Verkkoyhteisöt

Yhteisö vai areena

Aito verkkoyhteisö voi syntyä keskelle täydellistä tuntemattomuutta ja kasvottomuutta, mutta se ei tarkoita, että kaikille verkon ryhmittymille kävisi näin – tai että niin edes tarvitsisi käydä. Amerikkalaisessa helppoheikkikirjallisuudessa lähes mikä tahansa vuorovaikutteinen web-sivusto on nähty yhteisönä. ”Build a site, and customers will come.” Hohhoijakkaa. Yhteisön on kuitenkin oltava muutakin kuin pelkkää keskustelupalstan ylläpitoa, sillä muuten ajaudumme käsitteelliseen kaaokseen. Virtuaaliyhteisön eri määritelmistä havaittiin, että yhteisö muodostuu joukosta ihmisiä, jotka ovat toistuvassa vuorovaikutuksessa keskenään täyttääkseen jonkin tarpeen, ja toiminta tapahtuu tietyssä paikassa tai tilassa, joka myös luo ryhmälle rajat.

Neljänneksi, ihmisillä on oltava jonkinlainen kokemus siitä, että he kuuluvat yhteisöön ja heillä on vaikuttamisen mahdollisuuksia. Tämä on mielenkiintoinen seikka, olipa kyseessä sitten virtuaalinen tai konkreettinen yhteisö. Ihminen voi esimerkiksi olla osa työyhteisöä, jossa hän omasta mielestään on vailla mitään etenemisen ja toimimisen mahdollisuuksia ja kokee ainoastaan kyllästymisen tai vihan tunteita, ei suinkaan yhteenkuuluvuutta. Onko hän tällöin työyhteisön jäsen? Muodollisesti kyllä, mutta itse hän voi kokea asian toisin.

Toisaalta on huomattava, että kielteisetkin tunteet voivat rakentaa omanlaistansa yhteisöllisyyden kokemusta. Monia ihmisiä sitoo toisiinsa vuosikymmeniä kestänyt vihanpito, jossa anteeksi ei pyydetä eikä anneta. Modernit taistelut käydään verkkoareenoilla, joissa hyökätään muiden virtuaali-identiteettien kimppuun myrkynkitkerillä flame-viesteillä.

Rakentuuko verkkoyhteisö siis jonkinlaisena yksilön ”me”-kokemusten summana, vai onko se olemassa itsessään, neutraalina ja riippumattomana? Ensin mainittu vaihtoehto on kenties uskottavampi. Yksilön senhetkinen kokemusmaailma määrittää, onko yhteisöä olemassa hänelle siinä tilassa ja siinä ajassa. Lisäksi on huomattava, että Web on tulvillaan areenoita, joista tunnesiteet ihmisten välillä puuttuvat kokonaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä usein emme voi tietää keskustelukumppaneista muuta kuin nimen tai nimimerkin, joita voi olla kymmeniä erilaisia. Ja miksei olisi - sekin voi olla osa verkkoyhteisöjen kulttuuria. Pidempiaikaisen vuorovaikutuksen kautta Rheingoldin mainitsemia henkilökohtaisia suhteita voi toki kehittyä, mutta tällöin yhteisön on oltava myös luonteeltaan sellainen, että pysyvyyttä ja sitoutumista arvostetaan. Aina näin ei tietenkään ole.

Psykologian tohtori Anita Blanchard on tutkinut ensimmäisten joukossa virtuaalisen yhteisöllisyyden (sense of virtual community) kokemuksia verkkoyhteisön jäsenissä. Hän tekee myös selkeän käsitteellisen eron yhteisön ja ei-yhteisön välillä. Puhumme virtuaaliyhteisöstä ainoastaan silloin, kun jäsenillä on tämä henkilökohtainen yhteisöllisyyden kokemus. Mistä se rakentuu? Blanchard on käyttänyt tutkimuksessaan McMillanin & Chavisin paljon puhuttua ja hyödynnettyä yhteisöllisyysmittaria, jonka osa-alueita ovat
1. Feelings of membership
2. Feelings of influence
3. Integration and fulfillment of needs
4. Shared emotional connection

Kolme ensimmäistä ovat helposti ymmärrettävissä; jäsenyyden merkkejä ovat esimerkiksi yhteisön rajat, yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteinen symbolijärjestelmä, vaikuttamisen kokemus liittyy yhteisön ylläpitämiin normeihin, ja tarpeiden täyttyminen motivoi toimimaan yhteisössä. Toisaalta tarpeiden täyttyminen on yksi virtuaalisen yhteisön olemassaolon perusedellytys, jonka vuoksi sitä ei välttämättä ole enää ”uudelleen” sisällytetty osaksi yksilön kokemaa yhteisöllisyyttä; kyseessä on ennemminkin yhteisöllisyyden ennakkoehto kuin sen osa-alue (Koh & Kim). Kolme ensin mainittua tunnuspiirrettä voidaan helposti löytää monista virtuaalisista ryhmittymistä, mutta neljäs kohta on ongelmallisempi: herättääkö keskustelufoorumi, verkkokauppa tai nettipeli käyttäjässä tunteen yhteenkuuluvuudesta muiden ihmisten kanssa? Lasketaanko vain myönteiset tunteet, vai voinko jakaa toisten kanssa myös inhon heitä kohtaan? Entä mihin virtuaalisen yhteisön jäsen oikeastaan kiinnittyy, itse areenaan, siellä toimiviin ihmisiin vai ei mihinkään?

Näkisin virtuaalisen areenan paikkana, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan, mutta ilman henkilökohtaisia tunnesiteitä ja intohimoista omistautumista keskusteluun tai muuhun yhteiseen toimintaan toisten kanssa. Areena on yhteisöä persoonattomampi, eikä siihen välttämättä liity edes sitä toistuvaa vuorovaikutusta, joka on nähty virtuaaliyhteisölle tunnusomaiseksi (Fernback & Thompson). Tyypillisiä areenoita ovatkin esimerkiksi nettihuutokaupat ja muut ”transaktioyhteisöt”. Tällaisella areenalla voidaan kohdata vaikkapa vain kerran elämässä, eikä mitään henkilökohtaisen tuntemisen tai tuttuuden kokemuksia yleensä synny.

Toimiva virtuaalinen areena voi olla hyvin vetovoimainen verrattuna muihin vastaaviin areenoihin, jonka vuoksi ihmiset sitoutuvat siihen – he eivät siis kiinnity ensisijaisesti ihmisiin, vaan paikkaan kokonaisuutena. Tämä houkuttavuus tekee areenasta kilpailijoitaan paremman ja suositumman. Jokainen Hakaniemen torin tai silakkamarkkinoiden vakiokävijä tietänee mistä ilmiössä on kyse.

lähettänyt Miia @ 22:31