tiistaina, syyskuuta 20

Kilpailuasetelma

Jos saman elämänalueen yhteisöt kilpailevat toistensa kanssa jäsenten ajasta ja tietopanoksesta, kuka selviytyy voittajana? Netin aikakauden perinteisen lainalaisuuden mukaan ihmiset valitsevat suosituimmat (laajalti käytössä olevat) teknologiat ja palvelut. Nk. paremmasta ymmärtämättömän massan laki voikin päteä esimerkiksi Microsoftin ohjelmistojen käyttäjiin, mutta suoraa analogiaa yhteisöihin ei mielestäni voida vetää.

Yksi syy tähän on se, että verkkoyhteisöjen tulisi olla kooltaan mahdollisimman optimaalisia, ei maksimaalisia. Toiseksi, konteksti on erilainen kuin työpaikoilla ja kaveripiireissä: konkreettisen maailman yhteisöissä tavoittavuuden ja yhteensopivuuden vaatimukset ovat suoraan yksilöitävissä. Toimistotyöläinen tarvitsee koneelleen Officea ymmärtävän ohjelmiston, jos työkaverit lähettävät hänelle jatkuvasti tiedostoja nähtäväksi; ala-asteikäisetkin haluavat nykyään matkapuhelimen, koska kaikilla luokkakavereilla on jo sellainen. Yhteisöjen jäsenyys ei kuitenkaan selity tällaisilla odotuksilla, sillä potentiaalisella käyttäjällä ei välttämättä ole liittyessään aavistustakaan, millaisten ihmisten kanssa hän mahdollisesti on tekemisissä.

Jos "voittavan yhteisön" strategiaa lähdettäisiin vakavissaan tutkimaan, veikkaan silti, että salaisuus on perinteisen word-of-mouthin ja modernimman word-of-mousen yhdistelmä. Yksinkertaisesti, valinta siis kohdistuu niihin yhteisöihin, jotka saavat julkisuudessa paljon palstatilaa tai jotka ystävät tai työkaverit ennestään tuntevat ja voivat suositella.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu