Verkkoyhteisöt

Kahta tiede ei vaihda: hierarkiaa ja julkaisukoneistoa

Lehtikatsaus jatkuu. Elokuun MikroBitti tarjoaa mainion yleisartikkelin aiheesta Wiki on vallannut maailman. Ainakin kaksi sen pointeista vaatii lähempää tarkastelua.

"Monissa yrityksissä on huomattu, että firman sisäinen wiki on edullinen, tehokas ja toimiva tapa kerätä yhteen työyhteisön kollektiivinen tietopääoma ja tuoda se kaikkien työntekijöiden saataville." Periaatteessa hyvin kaunis ajatus, ja jos nyt ei vielä tv:stä tuttu, niin ainakin useista ppt-esityksistä ja manageriaalisista seminaari-iltapäivistä. Kun aihetta on kevään ja kesän mittaan omissakin julkaisuissa pyöritelty, niin organisaatiot ovat heräämässä wikien vaivattomuuteen ja hyvä niin, ainakin jos ne kuuluisat edellytykset ovat kunnossa.

Työyhteisön kollektiivinen tietopääoma ei kuitenkaan ole sellaisenaan siirrettävissä wikeihin eikä minkään tietyn online -alustan varaan. Sinänsä näppärä tiedon ja informaation varasto ei koskaan voi olla muuta kuin tietopääoman jäävuoren huippu - vaikkakin hyvin tärkeä ja terävä sellainen.

Vaikka töitä tekisi joukko putkiaivoja (tai pitäisikö sanoa tutkiaivoja), heidän ajatteluaan ja toimintaansa ohjaavat mallit, oletukset, rituaalit, merkitykset ja tarinat ovat hyvin rajoitetussa määrin puettavissa eksplisiittiseen muotoon. ("Kunpa organisaatiot tietäisivät, mitä ne tietävät.") Wikit eivät ole paikkoja analysoida esimerkiksi ammattikunnan slangia tai ihmisten erilaisia tapoja tehdä työtään; nämä asiat opitaan tapaamisissa, kahvihuoneissa ja illanvietoissa. Sisäisestä wikistä taas haetaan ajantasaista faktuaalista informaatiota ja kumuloidaan sitä. Molempia tiedon lajeja tarvitaan, ennen kuin mitään aidosti kollektiivista voi syntyä.

Valtaosa arvokkaasta tutkimuksesta jää vajaakäyttöön, kun tulokset eivät ole laajasti, järkevästi ja helposti saatavilla. Internet on mitä sopivin jakeluväline myös tieteellisille julkaisuille ja wiki hyvä alusta tieteelliseen yhteistyöhön.

Väite on helppo allekirjoittaa, mutta kuten on tullut blogin välityksellä todettua, julkaisemisen avoimuutta kannattaa lähteä ajamaan vasta väitöskirjavaiheen jälkeen. Opinnäytteisiin liittyviä murheellisia tarinoita on nykyiselläänkin liikaa: kesken kaiken varastettuja aiheita, ostettuja ja teetettyjä töitä, prosessissa olevista artikkeleista toisaalle saksittuja osuuksia (nk. keskenmenneet julkaisut). En hahmota, millä tavoin avoin ympäristö auttaisi eliminoimaan mainitut ongelmat. Hieman toisenlaisen luonteen ne ehkä saisivat.

Näkisin toki mielelläni, että vanhemman sukupolven harjoittamat järjettömän jäykät ja hitaat julkaisuprosessit (joiden tuotoksena syntyneitä artikkeleita kukaan ei lue, etenkin kun ne ovat kaupan päälle kalliita, mahdottomia tavoittaa tai molempia) rusennettaisiin joustavampaan nettimuottiin. Nykyisellään kun jo artikkelin sujuva eteenpäinlähettäminen konferenssin sivuilla on lähes mahdoton tehtävä, ja yhteydenpito välimerellisiä aikatauluja noudattaviin editoreihin hoidetaan sähköpostilla, jotka ehkä menevät perille ja luetaan, tai sitten ei.

Kokonaan toinen tarina ovat yksittäiset tutkimushankkeet ja esimerkiksi yliopistojen ja yritysten yhteistyö projekteissa. Näiden viritysten "wikittämiseksi" ei pitäisi olla enää mitään esteitä.

Pelastakaa projektisihteerit!

lähettänyt Miia @ 19:30