23.4.09
Tulossa virtuaaliyhteisötutkimusta
IGI julkaisee ensi vuoden puolella virtuaaliyhteisöaiheisen kirjan, proposal -deadline on vappuaattona 30.4. ja aiheet ovat vapaita.
15.4.09
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, eikä wikiä
Otsikko on lähtöisin MISQ:n tuoreesta numerosta, jossa kirjoittajat Kane & Finchman pohtivat, kuinka tietojärjestelmätieteessä voitaisiin hyödyntää wikejä.
Erilaisia käyttötapoja esitellään neljä: wikiympäristö voi olla itsessään tutkimuskohde ja aineiston lähde, wikejä voidaan hyödyntää vertaisarvioinnissa, niillä voidaan tehostaa opetusta, ja tutkijayhteisö voi käyttää niitä yhteistyöalustana. Pelkkä alustan implementointi ei tietenkään riitä tähän, vaan kirjoittajat pohtivat myös tarvittavaa sosiaalisten rakenteiden (rutiinien ja resurssien) muutosta.
Varmaa on vain se, että esimerkiksi review-käytännöt on suunniteltu paperin ja kirjekuoren aikakaudella. Artikkelin mukaan ongelmia on kolme: lineaarinen vesiputousajattelu, jossa yksi tekee vuorollaan jotain ja muut odottelevat, viestinnän osittuneisuus ja hajautuneisuus, sekä yleinen läpinäkyvyyden puute. Seurauksena on, että arvioijat ovat ylityöllistettyjä, prosessi tuottaa ristiriitaisia ja yhteensovittamattomia tuloksia, ja tutkimuksen tekijät saattavat ajautua "lehtishoppailemaan" eri vaihtoehtojen välillä sen sijaan että panostaisivat artikkelin kehittämiseen.
Läpinäkyvämpi ja keskusteleva vertaisarviointi wikien kautta voisi kieltämättä ratkaista monta ongelmaa, mutta haasteet ne vasta tuttuja ovatkin. (Kuinka monta wikin kautta julkaisevaa professoria tunnet?)
Koska olen jo puolentoista viikon kuluttua matkalla Amsterdamiin esittämään ensimmäistä wikissä kirjoitettua artikkeliamme, voin lopuksi palauttaa lyhyesti mieleen prosessin edut:
- Uutuudenviehätys. Jopa minun oli pakko saada jotain aikaan, koska tekstin näpyttely wikiin oli paljon mielenkiintoisempaa kuin sen kirjoittaminen wordilla.
- Paikkariippumattomuus. En pidä työläppärin raahaamisesta mukanani, joten oli äärimmäisen mukavaa päästä lukemaan ja korjailemaan tekstiä selaimen kautta missä ja milloin vain.
- Rinnakkaisprosessointi. Ei enää tiedostojen pallottelua sähköpostissa. Tämä on mahdollista ainakin silloin, kun alustaan pystyy oikeasti luottamaan, eli myönteiset käyttökokemukset auttavat asiaa.
- Julkaiseminen. En tiedä mitä psykiatri tuumisi aiheesta, mutta jos tutkijalle antaa selaimeen nappulan jossa lukee "julkaise", on äärimmäisen palkitsevaa havaita puolen tunnin välein julkaiseensa jotain. Yleensä kun prosessi kestää 1-3 vuotta.
Käyttämämme alusta ei sallinut esim. taulukoiden liittämistä tekstiin. Vaikka esitystavan rajoittuneisuutta voi pitää haittana, se on myös vahvuus, koska se pakottaa kiinnittämään huomiota tekstin tasoon ja flow'hun.
Vanhoja tuttuja rutiineja ei silti sovi unohtaa kokonaan. Otin artikkelista varmuuskopion aina työpäivän päätteeksi.
Erilaisia käyttötapoja esitellään neljä: wikiympäristö voi olla itsessään tutkimuskohde ja aineiston lähde, wikejä voidaan hyödyntää vertaisarvioinnissa, niillä voidaan tehostaa opetusta, ja tutkijayhteisö voi käyttää niitä yhteistyöalustana. Pelkkä alustan implementointi ei tietenkään riitä tähän, vaan kirjoittajat pohtivat myös tarvittavaa sosiaalisten rakenteiden (rutiinien ja resurssien) muutosta.
Varmaa on vain se, että esimerkiksi review-käytännöt on suunniteltu paperin ja kirjekuoren aikakaudella. Artikkelin mukaan ongelmia on kolme: lineaarinen vesiputousajattelu, jossa yksi tekee vuorollaan jotain ja muut odottelevat, viestinnän osittuneisuus ja hajautuneisuus, sekä yleinen läpinäkyvyyden puute. Seurauksena on, että arvioijat ovat ylityöllistettyjä, prosessi tuottaa ristiriitaisia ja yhteensovittamattomia tuloksia, ja tutkimuksen tekijät saattavat ajautua "lehtishoppailemaan" eri vaihtoehtojen välillä sen sijaan että panostaisivat artikkelin kehittämiseen.
Läpinäkyvämpi ja keskusteleva vertaisarviointi wikien kautta voisi kieltämättä ratkaista monta ongelmaa, mutta haasteet ne vasta tuttuja ovatkin. (Kuinka monta wikin kautta julkaisevaa professoria tunnet?)
Koska olen jo puolentoista viikon kuluttua matkalla Amsterdamiin esittämään ensimmäistä wikissä kirjoitettua artikkeliamme, voin lopuksi palauttaa lyhyesti mieleen prosessin edut:
- Uutuudenviehätys. Jopa minun oli pakko saada jotain aikaan, koska tekstin näpyttely wikiin oli paljon mielenkiintoisempaa kuin sen kirjoittaminen wordilla.
- Paikkariippumattomuus. En pidä työläppärin raahaamisesta mukanani, joten oli äärimmäisen mukavaa päästä lukemaan ja korjailemaan tekstiä selaimen kautta missä ja milloin vain.
- Rinnakkaisprosessointi. Ei enää tiedostojen pallottelua sähköpostissa. Tämä on mahdollista ainakin silloin, kun alustaan pystyy oikeasti luottamaan, eli myönteiset käyttökokemukset auttavat asiaa.
- Julkaiseminen. En tiedä mitä psykiatri tuumisi aiheesta, mutta jos tutkijalle antaa selaimeen nappulan jossa lukee "julkaise", on äärimmäisen palkitsevaa havaita puolen tunnin välein julkaiseensa jotain. Yleensä kun prosessi kestää 1-3 vuotta.
Käyttämämme alusta ei sallinut esim. taulukoiden liittämistä tekstiin. Vaikka esitystavan rajoittuneisuutta voi pitää haittana, se on myös vahvuus, koska se pakottaa kiinnittämään huomiota tekstin tasoon ja flow'hun.
Vanhoja tuttuja rutiineja ei silti sovi unohtaa kokonaan. Otin artikkelista varmuuskopion aina työpäivän päätteeksi.
18.2.09
Agile publishing
Otsikon termi on lähtöisin iltapäivän kahvisohvapöytäkeskustelusta, jossa pohdittiin, miksei kansainvälinen yhteistyö etäisesti tuttujen tutkijakollegoiden kanssa koskaan realisoidu julkaisuiksi asti.
Kaikki konferenssien ja workshopien päivällispöydissä istuneet tiedostavat tilanteen: mukahedelmällisen keskustelun ideoita pallotellaan sinne ja tänne, mutta kaikki pallot jäävät ilmaan, eikä kukaan ota koppia. Yleensä alkoholilla on osuutta asiaan. (En tarkoita ryhtymättömyysongelmaa, vaan sitä, että suomalaiset tutkijat ylipäätään verkostoituvat ja vaihtavat ajatuksia muiden kanssa.)
Todellinen syy julkaisemattomuuteen on tietenkin ajatusmaailmojen eroavaisuus, erilainen tutkimuskulttuuri tai puhdas ajanpuute, mutta se ei ole esteenä pienelle ajatusleikille.
Kun aikanaan opiskelin tietotekniikan kursseja, puhuttiin ketterästä ohjelmistokehityksestä. Miksei myös ketterästä julkaisemisesta?
Ketterän julkaisemisen perustana on verkostoitumisen reaaliaikainen hyödyntäminen. Päivällispöytien keskustelut kirjataan sellaisenaan wikiin, eikä dokumentoinnin tuska tunnu mitenkään ylipääsemättömältä, kun tarjolla on myös f2f-keskusteluseuraa ja ilmainen ateria juomineen.
Aavistus reaaliaikaisen vuorovaikutuksen rikkaudesta ehkä katoaa, mutta toisessa vaakakupissa on valmis artikkelin aihio, etten sanoisi julkaisun taimi.
Uskallankohan myöntääkään, että olen aloittamassa ensimmäistä yhteisartikkeliani, jossa editoin kollegani kanssa tekstiä (toivottavasti pelkästään) wikiä hyödyntäen. Käyttökokemuksia ei siis ennestään ole, mutta nyt aika on kypsä, ehkä sen kunniaksi että "Applying wikis to managing knowledge - A socio-technical approach" -paperin jatkoversio tulee aivan näillä näppäimillä ulos Knowledge and Process Managementissa.
Late adopter herää hiljalleen. En ole ehtinyt omaksua kovinkaan laajaa repertuaaria uusia kommunikointitapoja, koska aikani on mennyt niiden olemuksen pohtimiseen ja niistä kirjoittamiseen. Tai sitten johonkin ihan muuhun.
Kaikki konferenssien ja workshopien päivällispöydissä istuneet tiedostavat tilanteen: mukahedelmällisen keskustelun ideoita pallotellaan sinne ja tänne, mutta kaikki pallot jäävät ilmaan, eikä kukaan ota koppia. Yleensä alkoholilla on osuutta asiaan. (En tarkoita ryhtymättömyysongelmaa, vaan sitä, että suomalaiset tutkijat ylipäätään verkostoituvat ja vaihtavat ajatuksia muiden kanssa.)
Todellinen syy julkaisemattomuuteen on tietenkin ajatusmaailmojen eroavaisuus, erilainen tutkimuskulttuuri tai puhdas ajanpuute, mutta se ei ole esteenä pienelle ajatusleikille.
Kun aikanaan opiskelin tietotekniikan kursseja, puhuttiin ketterästä ohjelmistokehityksestä. Miksei myös ketterästä julkaisemisesta?
Ketterän julkaisemisen perustana on verkostoitumisen reaaliaikainen hyödyntäminen. Päivällispöytien keskustelut kirjataan sellaisenaan wikiin, eikä dokumentoinnin tuska tunnu mitenkään ylipääsemättömältä, kun tarjolla on myös f2f-keskusteluseuraa ja ilmainen ateria juomineen.
Aavistus reaaliaikaisen vuorovaikutuksen rikkaudesta ehkä katoaa, mutta toisessa vaakakupissa on valmis artikkelin aihio, etten sanoisi julkaisun taimi.
Uskallankohan myöntääkään, että olen aloittamassa ensimmäistä yhteisartikkeliani, jossa editoin kollegani kanssa tekstiä (toivottavasti pelkästään) wikiä hyödyntäen. Käyttökokemuksia ei siis ennestään ole, mutta nyt aika on kypsä, ehkä sen kunniaksi että "Applying wikis to managing knowledge - A socio-technical approach" -paperin jatkoversio tulee aivan näillä näppäimillä ulos Knowledge and Process Managementissa.
Late adopter herää hiljalleen. En ole ehtinyt omaksua kovinkaan laajaa repertuaaria uusia kommunikointitapoja, koska aikani on mennyt niiden olemuksen pohtimiseen ja niistä kirjoittamiseen. Tai sitten johonkin ihan muuhun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)