ongelmaa siinä, että julkaisen vaikkapa vanhat artikkeliraakileeni tämän blogin kautta ja sanon, että pitäkää hyvänänne. Toisaalta sisäinen kauppatieteilijä ihmisessä sanoo, että tekstit voisi myydä hyvällä hinnalla jollekin opiskelijalle. Kolmas minä - tutkijakoulutettava - järkyttyy tästä kaikesta ja päättää pitää jokaisen sanan omana tietonaan.
Syyt tähän ovat samat kuin suljetussa ohjelmistokehityksessä. Liialliseen avoimuuteen ja sooloiluun ei ole varaa. Elämme siis keskellä systeemiä, jossa ihmisillä lyödään rahoiksi, mutta mahdolliset viat korjataan vasta myöhemmin.
2 kommenttia:
Toivottavasti kirjoituksesi ei kumpua "vuosikerta"-osista koostetusta konferenssipaperistamme... t. hk
Eihän toki - kyseiset paperit ovat hyvää vuosikertaa ;) Kirjoitus kumpusi siitä dilemmasta, että haluaisin sijoittaa pöytälaatikoissa makailevat ylimääräiset tekstit avoimesti saataville ja hyötykäyttöön, mutta tutkijan virkaminä ei uskalla tehdä sitä kahdesta syystä.
1) Tekstejä tultaisiin toistamaan oudoissa asiayhteyksissä, väärinymmärrettyinä ja rikki revittyinä.
2) Kerran netissä jaettu on lopullisesti omasta tutkimuksesta pois.
On melko kammottavaa löytää itsensä ajattelemasta jälkimmäisen kaltaisia ajatuksia (ne suutarin lapset ja niin edelleen), mutta teen mielummin ensin sen väikän ja lähden vasta sitten avoimelle ristiretkelle tieteen käytäntöjä vastaan.
Lähetä kommentti