torstaina, huhtikuuta 13

Todellisesta tiedosta

Luin ITK-konferenssin sivuilta Teemu Arinan kirjoituksen avoimesta ja sosiaalisesti rakentuvan tiedon luonteesta. Olemme tottuneet siihen, että koulussa - etenkin lukiossa - päähämme kaadetaan valtava määrä kirjatietoa, jonka replikoimisen kyky opiskelijan tulee tentissä tai kokeessa osoittaa. Tämän valmiiksi määritellyn totuuden ulkoaopettelu ei hyödytä ketään, mutta edistää koulumaisuuden asiaa ja pitää yllä sekä opettajien että oppilaiden turvallisia arkirutiineja.

Jokainen on kuullut tarinoita "kauhukakaroista", jotka eivät sopeutuneet istumaan hiljaa vaan halusivat tehdä jotain itse, ja niinpä heistä tuli menestyviä yrittäjiä. Itse olen siellä toisessa vaakakupissa: ujona ja luonnostaan hyvämuistisena en kokenut koulua mitenkään ongelmalliseksi, ellei selkälihasten kovaa koetusta lasketa. Kuitenkin tietoisuus kyseisen faktanreplikointiputken järjettömyydestä varjosti sekä lukio- että yliopistovuosiani koko raskaalla painollaan. Mihin ihmeeseen minä tarvitsen tietoa, anteeksi, siis informaatiota banaanikärpästen risteyttämisestä, Yhdysvaltojen presidenttien valtakausista tai tilintarkastajien valintakriteereistä?

Historian tunnit olivat tappaa tylsyyteen, jota sanat eivät riitä kuvailemaan. Kulutin ne jäljentämällä vihkooni oppikirjan kuvia ensimmäisistä automobiileista ja höyrykoneista, Hitleristä, Mussolinista, Lordi Byronista, kuningas Filip ties monennesta. Tarvitseeko erikseen mainita, että jälkeenpäin muistin vain ne ihmiset ja ilmiöt, jotka olin ikuistanut piirtämällä niistä kuvan?

Kirjojen tarjoama informaatio on käyttökelpoista tavaraa, kun suoritetaan opiskelijavalintaa ja rakennetaan pääsykoekäytäntöjä, mutta viimeistään yliopistossa koulutusputkilaisten pitäisi päästä vanhasta ajattelutavasta eroon. Oman alansa asiantuntijaksi ei voi tulla pelkästään imaisemalla jonkun toisen jo kertaalleen paperille laittamat asiat. Kuka tahansa voisi pienellä vaivalla tehdä saman. Ehkä ongelmamme on siinä, että ihminen ei halua myöntää olevansa rajallinen, vaan ryhtyy käveleväksi informaatiopankiksi ollakseen muita tietävämmän oloinen?

Tutkimusmaailmassa todellinen tieto syntyy, kun niistä paperille laitetuista havainnoista tai propositioista keskustellaan yli sermi- tai käytävärajojen. Vuorovaikutus tapahtuu erityyppisten sosiaalisten yhteisöjen sisällä. Näistä oma työryhmä on konkreettisin ja oma tieteenala abstraktein - osa tutkijoista kykenee myös ylittämään kyseiset rajat sekoittamatta konseptejaan.

3 kommenttia:

16:40 , Anonymous Ari kirjoitti...

Kun luennoija sanoo meille opiskelijoille, että keskustelkaapa hetki aiheesta tai pankaa paperille muutama kohta (jälleen) ryhmissä, tuskastun. Luennoijat ovat suuremmoisia, mutta tällainen metodi on höpöhöpö. En muista valistuneeni näistä pulputustuokioista milloinkaan. Samoin vihaan muutenkin sellaista toiminnallisuususkoa, että säheltämällä syntyy tietoa. Sen sijaan arvostan just tota kirjojen pänttäämistä. Tutkijoilla tilanne on toinen, sillä keskusteluun osallistujat toivottavasti ovat äärimmäisen motivoituneita, jolloin ikiklisee "uusien ajatusten heräämisestä" voi muuttua faktaksi. Siitä, että totuus on muuttuvaa ja epävarmaa, emme pääse millään, ei tempuillakaan.

 
11:08 , Blogger Miia kirjoitti...

Noh, kieltämättä kirjoituksessani näkyy rajoittuminen tietyille elämänalueille ja -tieteenaloille. Ei ole tarkoitus laittaa lääketieteen opiskelijoita pitämään pulinatuokioita ihmisten anatomiasta :)

Perusopetuksessa ongelma ei ehkä ole niinkään siinä, että kirjoja päntätään, vaan pänttäämisen (suhteettoman) suuressa osuudessa koko oppiaineksesta. Hirvittää ajatella, jos jo peruskoululaisilta viedään viimeisetkin mahdollisuudet luoda jotain itse ja oppia tekemällä. Asialla on yllättävän kauaskantoiset seuraukset, jos ajatellaan vaikkapa ammattikoulutuksen arvostuksen katoamista ja työvoimapulaa. Ihmisten hyvinvoinnista nyt puhumattakaan...

 
22:48 , Anonymous Ari kirjoitti...

Totta, että peruskoulussa ja hyvin nuorilla on varmaankin luontainen halu tehdä keskenään ja oivaltaa ja kehittää siten uusia juttuja. Ja on myös nurinkurista tosiaan, että jos henkilö on valinnuut selvästi käytännöllisen ammattialan, niin opetussisältöön ympätään tiedettä imagon takia.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu