Kun vaalikuume on onnellisesti podettu, jäljelle jää vaalikrapula. Taiston tauottua molempia ehdokkaita voi vain onnitella siitä, että heidän päänsä on selvinnyt pyörityksestä ehjänä. Tarja Halosesta saamme varman ja taitavan presidentin ja tulevina vuosina lienee entistä hilpeämpää seurata, millaisia törmäyskursseja inhimillisiin arvoihin vetoaminen synnyttää politiikan ja talouselämän salkkuseurapiireissä.
Kampanjoilla oli myös synkkä puolensa. Ensimmäistä kertaa presidentinvaalien historiassa suomalaiset jalkautuivat nk. rivikansalaisen ominaisuudessa erilaisille verkkofoorumeille tekemään maalle johtajaa. Harva tietää, millaisilla taustajoukoilla keskustelua todellisuudessa käytiin, ja kuinka paljon mukana oli - maallikkojen ohessa - kovia politiikan ammattilaisia. Kaikessa systemaattisuudessaan ilmiö oli kuitenkin mielenkiintoinen.
Uskooko joku siis vielä aitoon ja rehelliseen verkkodemokratiaan? Itse en ole uskonut siihen koskaan, mutta tietenkin on tunnustettava netin käytännöllisyys poliittisten kannanottojen ja mielipiteiden viemärinä, johon voi kaataa lähes mitä tahansa suututtamatta paikallisia viranomaisia.
Kaikki seuraamani keskustelut saivat niin absurdeja piirteitä, että jouduin jo toisen kierroksen alkaessa painamaan henkistä ignore -nappia. Tutkijana minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää tekaistuja kausaalisuhteita ja tuulesta temmattuja väitteitä, joihin vedotaan faktoina. Halveksitun vähemmistön oikeuksien ajaminen ei tee ihmisestä lesboa, kirkkoon kuulumattomuus ei millään tavoin sodi kristillisiä arvoja vastaan (ellei näihin arvoihin sitten lueta omahyväistä tekokristillisyyttä). Järjettömyyksien listasta muodostui pitkä. Huvittavimmasta tempauksesta vastasivat silti rakkaat ystäväni, eteläkarjalaiset mummelit, ihan perinteiseen tapaan maakuntalehden palstoilla. Heidän järkeilyssään on Tarja Halosen presidenttiyden syytä, että ihmiset eroavat kirkosta!
Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut vain sen, että Internetin käyttäjien pitäisi suorittaa jonkinlainen ÄO-ajokortti. Tiedetään: demokratiassa sana on vapaa, enkä halua sotia tätä periaatetta vastaan. Elättelen silti toiveita maailmasta, jossa täydet valtuudet sallittaisiin vain mieleltään ja ajattelultaan kohtuullisen selväjärkisille yksilöille.
27.1.06
Hyvinvoinnin aakkoset
Tiistain seminaarissa mukaani tarttui toinenkin ajatus, joka jokaisen opiskelijan ja tutkijan kannattaisi painaa mieleen: älä koskaan vertaile.
Jos haluaa olla onnellinen, vertailu on mahdollista vain suhteessa omaan itseen.
Kuinkahan monta kertaa päivässä tämä unohtuu ihmisiltä, vaikka miten yrittäisi? Kuitenkin on tiedossa, että parempia ja huonompia tulee aina olemaan, eikä toisen mahdollinen menestys ole este omallemme. Jatkuva vertailu myös estää keskittymisen ja itselle parhaiten sopivien työtapojen löytämisen.
Kunpa tämän olisivat oivaltaneet myös ne ikätoverit, joita saamani koenumerot aikanaan kiinnostivat enemmän kuin oman paperin numero. Parhaimmillaan (eli pahimmillaan) ilmiö ulottui koteihin asti, eli syystä tai toisesta arvosanojani benchmarkattiin myös vanhempien toimesta. Toivon kuitenkin tasapainon ja maalaisjärjen sittemmin löytyneen.
Hyvinvoinnin ja onnellisuuden asialla ollaan myös ylihuomenna vaalipäivänä: millaisen ihmisen kansa haluaa edustamaan Suomea. Vaihtoehtoina ovat inhimilliset arvot ja raha-arvo. Pari viikkoa sitten olin valmis heittämään kirveen kaivoon ja olen edelleen, mutta gallupit maalailevat kuitenkin kevyttä parin prosenttiyksikön johtoasemaa. Tuoreimmat mielipidemittaukset saattavat lopulta koitua jopa vasemmiston eduksi, sillä tämän luulisi viimeistään aktivoivan kaikki Tarjan äänestäjät matkaan sunnuntaina.
Nyt kun pakollinen vaalitenttiräksytys on ohitse, voidaan taas todeta, että meillä on kaksi mainiota ja sivistynyttä ehdokasta. Enää täytyy jännittää, tuleeko meistä tulevaisuudessa tykkänään oikeistolaisia.
Tylympi kohtalo.
Jos haluaa olla onnellinen, vertailu on mahdollista vain suhteessa omaan itseen.
Kuinkahan monta kertaa päivässä tämä unohtuu ihmisiltä, vaikka miten yrittäisi? Kuitenkin on tiedossa, että parempia ja huonompia tulee aina olemaan, eikä toisen mahdollinen menestys ole este omallemme. Jatkuva vertailu myös estää keskittymisen ja itselle parhaiten sopivien työtapojen löytämisen.
Kunpa tämän olisivat oivaltaneet myös ne ikätoverit, joita saamani koenumerot aikanaan kiinnostivat enemmän kuin oman paperin numero. Parhaimmillaan (eli pahimmillaan) ilmiö ulottui koteihin asti, eli syystä tai toisesta arvosanojani benchmarkattiin myös vanhempien toimesta. Toivon kuitenkin tasapainon ja maalaisjärjen sittemmin löytyneen.
Hyvinvoinnin ja onnellisuuden asialla ollaan myös ylihuomenna vaalipäivänä: millaisen ihmisen kansa haluaa edustamaan Suomea. Vaihtoehtoina ovat inhimilliset arvot ja raha-arvo. Pari viikkoa sitten olin valmis heittämään kirveen kaivoon ja olen edelleen, mutta gallupit maalailevat kuitenkin kevyttä parin prosenttiyksikön johtoasemaa. Tuoreimmat mielipidemittaukset saattavat lopulta koitua jopa vasemmiston eduksi, sillä tämän luulisi viimeistään aktivoivan kaikki Tarjan äänestäjät matkaan sunnuntaina.
Nyt kun pakollinen vaalitenttiräksytys on ohitse, voidaan taas todeta, että meillä on kaksi mainiota ja sivistynyttä ehdokasta. Enää täytyy jännittää, tuleeko meistä tulevaisuudessa tykkänään oikeistolaisia.
Tylympi kohtalo.
25.1.06
Kaaos niskaotteeseen
Eilen jatko-opiskelijoiden seminaarissa sivusimme tiedon hallinnan ongelmaa. Mitä mahdollisuuksia ihmisille jää dokumenttiviidakossa, jossa informaatiota tulee sisään enemmän kuin sitä poistuu toisesta päästä, ja jossa suurin osa informaatiosta on täysin vailla mahdollisuuksia jalostua merkitykselliseksi tiedoksi?
Perinteisesti olen kaikessa mahdollisessa ylistänyt (tieto)koneistumista ja siirtymistä verkottuneeseen työskentelyyn. Silti en jaksa vakavissani uskoa "ulkoistamisen" mahdollisuuksiin. Selviytymiskeinot ovat ihmisten omassa päässä; mikään tietokanta, työkalu ja hakutoiminto ei voi yksinään niitä korvata. Puhtaasti tekniseltä kannalta ilmiöön tietenkin liittyy ohjelmistomaailmasta tuttu teesi: aina on varaa parantaa. Kehitystyö ei suinkaan ole hukkaan heitettyä, mutta suurin osa sen hyödyistä jää käyttämättä, jos käyttäjillä ei ole kykyä tai tahtoa omaksua informaatiohelvetin perimmäisiä selviytymisoppeja.
Tekstikokonaisuuden rajallisuuden vuoksi (siis mitä? Minähän voisin kirjoittaa tähän satasivuisen monologin. - Tarkoitin siis ymmärrettävissä ja hahmotettavissa olevaa tekstikokonaisuutta) esittelen tässä lyhyesti vain yhden periaatteen, joka koskettaa suurinta osaa toimistotiloissa työtään tekevästä väestönosasta.
Kyseessä on tietenkin sähköpostin destruktiivinen kanavointi. Tämän opin mukaisesti kaikki sähköpostit tuhotaan välittömästi lukemisen jälkeen, mikäli niillä ei ole ainutkertaista informaatioarvoa, so. sama asia ei esiinny laajemmassa threadissa tai ole saatavissa myös muuta kautta.
Jos taas informaatioarvo on luonteeltaan sellainen, että se realisoituu vasta ajan kuluessa, viesti siirtyy ns. tuhoamisjonoon ja poistetaan välittömästi, kun sen arvo romahtaa.
Sekä välittömään että pitkitettyyn destruktiiviseen kanavointiin liittyy tietty ennakkoehto. Tuhoaminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, että viestin sisältämään merkitykselliseen informaatioon on reagoitu, esimerkiksi merkitsemällä tärkeät päivämäärät kalenteriin tai tulostamalla futuristiset ja luovat ideat paperille, josta ne ovat vaivattomasti palautettavissa mieleen myöhemmin (edellyttäen, että onnistuu löytämään kyseisen paperin mapistaan).
Tiedetään, sähköpostiviestejä tulee itse kullekin viisikymmentä päivässä. Mutta kuinka moni niistä on sellaisia, joita oikeasti kaipaat myöhemmässä elämässäsi?
Hyvä kysymys. Destruktiivisen kanavoinnin oppeja noudattavat säilövät vain suurimmat huumorin ja ajattelun helmet, elämänkaaren suuria virstanpylväitä unohtamatta. Loput postit heitetään surutta menemään - huolimatta siitä yhden prosentin todennäköisyydestä, että toimenpide saattaisi osoittautua vikatikiksi. Silti jokaisen kaaoksessa elävän sieluparan tulisi muistaa, että sähköposti on vain inhimillisen viestinnän työkalu, ei sen kummempaa. Hallitusta omien nurkkien siivoamisesta voi saada saunanraikkaan olon varsin alhaisin lämmityskustannuksin.
Perinteisesti olen kaikessa mahdollisessa ylistänyt (tieto)koneistumista ja siirtymistä verkottuneeseen työskentelyyn. Silti en jaksa vakavissani uskoa "ulkoistamisen" mahdollisuuksiin. Selviytymiskeinot ovat ihmisten omassa päässä; mikään tietokanta, työkalu ja hakutoiminto ei voi yksinään niitä korvata. Puhtaasti tekniseltä kannalta ilmiöön tietenkin liittyy ohjelmistomaailmasta tuttu teesi: aina on varaa parantaa. Kehitystyö ei suinkaan ole hukkaan heitettyä, mutta suurin osa sen hyödyistä jää käyttämättä, jos käyttäjillä ei ole kykyä tai tahtoa omaksua informaatiohelvetin perimmäisiä selviytymisoppeja.
Tekstikokonaisuuden rajallisuuden vuoksi (siis mitä? Minähän voisin kirjoittaa tähän satasivuisen monologin. - Tarkoitin siis ymmärrettävissä ja hahmotettavissa olevaa tekstikokonaisuutta) esittelen tässä lyhyesti vain yhden periaatteen, joka koskettaa suurinta osaa toimistotiloissa työtään tekevästä väestönosasta.
Kyseessä on tietenkin sähköpostin destruktiivinen kanavointi. Tämän opin mukaisesti kaikki sähköpostit tuhotaan välittömästi lukemisen jälkeen, mikäli niillä ei ole ainutkertaista informaatioarvoa, so. sama asia ei esiinny laajemmassa threadissa tai ole saatavissa myös muuta kautta.
Jos taas informaatioarvo on luonteeltaan sellainen, että se realisoituu vasta ajan kuluessa, viesti siirtyy ns. tuhoamisjonoon ja poistetaan välittömästi, kun sen arvo romahtaa.
Sekä välittömään että pitkitettyyn destruktiiviseen kanavointiin liittyy tietty ennakkoehto. Tuhoaminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, että viestin sisältämään merkitykselliseen informaatioon on reagoitu, esimerkiksi merkitsemällä tärkeät päivämäärät kalenteriin tai tulostamalla futuristiset ja luovat ideat paperille, josta ne ovat vaivattomasti palautettavissa mieleen myöhemmin (edellyttäen, että onnistuu löytämään kyseisen paperin mapistaan).
Tiedetään, sähköpostiviestejä tulee itse kullekin viisikymmentä päivässä. Mutta kuinka moni niistä on sellaisia, joita oikeasti kaipaat myöhemmässä elämässäsi?
Hyvä kysymys. Destruktiivisen kanavoinnin oppeja noudattavat säilövät vain suurimmat huumorin ja ajattelun helmet, elämänkaaren suuria virstanpylväitä unohtamatta. Loput postit heitetään surutta menemään - huolimatta siitä yhden prosentin todennäköisyydestä, että toimenpide saattaisi osoittautua vikatikiksi. Silti jokaisen kaaoksessa elävän sieluparan tulisi muistaa, että sähköposti on vain inhimillisen viestinnän työkalu, ei sen kummempaa. Hallitusta omien nurkkien siivoamisesta voi saada saunanraikkaan olon varsin alhaisin lämmityskustannuksin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)