Yksi kansallisista vessapaperi-instituutioista, Hesarin viikkoliite, vaihteeksi huvittaa nettiaiheisilla välipaloillaan. Facebook -riippuvuutta käsittelevän jutun luova tapaus Roope toteaa: "Tein Facebookista työtä. Kirjoitin siitä kolumnin, otin sen osaksi kaikkia luentojani, 'tutkin' sitä ja annoin konsultointia sosiaalisista verkostoista. Kyllä nisti keinot keksii."
Monen muunkin palvelun käyttäjällä olisi asiaa A-klinikalle tai Sininauhaliittoon. Itse aloitin perjantaina kansainvälisen nettipokeriurani (kyllä, vasta nyt, en ole early adopter yhdessäkään virtuaalimaailman ilmiössä), joka tosin uhkaa jäädä lyhyeksi. Aloittelijan parin euron tuntipalkka ei juuri motivoi. Panokset ovat kohtuullisia ja suhtaudun neutraalisti pahimpiinkin haamuvetoihin, mutta aamuviiteen valvominen ei todellakaan tee hyvää tutkimustyölle ja harrastuksille. Pokerin koukuttavuus kun on täysin omaa luokkaansa: aika muodostaa syklin, josta ei voi erottaa alkua tai loppua.
Ei niin yllättäen viikonvaihteen lehdet pursuavat jälleen pokeriasiaa, viikkoliitteen kantta ja TV-maailmaa myöten. Ihmetellä sopii, miksei tämä maailmanlaajuinen pelibuumi vielä ole herättänyt terveysasiantuntijoiden äänekästä vastarintaa. Jokaiseen voitettuun euroon kun sisältyy näkymätön haittavero, jota peluri maksaa myöhemmässä elämässään hintana salakavalasta fyysisestä rappeutumisesta. Pokeriammattilaisten pokka ja pää pitävät, mutta tukiranka pettää.
Viikkoliite syventyy myös leivonta-aiheisiin blogeihin, joita on rekisteröitynyt Blogilistalle noin 150. Tätä genreä en ole tullut koskaan ajatelleeksi. Syitä on kaksi: ensimmäinen ja tärkein on se, että en leivo, ja toinen on konservatiivinen taipumus suhtautua ruoanlaittoon asiana, joka sijoittuu vain ja ainoastaan sille kuuluvaan fyysiseen ympäristöön - siis keittiöön.
Ehkäpä pieni nettipääte mikroaaltouunin vieressä muuttaisi mieleni? Toistaiseksi edustan kuitenkin kantaa, jonka mukaan mikään ei voi korvata perinteisiä keittokirjoja, omia reseptikansioita, kattiloita ja maustepurkkirivejä kontekstina, jossa ruoka hurmaa laittajansa.
Toki Valion ja Finfoodin kaltaiset reseptihakupalvelut - yksittäisten ihmisten blogeja unohtamatta - ovat hyödyllisiä silloin, kun etsii inspiraatiota ja uusia tapoja valmistaa vaikkapa juuri metsästä löytämiään sieniä. Mutta muutoin ruokakulttuuri noudattaa ihmisten mielissä perinteistä linjaa.
Ehkä neuleblogien ylenpalttinen suosio perustuukin kontekstin sitomattomuuteen ja harrastuksen ubiikkiuteen: käsitöiden ammattilaiset kun pyöräyttävät maailmaan uuden vaatekappaleen vaikka odottaessaan bussia pysäkillä. Blogit puolestaan tarjoavat faktatiedon, ideat ja sosiaalisen verkoston.
Ilmeisesti IJKL:n blogiartikkelimme ansiosta sähköpostiini tipahti Sue Godarilta kutsu kirjaan Consumer Generated Content: Utilizing Web 2.0 Technologies and Applications (IGI Global, 2008). "The book focuses on Web 2.0 as a significant shift in control of marketing information. This is an issue that has been heavily covered in the popular press, but relatively overlooked in academic research and our book seeks to fill this gap."
Blogien tutkijoille suosittelen myös kansainvälistä konferenssia Second International Conference on Weblogs and Social Media. Artikkeleiden deadline on 3.12. Itse taidan omistautua valmiiden pöytälaatikkotekstieni saattamiseen julkaisukuntoon asti, sekä tietenkin johdanto-osion kirjoittamiseen. Seattlen matka ei tässä yhteydessä houkuttele, mutta tapahtuma on hyvä painaa mieleen.
16.9.07
Yhteisöähky ja palvelukrapula
HS:n Internetin kirjeenvaihtaja -palstalla Miska Rantanen kirjoittaa monelle tutusta ilmiöstä, yhteisöllisyysähkyn uhkasta koko ajan yleistyvien verkostoitumispalvelujen suossa.
Kunpa kyse olisikin vain uudemmista yhteisösaiteista. Unohtaa ei sovi niitä ikiaikaisia palveluja, joihin itse kukin on rekisteröitynyt jo webin alkuhämärissä ja yrittää nyt selviytyä kahdeksaankymmeneen eri alaidentiteettiin jakautuneen minänsä kanssa.
Minulla on hyvä muisti, mutta jossain vaiheessa valikoima kasvoi mittoihin, joista ei ilman ulkopuolista apua selviä: yliopisto ja intra, Hotmail, Skype, tutkimusprojektin blogi, henkilökohtaiset blogit, muiden blogit, Blogilista, kolme varasähköpostitiliä (hetkinen, mitkä ne olivat?) SocialText, LinkedIn, tutkittavat ja havainnoitavat virtuaaliyhteisöt, Veikkaus, Unibet, pankkipalvelut, kirjakerhot, Suomi24, Plussa, CertusGames, Hattrick, Amazon, Ariman, CdOn, Yle Urheilun keskustelufoorumi. Käytöstä pois jääneet ja jo unohtuneet saitit kasvattaisivat listasta loputtoman.
Järjestelmälliseen luonteeseeni kuuluu, että kun kotiin hankitaan uutta tavaraa - esimerkiksi uusi huonekalu tai astia - toisesta päästä kannetaan jotakin vanhaa pihalle. Tämä hävityksen periaate herättää enimmäkseen kunnioitusta, paitsi niissä, joiden omaisuus on vaarassa. Ihmettelen kuitenkin, ettei periaate toistu virtuaalimaailmassa. Vain harva palvelu tarjoaa mahdollisuuden itsensä deletointiin. Vähälle käytölle jääneet vain "hiipuvat pois".
Ehkä juuri siksi ihmisten on erityisen tarkkaan punnittava, mihin he jaksavat lähteä mukaan. 00-luvun jälkipuoliskolla syyksi tuskin enää riittää pelkkä uteliaisuus ja nk. kun se nyt oli siellä.
Jo vanhat sosiologian klassikot opettavat, että ihminen voi pitää yllä vain rajallisen määrän merkityksellisiä yhteisösuhteita. Yhtä lailla rajallinen on keinovalikoima näiden suhteiden hoitamiseen: ei ole välttämätöntä eikä tarkoituksenmukaista soveltaa maksimaalista määrää eri kommunikointiteknologioita. Tarpeet ratkaisevat, vaikka se teknofriikeiltä yhä unohtuu.
Hesarin juttu päättyy kolikon kääntöpuoleen, yksityisyyden kaipuuseen:
"Kaikki eivät myöskään ole vakuuttuneita siitä, että esimerkiksi Facebookille annetut tiedot pysyvät salassa. Poliittisen tai uskonnollisen vakaumuksen tunnustaminen voi kaduttaa jälkeenpäin. Yksityisyydestä verkossa voi tulla kohta yhtä kysytty ylellisyystuote kuin hiljaisuudesta suurkaupungissa."
Mikä se Googlen tulevaisuuden skenaario olikaan The Economistin mukaan - käyttäjien potilastietojen tallentaminen?
Kunpa kyse olisikin vain uudemmista yhteisösaiteista. Unohtaa ei sovi niitä ikiaikaisia palveluja, joihin itse kukin on rekisteröitynyt jo webin alkuhämärissä ja yrittää nyt selviytyä kahdeksaankymmeneen eri alaidentiteettiin jakautuneen minänsä kanssa.
Minulla on hyvä muisti, mutta jossain vaiheessa valikoima kasvoi mittoihin, joista ei ilman ulkopuolista apua selviä: yliopisto ja intra, Hotmail, Skype, tutkimusprojektin blogi, henkilökohtaiset blogit, muiden blogit, Blogilista, kolme varasähköpostitiliä (hetkinen, mitkä ne olivat?) SocialText, LinkedIn, tutkittavat ja havainnoitavat virtuaaliyhteisöt, Veikkaus, Unibet, pankkipalvelut, kirjakerhot, Suomi24, Plussa, CertusGames, Hattrick, Amazon, Ariman, CdOn, Yle Urheilun keskustelufoorumi. Käytöstä pois jääneet ja jo unohtuneet saitit kasvattaisivat listasta loputtoman.
Järjestelmälliseen luonteeseeni kuuluu, että kun kotiin hankitaan uutta tavaraa - esimerkiksi uusi huonekalu tai astia - toisesta päästä kannetaan jotakin vanhaa pihalle. Tämä hävityksen periaate herättää enimmäkseen kunnioitusta, paitsi niissä, joiden omaisuus on vaarassa. Ihmettelen kuitenkin, ettei periaate toistu virtuaalimaailmassa. Vain harva palvelu tarjoaa mahdollisuuden itsensä deletointiin. Vähälle käytölle jääneet vain "hiipuvat pois".
Ehkä juuri siksi ihmisten on erityisen tarkkaan punnittava, mihin he jaksavat lähteä mukaan. 00-luvun jälkipuoliskolla syyksi tuskin enää riittää pelkkä uteliaisuus ja nk. kun se nyt oli siellä.
Jo vanhat sosiologian klassikot opettavat, että ihminen voi pitää yllä vain rajallisen määrän merkityksellisiä yhteisösuhteita. Yhtä lailla rajallinen on keinovalikoima näiden suhteiden hoitamiseen: ei ole välttämätöntä eikä tarkoituksenmukaista soveltaa maksimaalista määrää eri kommunikointiteknologioita. Tarpeet ratkaisevat, vaikka se teknofriikeiltä yhä unohtuu.
Hesarin juttu päättyy kolikon kääntöpuoleen, yksityisyyden kaipuuseen:
"Kaikki eivät myöskään ole vakuuttuneita siitä, että esimerkiksi Facebookille annetut tiedot pysyvät salassa. Poliittisen tai uskonnollisen vakaumuksen tunnustaminen voi kaduttaa jälkeenpäin. Yksityisyydestä verkossa voi tulla kohta yhtä kysytty ylellisyystuote kuin hiljaisuudesta suurkaupungissa."
Mikä se Googlen tulevaisuuden skenaario olikaan The Economistin mukaan - käyttäjien potilastietojen tallentaminen?
15.9.07
Tietoa suolaiseen hintaan
Sain sähköpostiini ilmoituksen Tietopäivistä (eri asia kuin jokasyksyinen tiedon tutkijoiden Tietofoorumi), joka lienee hyvä verkottumispaikka kaikille löysää rahaa omaaville organisaatioille. 900 euron maksaminen sisällöstä, joka ainakin lähtökohdiltaan ammentaa avoimen webin ja sosiaalisen median aikaansaamasta organisaatiomurroksesta, kuulostaa yhtä järkevältä kuin hiekkatuotteiden vienti Saharaan.
Lisäksi on muistettava, että useimmat puhujat ovat tuttuja muista yhteyksistä. Siispä ei kiitos tällä kertaa.
Tuoreimpana "virtauskokemuksena" voidaan pitää sitä, että olen saman viikon aikana törmännyt kolmessa eri asiayhteydessä Yritys 2.0:aan, joten linkitettäköön se samalla tännekin.
Kiikutin Iberian konferenssien aikaiset muistiinpanoni eilen vahingossa työhuoneelle, joten tekosyvällistä pohdintaa tieteellisen tutkimuksen tilasta on luvassa myöhemmin, viimeistään sunnuntain kalamarkkinoiden ja erinäisten hakemusten kirjoittamisen jälkeen.
Jo nyt voidaan kuitenkin paljastaa, että akateemisesti noteerattavia julkaisuja - valitettavasti - pystyy vieläkin tuottamaan samalla kaavalla: myöhäiskeski-ikäisellä Internetin ihmemaailman yleisellä hämmästelyllä (voi vitsi, toisilleen tuntemattomat ihmiset voi niinku rakentaa heikkoja linkkejä?!) ja raapustamalla paperille sekalaisia havaintoja siitä, mitä tämä kaikki saattaisi merkitä organisaatioille. Rajaamisen perusteet 1, 2 ja 3 eivät kuulu kaikkien tieteenalojen perussivistykseen, eivät kyllä omaanikaan.
Tiedon eri lajit ovat Nonakaa seuraamalla menneet täysin sekaisin ja SECI-mallin aikaiset väärinkäsitykset ovat vuosien saatossa tuhatkertaistuneet käytössä. Kuinka virtuaalimaailman tutkijat voivatkaan ajaa itseänsä nurkkaan: yksi väittää, että kirjoitettu tieto on yksinomaan ekplisiittistä (olisihan se, jos minäkin näpyttelisin tänne blogiini sisältöä tyyliin 010101110000001011111 - kieli onneksi välittää enemmän kuin joukon peräkkäisiä merkkejä), ja toinen tarkastelee tacit -tiedon välittymistä online -ympäristössä ottamatta mitään kantaa siihen, mitä kyseisellä tiedolla tarkoitetaan.
Teknisorientoituneempi konferenssiväki puolestaan piirtelee salin seinille asti leviäviä laatikoita, nuolia ja ympyröitä, jotka heidän mielestään merkitsevät yhdessä jotakin, mutta tarkemmin tiedusteltaessa kirjoittajat toivovat, että mallia voitaisiin ehkä tulevaisuudessa "hyödyntää teollisissa organisaatioissa".
Missä se tutkimus oli?
Jotta teksti ei menisi täysin kyyniseksi, todettakoon, että matka sujui flunssa poislukien hyvin. Varsinkin PRO-VEn sujuvat järjestelyt ja rento ilmapiiri ansaitsevat erityismaininnan.
Lisäksi on muistettava, että useimmat puhujat ovat tuttuja muista yhteyksistä. Siispä ei kiitos tällä kertaa.
Tuoreimpana "virtauskokemuksena" voidaan pitää sitä, että olen saman viikon aikana törmännyt kolmessa eri asiayhteydessä Yritys 2.0:aan, joten linkitettäköön se samalla tännekin.
Kiikutin Iberian konferenssien aikaiset muistiinpanoni eilen vahingossa työhuoneelle, joten tekosyvällistä pohdintaa tieteellisen tutkimuksen tilasta on luvassa myöhemmin, viimeistään sunnuntain kalamarkkinoiden ja erinäisten hakemusten kirjoittamisen jälkeen.
Jo nyt voidaan kuitenkin paljastaa, että akateemisesti noteerattavia julkaisuja - valitettavasti - pystyy vieläkin tuottamaan samalla kaavalla: myöhäiskeski-ikäisellä Internetin ihmemaailman yleisellä hämmästelyllä (voi vitsi, toisilleen tuntemattomat ihmiset voi niinku rakentaa heikkoja linkkejä?!) ja raapustamalla paperille sekalaisia havaintoja siitä, mitä tämä kaikki saattaisi merkitä organisaatioille. Rajaamisen perusteet 1, 2 ja 3 eivät kuulu kaikkien tieteenalojen perussivistykseen, eivät kyllä omaanikaan.
Tiedon eri lajit ovat Nonakaa seuraamalla menneet täysin sekaisin ja SECI-mallin aikaiset väärinkäsitykset ovat vuosien saatossa tuhatkertaistuneet käytössä. Kuinka virtuaalimaailman tutkijat voivatkaan ajaa itseänsä nurkkaan: yksi väittää, että kirjoitettu tieto on yksinomaan ekplisiittistä (olisihan se, jos minäkin näpyttelisin tänne blogiini sisältöä tyyliin 010101110000001011111 - kieli onneksi välittää enemmän kuin joukon peräkkäisiä merkkejä), ja toinen tarkastelee tacit -tiedon välittymistä online -ympäristössä ottamatta mitään kantaa siihen, mitä kyseisellä tiedolla tarkoitetaan.
Teknisorientoituneempi konferenssiväki puolestaan piirtelee salin seinille asti leviäviä laatikoita, nuolia ja ympyröitä, jotka heidän mielestään merkitsevät yhdessä jotakin, mutta tarkemmin tiedusteltaessa kirjoittajat toivovat, että mallia voitaisiin ehkä tulevaisuudessa "hyödyntää teollisissa organisaatioissa".
Missä se tutkimus oli?
Jotta teksti ei menisi täysin kyyniseksi, todettakoon, että matka sujui flunssa poislukien hyvin. Varsinkin PRO-VEn sujuvat järjestelyt ja rento ilmapiiri ansaitsevat erityismaininnan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)