Loma dublinilaisine pubeineen ja turkulaismaisemineen on vietetty. Tällä välin Suomen Kuvalehdessä (20.7.2007) on kolumnisoitu mm. median ja Internetin suhteesta.
Muistaakseni SK:n kirjoittaja totesi kolumnissaan, että merkittävä osa verkon sisällöstä ja aiheista ammennetaan perinteisestä mediasta. (Tyyppiesimerkkinä vaikkapa blogijaaritukseni.) Toisaalta olisi perin kummallista, jos niin ei tehtäisi. Elämmeköhän vieläkin vuosikymmentä, jossa pää selittää Internetin luonnolliseksi osaksi sosiaalista arkea ja samaan aikaan vasen käsi kuvittelee netin leijuvan kaikesta muusta irrallaan?
Tekstissä myös nähtiin aikakauslehtien olevan murroksessa heikoimmilla. En ole aiheen asiantuntija, mutta joskus tätä pinnistelyä on suorastaan tuskallista seurata. Esimerkiksi yleisaikakauslehtien sinänsä fiksua lukijakuntaa houkutellaan keltaisen nesteen painotuotteiden ja 80-luvun lopun paikallisradioiden tasoisella sisällöllä: "Oletko rikas, rakas, köyhä vai rehellinen?" "Onko sinulla mielipide jostain asiasta? Kerro se meille."
Viimeisimpänä tuore Apu kertoo uudistavansa verkkosisältöään. Kolme vuotta todetaan netissä niin pitkäksi ajaksi, että on aika tehdä jotain. Epäselväksi jää, onko tämä kenties muutoksen syy. Ideoita toivotaan lukijoilta.
Yleisaikakauslehtien sivuille ihmisillä ei juuri ole asiaa - ilmeisesti motivaatio puuttuu. Pienempiä lukijayhteisöjä niihinkin voi toki muodostua.
Erikoisalojen julkaisut ja harrastuslehdet ovat tapaus erikseen. Ne pitävät sisällään myös tiedettyjä ja tutkittuja tähtiä, kuten Vauva-lehden keskustelupalsta; sen menestyksen eväitä on hyvä yrittää ymmärtää, vaikka Suomen kokoiseen maahan ei monia suosittuja lehtisaitteja mahtuisikaan. Jos pitäisi valita, nostaisin eri tekijöistä ylimmäksi vetoavuuden: aihe ja elämänalue, joka herättää inhimillisiä tunteita, on pomminvarma tapaus.
Sääli- ja sympatiapisteet eri aikakauslehtien toimituskunta toki saa, sillä pitkällisen perhelehtitaustan omaavana päätoimittajana muistan, millaista on olla kymmenvuotias ja odottaa kaksi kuukautta, että joku lähettäisi edes yhden kirjeen pienimuotoiseen yleisönosastooni.
Värikkäimpiä keskusteluja aiheuttivat tuolloin, 20 vuotta sitten, lennokkaat palstalanseeraukseni Lihavien vastustuskampanja ja Tupakoinnin vastustuskampanja. Toisaalta ne olivat aikaansa edellä ja kelpaisivat mainiosti Aholle tai Hyssälälle.
Julkaisin iloisena myös kaukaa maapallon toiselta laidalta kantautuneen lukijakirjeen "Aloittakaa moralistien vastustuskampanja", vaikka en sen sisältöä ymmärtänytkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti