Verkkoyhteisöt

Kaaos niskaotteeseen

Eilen jatko-opiskelijoiden seminaarissa sivusimme tiedon hallinnan ongelmaa. Mitä mahdollisuuksia ihmisille jää dokumenttiviidakossa, jossa informaatiota tulee sisään enemmän kuin sitä poistuu toisesta päästä, ja jossa suurin osa informaatiosta on täysin vailla mahdollisuuksia jalostua merkitykselliseksi tiedoksi?

Perinteisesti olen kaikessa mahdollisessa ylistänyt (tieto)koneistumista ja siirtymistä verkottuneeseen työskentelyyn. Silti en jaksa vakavissani uskoa "ulkoistamisen" mahdollisuuksiin. Selviytymiskeinot ovat ihmisten omassa päässä; mikään tietokanta, työkalu ja hakutoiminto ei voi yksinään niitä korvata. Puhtaasti tekniseltä kannalta ilmiöön tietenkin liittyy ohjelmistomaailmasta tuttu teesi: aina on varaa parantaa. Kehitystyö ei suinkaan ole hukkaan heitettyä, mutta suurin osa sen hyödyistä jää käyttämättä, jos käyttäjillä ei ole kykyä tai tahtoa omaksua informaatiohelvetin perimmäisiä selviytymisoppeja.

Tekstikokonaisuuden rajallisuuden vuoksi (siis mitä? Minähän voisin kirjoittaa tähän satasivuisen monologin. - Tarkoitin siis ymmärrettävissä ja hahmotettavissa olevaa tekstikokonaisuutta) esittelen tässä lyhyesti vain yhden periaatteen, joka koskettaa suurinta osaa toimistotiloissa työtään tekevästä väestönosasta.

Kyseessä on tietenkin sähköpostin destruktiivinen kanavointi. Tämän opin mukaisesti kaikki sähköpostit tuhotaan välittömästi lukemisen jälkeen, mikäli niillä ei ole ainutkertaista informaatioarvoa, so. sama asia ei esiinny laajemmassa threadissa tai ole saatavissa myös muuta kautta.

Jos taas informaatioarvo on luonteeltaan sellainen, että se realisoituu vasta ajan kuluessa, viesti siirtyy ns. tuhoamisjonoon ja poistetaan välittömästi, kun sen arvo romahtaa.

Sekä välittömään että pitkitettyyn destruktiiviseen kanavointiin liittyy tietty ennakkoehto. Tuhoaminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, että viestin sisältämään merkitykselliseen informaatioon on reagoitu, esimerkiksi merkitsemällä tärkeät päivämäärät kalenteriin tai tulostamalla futuristiset ja luovat ideat paperille, josta ne ovat vaivattomasti palautettavissa mieleen myöhemmin (edellyttäen, että onnistuu löytämään kyseisen paperin mapistaan).

Tiedetään, sähköpostiviestejä tulee itse kullekin viisikymmentä päivässä. Mutta kuinka moni niistä on sellaisia, joita oikeasti kaipaat myöhemmässä elämässäsi?

Hyvä kysymys. Destruktiivisen kanavoinnin oppeja noudattavat säilövät vain suurimmat huumorin ja ajattelun helmet, elämänkaaren suuria virstanpylväitä unohtamatta. Loput postit heitetään surutta menemään - huolimatta siitä yhden prosentin todennäköisyydestä, että toimenpide saattaisi osoittautua vikatikiksi. Silti jokaisen kaaoksessa elävän sieluparan tulisi muistaa, että sähköposti on vain inhimillisen viestinnän työkalu, ei sen kummempaa. Hallitusta omien nurkkien siivoamisesta voi saada saunanraikkaan olon varsin alhaisin lämmityskustannuksin.

lähettänyt Miia @ 19:25