Verkkoyhteisöt

Kivikauden työyhteisöt

Virtuaalielämän äänekkäimmät vastustajat sanovat, ettei mikään voi korvata aitoa sosiaalista kanssakäymistä. Eikö kuitenkin kannattaisi kokeilla? Vaivattominta olisi aloittaa ICT-sektorin työntekijöistä. Hehän tekevät työtä näiden samojen asioiden parissa. On outoa, että ihmisille täytyy vielä 2000-luvullakin väkisin rakentaa toimisto, neuvottelutilat ja kahvihuone Helsinkiin tai Espooseen ja raahata heidät joka päivä sinne puhumaan puutaheinää.

Voisiko sählyvuorosta, henkilökunnan risteilystä, seuraavan kvartaalin strategisen kehityksen painopistealueiden priorisoinnista ja viikonlopun säätilasta onnistuneesti keskustella muuallakin kuin Helsingin toimistossa? Kenties jopa pikaviestimiä käyttäen tai videoneuvottelussa?

Huokaus sentään, ei tietenkään, eihän se ole todellista. Todellisuus on pieni punainen omakotitalo maalla, ja vasta kun se on valmistunut, huomataan, että täältähän on pääkaupunkiin ainakin 150 kilometriä. Kirottua. No, siitä sitten vain auton rattiin ja radanvartta pitkin sataakahtakymppiä töihin ja takaisin aamuin illoin, ruuhkasta ja kelistä viis - pois alta, lapset, hirvet ja männynkävyt.

Palkitsevaa ja tietoyhteiskunnan älykkyysosamäärän mukaista, vai mitä? Vielä tehokkaampaa tämä työelämän kulmakivitoiminta tietenkin olisi, jos modernit autot olisi varustettu älyominaisuudella, joka kertoisi kuljettajille, että ulkona saattaa tällä hetkellä pyryttää lunta.

Muuten, ensi marraskuussa sitä taas sataa. Ettei vain pääse tulemaan yllätyksenä. Työelämä tuskin on siihen mennessä ehtinyt kehittyä tippaakaan järkevämpään suuntaan.

lähettänyt Miia @ 15:53