Verkkoyhteisöt

Kuka puolestani kelaa

Viime viikolla havaitsin valtakunnansanomista, että informaatioyhteiskuntaa kritisoivan tulisi harrastaa Milan Kunderan tuotantoa. Hän viittasi aikanaan 'moderniin tyhmyyteen', joka ilmenee fraasien ja latteuksien toistamisena, puhumisena siitä mistä kaikki haluavat puhua, ja omaperäisen ajattelun puuttumisena. Havaitsenko etäisiä yhteyksiä maailmaan, jota dominoivat saippuasarjojen ja tosi-tv:n tapahtumat, ja joita hallitsematon ei oikeastaan ole sosiaalisesti tervetullut työpaikan lounaspöytään?

Vai oliko sittenkin niin, että kyseinen nollainformaatio hallitsee ihmistä, eikä päinvastoin?

Tunnustan jälleen täydellisen tietämättömyyteni yhteiskunnallisista ilmiöistä ja inhimillisistä lainalaisuuksista, mutta päätäni on jo kauan viehättänyt työhypoteesi, jonka mukaan korostuneen individualismin, koulutustason ja keskiluokkaisuuden räjähtäminen käsiin korreloi suoraan alussa mainitun modernin tyhmyyden kanssa.

Aidosti porvarilliset ihmiset yleensä tunnistaa siitä, että he vastaanottavat isolla rahalla valmiita elämyksiä, koska eivät osaa tuottaa niitä itse. Rahan ja helpon elämän houkutukset kuulostavat aikansa eläneeltä latteudelta, mutta on mahdotonta kumota sitä tosiasiaa, että ne tarjoavat vaivattoman pakotien 'mitättömyydestä keskinkertaisuuteen', kuten Studio Julmahuvin komediaryhmä asian ilmaisisi. (Kuulostaa melkein siltä, että olisin vahingossa katsonut televisiota, mutta tutustuin kyseiseen materiaaliin vasta 7 vuotta myöhemmin.)

Heikkona hetkenä tyydytään olohuoneen harmaan laatikon tarjoaman nk. sisällön passiivivastaanottamiseen; toisessa ääripäässä elämän kohokohdat rakentuvat teatteriesityksistä ja Savonlinnan oopperajuhlista vain siksi, että liput maksoivat paljon. Samaan aikaan yhteiskuntaluokkien toinen ääripää saa järjettömät kiksit kaljalaatikosta ja tarjouksessa olevasta lenkkimakkarasta. Elämän kohokohta on Tuplapotin kolikkolaarista löytyvä unohtunut kaksieuroinen.

En yhtään ihmettele, että luovuus, yhdessä tekeminen ja itsenäinen ajattelu ovat valtakunnassa uhanalaista riistaa. Muistaessani, Mariska, tuo maanmainio suomenkielisen lyriikan taitaja nuoremmassa polvessa, pureutuu ongelman ytimeen kappalessaan Vapauslaulu (2002), josta on peräisin myös tämän kirjoituksen otsikko.

Kontekstin tietäen, nettiyhteisöistä tuskin on siunaukseksi viisauden ja ajattelun paluulle - poislukien senkaltainen yhteisöllisyys, jonka juuret ovat yhteisessä tekemisessä, jaetuissa normeissa ja käytännöissä, kiireettömyydessä ja keskustelussa. Yhteisöjä ei ole olemassa ilman historiaa ja tarinaa. Informaatiota valitettavasti on.

Viime päivien piristävämpiä uutisia ovat Petja Jäppisen Keskustiedustelupalvelun äänestystulokset vuoden 2007 parhaista blogeista. Mari Koo analysoi ja taustoittaa tarkemmin.

Vastaanotin alkuviikon kunniaksi haastattelupyynnön aiheesta sosiaalisen median yrityssovellukset. Yritän ennen keskiviikkoa jäsentää ajatukseni jonkinlaiseen kuosiin. Kevään aikana on tarkoitus paitsi viimeistellä väitöskirjan johdanto, myös seikkailla mediapuolen yrityksissä sukeltamassa aiempaa syvällisemmin verkkopalvelujen syövereihin.

lähettänyt Miia @ 23:32