Digitoday:ssa Mika Lahdensivu viittasi ruotsalaisten hiipuvaan yhteisöpalveluintoon. Juttuun lisäämäni kommentti mahdollisesta palaamisesta perinteisiin nettiyhteisöihin ansaitsee tarkennuksen.
Huvipuistoihin (vrt. Facebook) kun yleensä mennään käymään silloin tällöin, ja jos siellä viettää liikaa aikaa, alkaa taatusti oksettaa. Paikka on tarjoavinaan jokaiselle jotakin, ja näin varmasti onkin, jos ajatellaan vain niitä, jotka ovat vaivautuneet paikalle.
Kaikista ei kuitenkaan ole pakkohauskan pitäjäksi - yleisimmät syyt olla menemättä lienevät ne tutut "liikaa ihmisiä", "ei mitään tekemistä" ja "surkeaa ruokaa", josta seuraa jalkapallon kokoinen vatsa ja toipuminen normaaliin ruoansulatukseen kestää vähintään neljä päivää. Ainoastaan perinteisistä perinteisin vasta-argumentti "maksaa kauheasti" ei päde netin yhteisöpalveluissa, jos ei lasketa nettiyhteydestä aiheutuvia yleisiä kustannuksia.
Hiekkalaatikot taas ovat niitä yhteisöjä, joista arjen yhteisöllisyys rakentuu. Harvat ihmiset (paitsi henkilökunta) identifioituvat huvipuistoihin. Huomattavasti luontevampaa on rakentaa omaa ja sosiaalista identiteettiä esimerkiksi Linux-guruna, tutkijana, äitinä, puutarhurina tai shakkimestarina.
Kuten tarkkasilmäinen lukija huomaa, näitä kaikkia yhdistää systemaattinen käytäntö, joka asettaa pelisäännöt yhteiselle tekemiselle. Paitsi tietoa, ihmiset jakavat myös sosioemotionaalista "contenttia" tuen, kokemusten vaihdon ja tarinoiden muodossa. Pelkkä intressi roikkua netissä ei ole vaihdannan tae.
Hiekkalaatikon ihmisiä tavataan päivittäin, usein sujuvana yhdistelmänä onlinea ja offlinea. Pienen ydinryhmän kanssa keskustellaan kasvotusten ja laajempaa verkostoa ylläpidetään virtuaalisesti. Kuuluminen näihin yhteisöihin on niin luonnollista, että emme välttämättä edes huomaa sitä.
Mikään ei tietysti estä rakentamasta virtuaalisia kotoisia hiekkalaatikoita yhteisöpalveluiden sisään. Näinhän monet työyhteisöt ovat jo tehneet. Huvipuistostakin saattaa löytää rauhallisen nurkan, jossa levähtää.
Tämän pohdinnan keskellä huomasin myös, miksi oma Facebookin käyttöni on kuluvan talven aikana minimoitunut. Jos näet hiekkalaatikkoni ihmiset eivät ole onlinena tai lainkaan rekisteröityneet, en ymmärrä, miksi minunkaan pitäisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti