maanantaina, helmikuuta 5

Vain lukeminen on tärkeää, eikä oikeastaan sekään

Oma virtuaalilapseni eli työporukkamme intranet tiesi kertoa seuraavaa: OACS järjestää huhtikuussa Wikipedia -workshopin , jonka aiheet ovat pelottavan mielenkiintoisia.

Mainituista näkökulmista taidan tähän hätään olla kiinnostunein yksilön roolista kyseisen kaltaisessa virtuaaliekosysteemissä, eli operoin edelleen mikrotasolla. Tietenkin myös organisoitumisen käytännöt sujuvat suoraan viran puolesta - tohdinkohan edes mainita ääneen sanoja trust vs. control.

Loman myötä kävelin tänään runsaat 11 kilometriä perin virkistävässä säässä ja reissullani sijoitin divarissa rahaa vinyylilevyihin, nuotteihin ja vieläpä seuraaviin teoksiin: Eino Linnalan "Yleinen musiikkioppi 1", Karl-Erik Michelsenin "Viides sääty - Insinöörit suomalaisessa yhteiskunnassa" sekä kauan etsitty Tex Willer Kronikka nro 4. Näistä olen toistaiseksi lukenut yhden kokonaan.

Kaikesta huolimatta aikaa jäi ruhtinaallisesti myös Laadullinen tutkimus kauppatieteissä -kirjan keskimmäisiin lukuihin. Opin, että yrityselämässä kokoukset ovat rituaalisia suorituksia. Allekirjoitan sokkona, vaikka en kyseistä elämää tunnekaan.

"Säännöllinen pääsy näihin kokouksiin kertoo vakiintuneesta asemasta - aivan kuten pääsy ehtoollista jakamaan tekee kerralla näkyväksi aseman uskonnollisessa yhteisössä (kts. Boden, 1994). Kokouksilla on myös merkittävä asema päätöksenteossa: vaikka kokoukset usein lähinnä siunaavat päätökset kirjaamalla muualla jo tehdyt asiat pöytäkirjoihin 'ex post facto', täyttyy näin yrityselämälle tärkeä rationaalisuuden symboliikka. Asiat voidaan jälkeenpäin selittää ikään kuin ne olisivat johtuneet kokouksissa tehdyistä päätöksistä, olipa asioiden ja päätösten suhde alunperin ollut mikä tahansa."

Tunnistaako joku tästä myös yliopiston?

Hallitus istuu ja hallitus kommentoi, mutta miten käy hallitukselta virtuaalikokous?

Peukaloisen retket -piirrettyä mukaillakseni, jälkimmäinen olisi jo kokonaan toinen tarina. Summa summarum, kirja on kaiken kaikkiaan värikästä ja helppoa luettavaa, enkä ole edes ehtinyt neljänteen eli metodologiseen osioon.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu