20.1.07

Ensimmäinen karonkka

Noviisitason karonkkavierailu on onnellisesti ohi. Loisteliaan erinomainen toteutus herätti kunnioitusta kaikkien tieteellisten yksikköjen mittareilla. Täten kiitospuheenvuorot oikeaan osoitteeseen kohdennettakoon.

Päivän mittaan oivalsin, että en enää näiden vuosien jälkeen suhtaudu paniikinomaisesti väitöstilaisuuksiin ja tieteellisten tulosten esittämiseen. Päinvastoin - suorastaan toivoisin keskustelun jatkuvan kauemmin kuin kuulijoiden hermot suovat. Ylimääräisiä oireita aiheuttavat sen sijaan oheissälät, sekalaiset järjestelyt ja informaalit puheenvuorot, joissa en tule kuuna kullan valkeana yltämään nyt nähdylle tasolle, vaikka illan ohjelmasisältöä epätoivoisesti rukattaisiin emäntänsä näköiseksi.

Koska emme ole yksilöinä yhteismitallisia, osa meistä on suorastaan kotonaan seiväs perseessä -tilaisuuksissa, osa taas viihtyy epävirallisemmissa istunnoissa. Parhaimmillaan muodollinen ja epämuodollinen yhdistyvät yhdessä ja samassa yksilössä ja muodostavat sulavan akateemis-manageriaalisen harmonian, jota sivustaseuraaja kykenee ainoastaan tölläämään huuli pyöreänä.

Kaikesta levottomasta oirehdinnasta huolimatta viime päivät ja viikot ovat olleet uuden oppimisen ja ideoiden luvattua vyöhykettä. Tästä on otollista jatkaa viimeistään maanantaina, mikäli satun muistamaan uuden työviikon alkaneen.

17.1.07

Arvoa asiakasyhteisöllä

Tosibloggaajat - siis ne, joilla on paitsi riittävästi aikaa myös oikeat välineet käytössään - ovat jo vuorokausia sitten noteeranneet Satakunnan Kansan Blogiskoopin eli oman alansa "metablogin". Linkitän sen kuitenkin tänne, sillä firmablogeista sivutoimenaan tieteellisiä julkaisuja tuottavan henkilön tulisi seurata näitä keskusteluja aktiivisesti ainakin toisella silmällä.

Oppimisen ja uuden omaksumisen kyvylle on muutenkin käyttöä näinä aikoina. Jatko-opintokurssin artikkelissani koetan liittää virtuaaliyhteisöjä innovaatiokeskusteluun. Liittymäpintana ovat tällä kertaa asiakas- ja käyttäjäyhteisöt, jotka tiedossa, omistautuneisuudessa ja innovatiivisuudessa päihittävät perinteiset valmistajat mennen tullen.

Populaaripuolellakin yhteisöt noteerataan. Turun Sanomat julkaisi viime keväänä tätä sivuavan artikkelin "Virtuaaliyhteisöt ajavat kuluttajan asiaa".

Silti en voi välttyä ajattelemasta, että asiakasteema on kaluttu tyhjiin jo nettihypen aikana. Tietenkin virtuaaliyhteisöt luovat arvoa sinänsä (ja itseään varten), mutta miten se yrityksiä liikuttaa? Miten kaksi täysin eri toimintalogiikalla operoivaa palasta ylipäätään liitetään toisiinsa?

Onneksi minulla on kunnia pidellä käsissäni väitöskirjaa, jossa kerrotaan vastaus ensimmäiseen kysymykseen: yhteisöjen avulla on mahdollista lujittaa ja vahvistaa asiakassuhdetta. Jatkan siis työpaperini kirjoittamista vajoamatta kyynisyyteen.

Koska tutkimukseen voi tuoda läpinäkyvyyttä kertomalla siitä blogissa, kerron ohessa kappaleen verran paperin aiheesta, josta en siis ymmärrä mitään mutta yritän kovasti opetella ainakin valveilla ollessani.

"Thus far there is little formal research on collaborative innovation in relation to customers. User-based innovation itself is not a new phenomenon: e.g. literature on strategy, organizations, and product innovation all highlight the role of customers and users (Chan & Lee, 2004). Yet, in practice, they have played a limited and mostly passive role in product development (Nambisan, 2002). In contrast, online user communities (OUCs) and virtual customer communities (VCCs) provide businesses new opportunities for creating values through community involvement and relationships. Several authors have noted how Internet enhances the ability of firms to engage in on-going dialogue with their customers and leverage valuable knowledge."

Mutta nyt tukaanitapaamiseen.

8.1.07

Tee työt ja viisastu

Ennen vanhaan käytimme otsikon mukaista toteamusta korttipöydässä osoittamaan seuraavana jakovuorossa olevan konkreettiset ja henkiset tavoitteet. Kirjaimellisemmin otettuna lause voisi olla myös uudenvuodenlupaukseni 2007, mikäli harrastaisin sellaisia.

Kolmanneksi toivoisin, että oppisin ymmärtämään, miksi tulevaisuutta täytyy jatkuvasti suunnitella, suunnitella ja suunnitella. En halua nähdä aikajanoja, joihin minun on sijoitettava tulevat julkaisuni. En halua enää ainuttakaan lomaketta, jossa minun on ilmoitettava seuraavan kvartaalin deliverableni projektissa. Miten voisin tietää vuoden 2008 tekemiseni, koska en tiedä, mitä teen huomenna?

Sam Inkinen puolestaan loihe lausumahan, että nukkuminen on välttämätöntä luovuudelle. Korttipeliviisauksien ohessa meillä savokarjalaisilla oli tapana sanoa pitkällään pötköttävälle: "Ei Luoja laiskoja elätä." Ei niin, mutta tieto- ja ajatustyön aikakaudella hyvin levännyt lyö laudalta väsyneen. Tämä viisaus tuskin saavuttaa koskaan keskustapuoluevaltaisia maaseutukuntia, mutta muiden toivoisi viimeistään 2000-luvulla erottavan levon ja laiskuuden toisistaan.

Keskustelu yliopistojen rahoituksesta ja tutkimuksesta jatkuu yhä kiivaana. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja peräänkuuluttaa parempia asemia väitelleille tutkijoille eli huippuosaajille. Mikä tekee tohtoreista "huippuosaajia"? Kenties heidän tutkintonsa on virallisen koulutusputken huippua, mutta kuinka ihmeessä kapea-alainen jonkin teoreettisen keskustelun kanssa tallaaminen muuttaa ihmiset ainutkertaisen arvokkaaksi osaamisen pyhätöksi?

Pyhättö - kuinka kaunis sana. Ennen tuota vaihetta tutkijakoulutettavat kun ovat pelkästään "resursseja", joista yliopisto voi saada rahaa.

Mutta takaisin aiheeseen. Jossain toisessa keskustelussa, jonka lähdettä en muista, tohtoreita kutsuttiin pikemminkin tiedon ja tietämisen ammattilaisiksi. Sitä heidän tulisikin olla, ei mitään helvetin huippuosaajia.

Ja nyt takaisin unen, valveen, työn, luovuuden, loman ja vuosisuunnittelun rajamaille.