maanantaina, elokuuta 29

Sinun täytyy astua johtoon

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, organisaatiot tuntuvat oppivan ei-perinteisiä toimintatapoja kovin hitaasti. Tämä liittyy esimerkiksi teknologian käyttöönottoon - jo sähköpostin omaksumisen jälkeen useimpien työntekijöiden muutoskapasiteetti ehtyi tykkänään - ja yksilöllisten työskentelytapojen tukemiseen. Ähkylounas kello 11 ja kahvitauko klo 14.15:20 ohjaavat edelleen työntekijöiden arkipäivää, vaikka en olekaan varma, tulisiko tästä syyttää organisaatioiden johtoa vai ihmisten ruoansulatusjärjestelmää.

Viime viikon Uratie -lehdessä käsiteltiin "itsejohtamista" sisällöntuotantoyritysten työntekijöiden näkökulmasta. Termi oli kiinnostava ja virkistävä jopa eri johtamismuoteihin väsyneelle lukijalle. Itse liitin sen välittömästi mielessäni verkkoyhteisöjen ideologiaan, jonka mukaisesti ihmiset valitsevat oman sosiaalisen ryhmänsä seuraten tärkeitä intressejään, eivät esimerkiksi tehtävänimikkeen tai roolin perusteella ulkoa päin pakotettuina. Tämän toimintatavan hyödyt vasta harvat ovat huomanneet käytännössä. Yksi oman työni sivutavoitteista onkin julistaa itseohjautuvuuden sanomaa, mutta akateemisten vaatimusten mukaisesti ilman paatosta. Siinä onkin työtä riittämiin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu