tiistaina, toukokuuta 30

Boikotteja ja mielenilmauksia

Olen kuullut Euroviisujen voittajakappaleen kokonaisuudessaan yhteensä viisi kertaa. Tammikuussa olin innoissani, kun suomalaiset (lapset) pääsivät vihdoinkin ääneen ja valitsemaan mieleenpainuvan veisuedustajan, jonka show taatusti muistettaisiin. Varsinainen kappale tosin saavutti kuuloaistimeni vasta esikatseluvaiheessa pari viikkoa ennen semifinaalia. Ennakko-oletukset olivat tarkalleen oikeat.

Toisen kerran hallelujattiin semifinaalissa, josta päällimmäisenä jäi mieleen juontajien huuto finaalipaikan sinetöidyttyä. Kolmas ja neljäs kerta sijoittuvat lauantain finaaliin, jossa viidettä sijaa odottaneet katsojat yllättyivät perinpohjaisesti valtavasta pistepotista. Viidennen ja viimeisen kerran kuuntelin tuoretta veisuvoittajaa sunnuntaina radiosta.

Tuossa vaiheessa kaikki oli vielä hauskaa, mutta kuten usein ennenkin, yhden ja saman asian toistaminen loputtomiin voi ajaa tavalliset ei-kovin-autistiset ihmiset hulluuden partaalle. Etenkin jos ei ole elämänsä aikana fanittanut mitään tai ketään, ei edes siinä iässä kun toiset olivat heppahöpöä, Gunnareita tai Take Thatia. Maanantaiaamuna olin jo täysin kypsä: ei enää! Apua! Lopettakaa! Soittakaa joskus jotain muuta! Voisitteko puhua muustakin kuin Lordista! Tontti! Talo! Juhlaraha! Itsenäisyyspäivän vastaanotto! Kansanjuhla, kauppatori, gloryhunter, jääkiekkohäviö ja happamia-sanoi-kettu-pihlajanmarjoista!

Hypen sinetöi Suomen oma Muhammed-kohu eli Putaansuun kuvien julkaisu nimeltämainitsemattomassa roskalehdessä. Nettiboikotti sai jälleen suuret massat, lapset ja nuoret liikkelle, jo toisen kerran tänä armon vuonna 2006. Virtuaalinen mielenilmaus on siitä vaivatonta, että se on pelkkiä klikkauksia ja numeroita, manipulointia tietenkään unohtamatta. Helsingin kaduilla mielenosoitukseen osallistui peräti kolme ihmistä.

En voi olla pohtimatta, vallitseeko virtuaalisen ja kasvokkaisen välisessä vuoropuhelussa todellakin kolmen suhde 120 000:een - siis se mikä on webissä neljäkymmentä tuhatta, on fyysisessä maailmassa tarkalleen yksi.

Jos virtuaalisten kulttuurien sisälle katsotaan perinteisestä maailmasta imettyjen oppien kautta, joku saattaa pettyä pahasti.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu