18.10.07

Ampukaa medialuonnollisuus

Virkatehtävien nimissä nautin illalla teoria-annoksen vanhastaan kovin tuttua tietokonevälitteistä kommunikaatiota. Pelkkä aiheesta lukeminen aiheuttaa vieläkin päänsisäisiä tuskia: miten on mahdollista, että välinemittatikkua heilutteleva viestinnän tutkimustraditio on edelleen hengissä?

Medialuonnollisuuden teoria kun perustuu ajatukseen siitä, että ihmiset pyrkivät valitsemaan kommunikaatiovälineen, joka eniten muistuttaa luonnollista tapaamme viestiä eli kasvokkaista vuorovaikutusta. Montakohan virtuaaliyhteisöä olisi olemassa, jos nämä ajatukset toteutuisivat myös formaalin organisaatiokontekstin ulkopuolella?

Kun lähtöoletukset ovat huteria, tulokset vinoutuvat moninkertaisesti. Vanhat hyvät kirosanat media richness, social presence ja media naturalness ovat saaneet tutkijat mm. päättelemään, että videokonferenssit ovat ideoinnin ja aivoriihien kannalta ylivertaisia verrattuna vähemmän rikkaaseen online-mediaan. Jos tätä ideaalimallia vertaa tietotyön todellisuuteen, kovin paljon pahemmin seinään ei ole mahdollista mennä.

Mistä tämä "hyvän ja pahan akseli" ja pakonomainen tarve luokitella eri kommunikaatiokanavia suhteessa suureen ja mahtavaan f2f:aan? Mistä kyvyttömyys nähdä, mitä verkossa todella tapahtuu, ja on tapahtunut netin esihistoriasta asti? Entä kuka kertoisi tämän koulukunnan edustajille, että meillä on nykyään jo muutakin kuin nyyssiryhmät, keskustelufoorumit ja sähköposti?

Esimerkiksi pikaviestintä organisaatioympäristössä on aihe, johon lukeutuvaa tutkimusta olen onnistunut haalimaan hyllyyni peräti kolmen artikkelin verran. Samaan aikaan reaalitodellisuudessa ideat sinkoilevat, kahvipöytäkeskustelut virtualisoituvat ja ihmiset osoittavat toisilleen vertaistukea ja empatiaa pelkän tekstin ja standardihymiöiden välityksellä. Siinä medialuonnollisuuden tutkijoille ihmettelemistä. Ja me kirotut emme edes käytä web-kameroita, koska se saisi olon tuntumaan vaivautuneelta.

Kommunikaatiotapojen määrittelyssä välineen ominaisuuksien nostaminen käyttäjien tarpeiden edelle väheksyy rankasti ihmisten kykyä tunnistaa omat tarpeensa, ajatella yksilöinä ja toimia osana sosiaalista ryhmää.

Ilmiön tuoreus ja käytännön kokemusten puuttuminen ei saisi oikeuttaa ketään muka-tieteellisiin johtopäätöksiin, joissa koko virtuaalikommunikaatio lakaistaan mahdottomana maton alle. Vähintäänkin teoreettinen menneisyyteen jämähtäminen tulisi tiedostaa tutkimuksen rajoitteissa.

Lokerooni oli muuten tänään ilmestynyt tuore kirja Computer-Mediated Relationships and Trust. Pikaisella viiden minuutin silmäyksellä teos on juuri kuten lisämääreensä: vahvasti manageriaalinen. Yllättävää on myös aiheiden vanhakantaisuus eli 5-10 vuoden takaiset näkemykset virtuaalitiimeistä ja luottamuksesta sähköisessä kaupassa jylläävät edelleen. Ehta virtuaalisosiaalisuuden näkökulma ei vieläkään tunnu ehtineen tieteellisiin julkaisuihin asti.

Vanha kunnon Vartiainen & co -porukka on puolestaan julkaissut kirjan Distributed and Mobile Work. En ole vielä ehtinyt tehdä tilausta, mutta tieteen eettisen paikallislautakunnan arvon mukaisesti Vastapainon syksyn uutuus Tutkijan arkipäivän etiikka odottelee jo ulospääsyä painosta ja saapumista postiluukusta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hear, hear! Kasvokkaisviestintä-vertailun tunkeminen joka paikkaan on virheistä suurin :)

Videokonferenssien suosittelu aivoriiheilyyn kuulostaa kieltämättä oudolta - itse olen törmännyt lähinnä tutkimuksiin ja tulkintoihin, joissa suositellaan juuri päinvastaista, eli tasa-arvoistavaa persoonattomuutta. Vakaata yhteisymmärrystä ja sopimista edellyttävät tilanteet (kauppojen hierominen businessmaailmassa jne.) ovatkin jo hieman toinen juttu.

Media richness, social presence ja media naturalness ovat ihan käypiä työkaluja, mutta eihän jakarillakaan voi kaikkea korjata :)

Arvostaisin suuresti jos vinkkaisit noista pikaviestimet organisaatiossa artikkeleistasi.

Miia kirjoitti...

Jep, anonymiteetin suotuisista vaikutuksista on tutkimustuloksia pilvin pimein. Videokonferenssia tilanteena kuvaa huomattavasti paremmin termi 'luonnottomuus' kuin luonnollisuus :)

Minulla olikin hyllyssä vain kaksi paperia, Cameron & Webster (2005) Unintended consequences of emerging communication technologies: Instant Messaging in the workplace (Computers in Human Behavior, 21, 85-103) ja Primeaux & Flint (2004) Instant Messaging: Does it belong in the workplace (Intellectual Property & Technology Law Journal, 16(11), 5-7).

Lisäksi ACM conference on Computer-Supported Cooperative Work on hyvä paikka etsiä lisää, esimerkiksi Isaac et al. 2002 The character, functions and styles of instant messaging in the workplace, ja Nardi et al. 2000 Interaction and outeraction: instant messaging in action. En ole hankkinut näitä, kun vasta eilen havaitsin viitteet...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos noista. Pitääpä laittaa lukulistalle.

Jos CMC organisaatiokontekstissa kiinnostaa, niin Jyväskylän yliopistolta on piakkoin tulossa väikkäri "Vuorovaikutus, viestintäteknologia ja identifioituminen hajautetuissa tiimeissä"

btw. Lueskelin tuossa muistin virkistykseksi Ned Kockin tekstejä medialuonnollisuudesta, ja täytyy myöntää, että verenpaineeni kohosi :D

Anonyymi kirjoitti...

Hups, linkki Anu Sivusen väitöstilaisuusinfoon taisi mennä rikki. Noh, laiteaan pelkkä URL: http://www.jyu.fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtuma-2007-10-11-12-39-49-378890/

Miia kirjoitti...

Kiitos muistutuksesta, Anu on väitöskiireiden lomassa tulossa luennoimaan peruskurssillemme. Harmi että olen tuolloin reissussa, mutta täytyy taklata väitöskirja iltalukemisiksi.