27.6.05

Suomi-tiede-suomi -sanakirja

Juhannuksen mökkilukemistonani oli noin puolen metrin korkuinen pino Valittuja pahkoja, noita aikakauslehtien junttihistorian keulakuvia. Jos tuollaisen pinon käy onnistuneesti läpi, on mahdollista löytää jopa kolme järjellistä lausetta. Minulla kävi ilmeisesti hyvä tuuri, sillä jo ensimmäisistä lehdistä silmiini osui kaksi mielenkiintoista ajatelmaa.

Ensimmäisen mukaan pessimistin tunnistaa siitä, että kun tilaisuus koputtaa ovelle, hän valittaa metelistä.

Toisen ajatuksen on esittänyt Russell Ackoff, kuka lieneekin. Se kuuluu näin: "Elleivät ihmiset osaa kunnolla ilmaista itseään tavallisella kielellä, he eivät tiedä, mistä puhuvat."

Ajatelmaan liittyy laajempi tarina eräästä väitöskirjasta, jonka tekijä ei pystynyt kertomaan mitään työstään ilman maallikolle täysin käsittämättömiä termejä. Tekniikan alalla tämä tuskin herättää kenessäkään hämmästystä. Todellisten vaikeuksien edessä ollaan vasta silloin, kun itse asia on kenen tahansa ymmärrettävissä, mutta se täytyy pukea mahdollisimman järjettömien englanninkielisten termien muotoon. Dynaamisuudet, rajapinnat, prosessit ja arkkitehtuurit pursuavat powerpointeista kuin vatsamakkarat napapaitojen alta, eivätkä nämä tiedekonsultit enää itsekään muista sanojen takana olevia merkityksiä, saati että pystyisivät kertomaan asiansa suomeksi.

Ottamatta sen enempää kantaa siihen, millaisia tieteenaloja tämä syöpä vaivaa, uskottavuussyistä toivoisin voivani säilyttää edes alkeellisen suomen kielen kirjoitustaidon. Väitöskirja on pitkä urakka ja riski äidinkielen osaamisen rapautumisesta hyvinkin konkreettinen. En silti pyydä mahdottomia. Jos saan tulevaisuudessa tehdä tiedettä, jossa sanat tarkoittavat edes jotain oikeasti olemassaolevaa asiaa, on sekin jo puoli voittoa.

3.5.05

Hajaantukaa, sanoi operaattori

Huhtikuussa yksi suomalaisista peliyhteisöistä kuolla kupsahti nopeasti edenneeseen sairauteen, kun MTV3 ilmoitti aloittavansa yhteistyön Aapeli.com -pelisivuston kanssa. Samalla Certuksen pelisovelluksen varaan rakentunut MTV3 Epeli tuli tiensä päähän. Tavalliselta epelintallaajalta katosivat vapun alla yhdessä yössä sekä tuhansien pelattujen pelien historiat, kerätyt pisteet, tuttu käyttöliittymä, juttukaverit ja ystävät - siis koko yhteisö.

Olen kuullut monia kauhutarinoita siitä, mitä tekniset uudistukset ja uudet versiot aiheuttavat esimerkiksi keskustelufoorumeilla, mutta aiemmin en ole ollut itse todistamassa tämänlaajuista virtuaalimullistusta, jossa käyttäjiltä viedään kaikki alta mitään kysymättä.

En ota kantaa muutoksen syihin ja perusteluihin, sillä ne ovat vain asioista päättävien ihmisten tiedossa. Virtuaaliyhteisön operaattorin elämä ei välttämättä ole ruusuista. Yhteisöt kun alkavat usein elää omaa elämäänsä, joka ei aukene palveluntarjoajalle tai ulkopuoliselle. Helpoin ratkaisu olisi syyttää tyhmää käyttäjää siitä, että tämä on mennyt kiintymään johonkin shakki- tai noppapeliin ja pelikavereihinsa, mutta ilman yhteisön tuntemusta ei henkilökohtaisen kritiikin esittäminen ole kovinkaan perusteltua.

Mitä Aapeli siis pystyy tarjoamaan MTV3:n mukanaan tuomille evakoille? Täysin erilaisen ympäristön ja tempon, pelikeskeisyyttä yhteisön kustannuksella, ylimääräisiä lisäominaisuuksia, useimmissa tapauksissa vain kaksinpelejä, lasten tai teini-ikäisten huutomerkkiripulia ja ihkuviestejä. Ilmaisuus, kiireetön idlaus ja pöytätavat ovat kvartaalitalouden aikakaudella poissa muodista.

Tässä ei kuitenkaan ole ilmiön ydin. Erityisen kiehtovaa on ollut nähdä, mitä tapahtui fuusiota seuranneina päivinä: suomalaiset epelistit postittivat keskustelufoorumeille linkkejä muiden maiden vastaaviin peliyhteisöihin, joissa Certuksen sovellus on edelleen käytössä. Näistä ruotsalainen blip.se on laajemmin tunnettu, kun taas sveitsiläinen sivusto 194.192.15.18/symfonisite/index.php ei liiemmin ole nauttinut suurta käyttäjäsuosiota. Niinpä suomalaiset käyttäjät siirsivät yhteisönsä sinne.

Aika näyttää, kuinka pitkään epelistien pieni mutta sitkeä yhteisö lopulta säilyy hengissä. Tarinan opetus lienee se, että virtuaalimaailmassa on vaihtoehtoja jäljellä vielä silloinkin, kun ne ovat reaalimaailmasta loppuneet.

Toinen opetus koskee operaattoreita ja yhteisöjen organisoijia. Jos siis haluat ympärillesi elävän yhteisön, pistä päähäsi käytetyt sukkahousut, ole hiljaa ja kuuntele. Jos taas haluat elävästä yhteisöstä näppärästi eroon, ota sukkahousut päästäsi ja heitä käyttäjät ikkunasta pihalle. Voit olla varma siitä, että he eivät tule takaisin.

22.4.05

Kohtaamisia

Aiemmissa teksteissä olen kummastellut tietoverkkopaatosta, tyhjää puhetta tietoyhteiskunnasta ja kansalaisten "valtaistumista". Ainoa näkyvä muutos kun tuntuu olevan mahdollisuus saada mielipiteensä kuuluville, mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että ihmisten verkkolukutaito tai käytettävissä oleva aika kasvaisi samassa suhteessa kuin saatavilla olevan informaation määrä. Onko suurin osa blogeista, verkkopäiväkirjoista, lopultakaan muuta kuin tapa keskustella itsensä kanssa julkisella paikalla joutumatta valkotakkisten saattamaksi?

Tuore Jyrki Lehtolan kolumni Tietoviikko -lehdessä (21.4.2005 s. 4) avasi kuitenkin silmäni. Verkko ei ole ainoastaan ilmaisukanava, vaan myös eristäytymisen kanava. Sanasta sanaan tuo oivallinen ajatus kuuluu näin: "Suomi ei kasvanut tietotekniikan luvatuksi maaksi, koska me halusimme kohdata toisemme verkossa vaan koska tietotekniikka tuki meitä pyrinnöissämme olla kohtaamatta toisiamme yhtään missään."

Totta puhuen verkkoyhteisöjen arvostelijat ovat jo pitkään perustaneet argumenttinsa tähän havaintoon, mutta he ovat suotta ottaneet kohteekseen kärpäsen, kun tarjolla olisi myös härkäsiä.

Erilaisten nettiä hyödyntävien intressiryhmien ja asiantuntijayhteisöjen esiinnousu ei vielä romahduta kenenkään sosiaalista elämää. Todellista huolta voidaan ryhtyä kantamaan silloin, kun kaikki ruoka ja päivittäistavara tilataan verkosta kotiinkuljetuksella, pubit siirretään mobiiliverkkoon, sukukokouksissa hyödynnetään videoneuvottelua ja ulkomaanmatkat hoidetaan kätevästi omasta nojatuolista käsin reaaliaikaista panoraamamaisemaa ihaillen.