Verkkoyhteisöt

Pherkule, ne vei netin

Kustaa Silvast toteaa Verkkoyhteisövieroitusblogin kahden viikon loppukaneetissaan:

"Ehkäpä minua myös ottaa pahasti päähän se, että Facebook on nykyään kaikkien paikka, kaikki ovat Facebookissa. Olen joskus miettinyt, että verkkoyhteisöt ovat modernin sukupolvikapinan tuote. Facebook on nyt sitten osoittanut, että ainakin tämä ajatus on täysin rikkoutumassa."

Huomasin jokin aika sitten pohtivani samaa kysymystä. Julkisen keskustelun ja mediakonsulttien lempilapset, sosiaaliset verkostopalvelut, ovat antaneet virtuaaliyhteisöille kasvot. Siinä missä mattimeikäläinen ei viisi tai kaksikymmentä vuotta sitten osannut yhdistää teknologian välityksellä toimivan yhteisön käsitettä mihinkään olevaiseen, nyt hänellä keskimäärin on mielleyhtymä, joka liittyy ei-toivottujen applikaatioiden lähettelemiseen tutuille ja puolivihollisille.

Esimerkiksi punkin kapina kuoli jo muutama vuosi syntymänsä jälkeen, mutta virtuaaliyhteisöt sinnittelivät huomattavasti kauemmin. Niiden todellisten sukupolvikapinallisten (Tuomen, Hintikan, Järvisen, Oikarisen ja Torvaldsin kaltaisten) päivistä nettisosiaalisuus on muuttanut luonnettaan marginaalisesta toiseudesta kaiken kansan huviksi, näkökulmasta riippuen joko ikäväksemme tai iloksemme.

Hitusta nuoremmat käyttäjägeneraatiot tasapainoilevat perimmäisten kysymysten äärellä, esimerkiksi sen, määrittääkö yhteisöllisyyden kokemustamme minä vai minäminä. Olen taipuvainen uskomaan molempiin tulkintoihin, mutta optimistisesti myös siihen, että verkostopalvelut ovat edelleen vain pieni pisara nettiyhteisöjen myrskyisässä valtameressä.

lähettänyt Miia @ 23:08