Verkkoyhteisöt

Tieteen etiikkaa

Aiemmin kirjoitin ruohonjuuritasolla online -tutkimusaineiston hankinnan eettisistä kysymyksistä: mitä ihmisille pitää kertoa ja mitä olisi parempi jättää kertomatta.

Jos näkökulmaksi otetaan yksilön moraali, kaikkiaan tutkimuksessa on kysymys erittäin mielenkiintoisesta ilmiöstä. Viime viikolla tulin ajatelleeksi, että tulevaisuuden unelmatyöpaikkani olisi tieteen eettisen valvonnan aluelautakunta, joka selvittää, kuinka monta kopioitua diplomityötä, teetettyä väitöskirjaa ja maailmanympärimatkoihin käytettyä projektirahoituspakettia olemme kuluneen vuoden aikana tuottaneet. Ilmaisu "kuinka monta" sisältää tietysti pienen varauksen. Perimmäisenä tarkoituksena kun ei ole laskea määriä, vaan nostaa väärinkäytökset julkiseen tarkasteluun.

Kenties on kieroutunutta pyrkiä käräyttämään omat kollegansa rysän päältä, mutta olen lopultakin tajunnut, että nauttisin suuresti päästessäni tarkistamaan opinnäytetöiden lähdeluetteloita ja lähteiden vastaavuutta tekstin kanssa. Puhumattakaan suorien lainausten määrästä, yhteyksistä muihin saman aihepiirin opinnäytteisiin ja tekstin sisällöstä a la Google. Mikä ehtymätön työsarka aukeaisi edessäni. "Tee työtä, jolla on merkitys", teeskentelee Puolustuslaitos, mutta tieteen tulosten laadun arviointi se vasta intohimoja herättääkin - eläväthän yliopistot ainakin toistaiseksi niiden kuuluisien veronmaksajien rahoilla. Projektien taustalla hääriviä yrityksiä rahojen kohtalo ei juuri näytä kiinnostavan, mutta yliopiston perustutkintoja kustantavaa keskiluokkaista työssäkävijää sitäkin enemmän.

Tähän mennessä olemme nähneet muun muassa aivottomia aivotutkijoita, ministeritason puolihuolimattomia kopiograduja, kaksi identtistä tuotantotalouden diplomityötä, väitöskirjoja ilman teoreettista pohjaa, jopa väitöskirjoja joita tutkinnonnälkäinen väittelijä ei ole itse osannut kirjoittaa. Lounaspöydissä liikkuu tarinoita projektirahoista, joilla matkustetaan lomalle tai järjestetään joulukestit - kaksi päivää ennen jouluaattoa päivättyyn kinkkukuittiin on liitetty selitykseksi se, että haluttiin tutkia radioaallon etenemistä sianlihassa.

Legendat elävät, mutta kuka varmistaisi niiden todenperäisyyden, ellei tutkijakunta itse? Varmaa on enää se, että todellisuus on taruakin ihmeellisempää.

lähettänyt Miia @ 10:03