Verkkoyhteisöt

Demokraattista loanheittoa

Kun vaalikuume on onnellisesti podettu, jäljelle jää vaalikrapula. Taiston tauottua molempia ehdokkaita voi vain onnitella siitä, että heidän päänsä on selvinnyt pyörityksestä ehjänä. Tarja Halosesta saamme varman ja taitavan presidentin ja tulevina vuosina lienee entistä hilpeämpää seurata, millaisia törmäyskursseja inhimillisiin arvoihin vetoaminen synnyttää politiikan ja talouselämän salkkuseurapiireissä.

Kampanjoilla oli myös synkkä puolensa. Ensimmäistä kertaa presidentinvaalien historiassa suomalaiset jalkautuivat nk. rivikansalaisen ominaisuudessa erilaisille verkkofoorumeille tekemään maalle johtajaa. Harva tietää, millaisilla taustajoukoilla keskustelua todellisuudessa käytiin, ja kuinka paljon mukana oli - maallikkojen ohessa - kovia politiikan ammattilaisia. Kaikessa systemaattisuudessaan ilmiö oli kuitenkin mielenkiintoinen.

Uskooko joku siis vielä aitoon ja rehelliseen verkkodemokratiaan? Itse en ole uskonut siihen koskaan, mutta tietenkin on tunnustettava netin käytännöllisyys poliittisten kannanottojen ja mielipiteiden viemärinä, johon voi kaataa lähes mitä tahansa suututtamatta paikallisia viranomaisia.

Kaikki seuraamani keskustelut saivat niin absurdeja piirteitä, että jouduin jo toisen kierroksen alkaessa painamaan henkistä ignore -nappia. Tutkijana minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää tekaistuja kausaalisuhteita ja tuulesta temmattuja väitteitä, joihin vedotaan faktoina. Halveksitun vähemmistön oikeuksien ajaminen ei tee ihmisestä lesboa, kirkkoon kuulumattomuus ei millään tavoin sodi kristillisiä arvoja vastaan (ellei näihin arvoihin sitten lueta omahyväistä tekokristillisyyttä). Järjettömyyksien listasta muodostui pitkä. Huvittavimmasta tempauksesta vastasivat silti rakkaat ystäväni, eteläkarjalaiset mummelit, ihan perinteiseen tapaan maakuntalehden palstoilla. Heidän järkeilyssään on Tarja Halosen presidenttiyden syytä, että ihmiset eroavat kirkosta!

Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut vain sen, että Internetin käyttäjien pitäisi suorittaa jonkinlainen ÄO-ajokortti. Tiedetään: demokratiassa sana on vapaa, enkä halua sotia tätä periaatetta vastaan. Elättelen silti toiveita maailmasta, jossa täydet valtuudet sallittaisiin vain mieleltään ja ajattelultaan kohtuullisen selväjärkisille yksilöille.

lähettänyt Miia @ 14:35