Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio haluaa kuulla ne konkreettiset keinot, joilla innovaatioyliopistohankkeen tuloksellisuus taataan (HS Mielipide 7.2.2008):
"Valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmän raportti ei tällaisia [markkina-analyyseja ja liiketoimintasuunnitelmia] sisällä. Se maalailee vain laajoja periaatteita, mutta ei kerro, mikä hankkeessa on niin käänteentekevää ja mitä oikeastaan aiotaan tehdä. Ehdotettu missio 'edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä' lukee jo nykyisessä yliopistolaissa."
Kukaan tuskin haluaa kyseenalaistaa hallinnon virtaviivaistamisen ja taloudellisen itsenäisyyden lisäämisen tarvetta, mutta putken toisessa päässä hoettavat innovaatiomantrat ovat ongelma erikseen. Suosittelisin suunnitteleville virkamiehille tutustumista vaikkapa konstruktivistiseen tietonäkemykseen - se saattaa yllättää.
Vanhojen strategiaoppien mukaan organisaatioita johdetaan niin, että olosuhteiden ollessa x on järkevintä suorittaa y.
Riittää siis, että tunnistetaan x ja sen jälkeen poimitaan valintamyymälän hyllyltä sopiva toimintamalli.
Tästä ajattelutavasta on seurannut se yleinen harha, että y:hyn kuvitellaan päästävän vain vaihtamalla x (olosuhteet) halutunlaiseksi.
Ajatuksen voi pukea myös em. maailmassa paljon hyödynnettyyn if-then -muotoon: if 'innovaatioyliopisto', then 'innovaatio'. Ketään ei tunnu kiinnostavan, millaisissa olosuhteissa tuo y-parka eli uusi tieteellinen tieto todellisuudessa konstruoituu. Kun käteen on annettu oikein iso if, kaikki huomio kiinnittyy siihen, ja lopputulosta ei kyseenalaista edes yliopistojen oma väki.
Ehkäpä asia on helpompi ymmärtää vertauksen kautta. Innovaatioyliopiston rakenne on kuin vasara lapsen kädessä. Hyvällä onnella saa ehkä lyötyä naulan lautaan, mutta ilman yhdessä tekemistä, oppimista ja tiedon sosiaalistamista ei ole mitään takeita siitä, huitaiseeko lapsi vasaralla naulaan, peukaloon vai ikkunaan.
Silti kaikki huomio on välineessä, ei itse tekemisessä, sen edellytysten luomisessa ja siinä, kuinka tieteidenvälinen yhteistyö toteutetaan muualla kuin juhlapuheissa. Voin koska tahansa kertoa kokemuksia siitä, millaista on tehdä uskottavasti monitieteistä tutkimusta ja onko todennäköisempää joutua ufojen sieppaamaksi vai saada uusille ajatuksille hyväksyntä patavanhoillisessa tiedeyhteisössä, joka työn tuloksia arvioi.
Elämme pelottavia aikoja.
4 kommenttia:
Kyllä yliopistojen oma väki kyseenalaistaa lopputulosta mennen tullen. Sillä ei vaan ole mitään merkitystä, sillä iso jyrä jyrää. Alunperinkään yhdeltäkään huiputusyliopistoon joutuneelta koululta ei kysytty demokraattisessa hengessä, halutaanko yhdistyä ja nähdäänkö siinä mitään järkeä. Sotamaa vain sai tämän mahtavan idean pystyttää itselleen muistomerkki, kun Sailas oli edellyttänyt jotain tehtäväksi. Kahden muun yliopiston rehtorit lähtivät kaverin mukaan, koska mitään parempaakaan ei ollut näkyvissä. Sitten kun kaikki päätökset oli TEHTY ja koko asia vain hallitusohjelmaan sujauttamista vailla, näissä yliopistossa alettiin tiedottaminen ja sisäinen markkinointityö.
Eli koko paska on rytätty kasaan myyräntyönä, mutta asialla on niin isot ja ovelat myyrät ettei vastaan voinut väittää missään järjellisessä kohtaa.
Miten minusta tuntuu että Sotamaan lisäksi myös Otaniemessä ollaan tyytyväisiä, saavatpahan nyt insinöörit opintoihinsa (ja ehkä joskus myös kampukselleen) lisää vaihtelua ja glamouria, ja ylivoimaisesti suurimpana ylioppilaskuntana vielä taitavat rohmuta itselleen suurimman päätösvallan.
Lisäksi käytännössä tästä varmaan seurauksena pienimpien laitosten, ehkä myös koulutusohjelmien kuolema tai sulautuminen suurempiin, eikös Sarkonmaakin kaavaillut jotain että alle 5 professorin laitoksia ei jatkossa tulla hyväksymään ollenkaan. Koolla on siis väliä, eikä milläään muulla!
En muista, mistä lähteestä tämän aikanaan poimin, mutta kokouksien tarkoitus on kuulemma vahvistaa johtoportaan etukäteen tekemät päätökset ja samaan aikaan saada ne näyttämään kollektiivisilta. Havaitsemmeko analogian yliopistojen johtamiseen...
Unohtui vielä mainita: Raivio on niitä harvoja, jotka ovat kommenttipuheenvuorossaan muistaneet havaita, että Suomessa ON tekniikkaa ja kauppatieteitä yhdistäviä yliopistoja.
Kysymys kuuluukin, onko innovaatio-odotukset ladattu pelkästään TaiK:n tuomaan lisäarvoon, vai onko tekniikan ja talouden aiemmista yhdistämispyrkimyksistä niin huonoja kokemuksia, ettei niitä ole kannattanut lainkaan ryhtyä kaivamaan selvityksen taustaksi =)
(Kommenttini on sarkastinen, koska tulen itsekin kyseisen kaltaisesta yliopistosta.)
Yksikköämme ei todellakaan voi moittia tutkimuksen ja tulosten puutteesta, mutta tieteidenvälinen yhteistyö käytännössä on kokonaan toinen tarina.
Koulujen välillä on jo paljon yhteistyötä ja opiskelijaliikkuvuutta . Kaikki tietää JOO-sopimuksen ja mahdollisuuden opiskella ristiinrastiin. On myös keskinäisiä koulutusohjlmia ja -paketteja. Ei koulujen sulauttamista voi perustella sillä että heipä hei, nyt aletaan yhteistyö ja kaikki on hetkessä rikkaampia ja kauniimpia. Yhteistyössä ei ole mitään uutta kenellekään paitsi mahdollisesti ehkä rehtoreille itselleen.
Lähetä kommentti