maanantaina, syyskuuta 25

Non-managing article based dissertation

Näen toistuvasti painajaisia siitä, että teen väitöskirjaa, mutta en tiedä mitä se sisältää. Aamulla herään ja huomaan, että sehän olikin totta. Voiko ihanammin päivä enää alkaa.

Tietysti minulla on aihepiiri, paljon kirjallisuutta, rippunen aineistoa ja monia paitsi mielenkiintoisia myös tärkeinä pidettyjä ongelmia tutkittavana. "Virtualisoitumisen" haasteet ja mahdollisuudet, tiedon jakaminen virtuaaliympäristössä, hajautuneet tiimit ja verkostot, sosiaalinen netti, nehän ovat juuri niitä asioita joista olen oikeasti kiinnostunut ja jotka askarruttavat firmaihmisiä. Mistä siis kiikastaa?

"I publish, therefore I exist", sanotaan meilläpäin, mutta harva pystyy sanomaan, mitä julkaisee, koska ja millä otsikolla, ja onko asialla mitään tekemistä väitöskirjan kanssa. Monografian kanssa yötä myöten painivilla on heilläkin ongelmansa, mutta ne ovat toiset.

Yksi painajaisteni alalaji on se, että huomaan tehneeni väitöskirjan, jossa on viisi artikkelia yritysblogeista.

Eihän siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta väitellä tohtoriksi bloggaamisesta? Voisiko joku suositella hyvää hävetyksenestolääkitystä?

keskiviikkona, syyskuuta 20

Blogit & social web

Blogiartikkelin jatkoversiolle löytyi viime viikolla mitä luontevin koti. Se lähtee joulun alla tarjolle Int. J. of Knowledge and Learning -lehden erikoisnumeroon, jossa yhtenä teemana on blogisosiaalisuus. Kaiken järjen mukaan yritysblogit ansaitsevat tässä omat lukunsa. Kts. call for papers.

Ylimääräistä pää- ja silmäsärkyä on aiheuttanut laajempi tietoisuus siitä, että en edelleenkään osaa sanoa, millaista virtuaalisen "sosiaalisoftan" kautta välittyvä tieto on luonteeltaan. Kohtapuoliin joudun kuitenkin nostamaan tämän kysymyksen pöydälle. Asiaa ei helpota se, että virtuaaliympäristössä tiedon jakamista ja välittymistä on aiemmin tutkittu toinen käsi taskussa, vaivautumatta millään tavoin ottamaan kantaa perusasioihin. Voisin joko valita saman linjan, tai sitten ampua edeltäjien työt tykillä kuuseen. Jälkimmäinen vaihtoehto on tutkimusta ajatellen mielenkiintoisempi, mutta edellyttää sitä, että joudun oikeasti harjoittelemaan ymmärtämisen yrittämistä.

Kuten saksalaisherra M. Röllin paperissa ohimennen mainitaan, blogit (ja miksei muutkin henkilökohtaiset ja kerronnalliset kanavat) todellakin välittävät hiljaista tietoa, tietotyön paineessa helposti piiloon jääviä merkityksiä ja asenteita, normeja ja oletuksia. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Olipa kerran

Viikonlopun syysiltoina soitellessaan saattaa saada päähänsä paitsi omituisia laulutekstejä, myös järjettömiä muunnelmia toisten sanoituksista. Kouluttamattomuussyistä en edes osaa hahmottaa, missä laajuudessa alkuperäistekstiä on mahdotonta hyödyntää ja julkaista ilman, että sortuu tekijänoikeusrikkeeseen. Mikä erottaa kopion mukaelmasta?

Uskallan ottaa tämän yhden riskin, koska Juice ei voi kääntyä haudassaan kyhäelmäni takia. Näin tietenkin siksi, että hän on edelleen hengissä.

Olipa kerran [article-based doctoral dissertation]

Ei sen väliä, kuka sen julkaisee
sanoi hän, joka julkaisi sen
Jäätyivät pilvet ja jäätyi maa,
kuljin putkessa eksyneiden.
Niin se hiipui ja päättyi aikanaan
turha haahuilu pinnalla maan
Alku ja loppu erossa toisistaan
kaivaten journaliaan.
Kuinka varma olinkaan:

Otsikon alla on nimeni mun
vain täytteeksi kelpaan satuun
Ruudullain nään ruudun unohdetun
olin kasvanut kiinni katuun.

Hän virheitä teki, mä virheitä tein
muka uskoen peer-arvioon
pois hän sielunsa antoi, mä omani vein
lounaskahvioon.
Tapoimme tuskan ja kätkimme sen
kirjaan ennustettavaan
joka yö se palasi kummitellen
synkästä piilostaan.
Kuinka varma olinkaan:

Otsikon alla on nimeni mun
vain täytteeksi kelpaan satuun
Ruudullain nään ruudun unohdetun
olin kasvanut kiinni katuun.

Nyt on tänään ja huominen uusi on
palkkalistoilla valtion työn
Ei löytynyt elämä sivuilta lukemiston
"Noita juttuja tutkijan yön"
Kuinka varma olinkaan...

keskiviikkona, syyskuuta 13

Virtuaalikieltäytymisiä

Virtuaaliseen asiakastiedon jakamiseen omistautuneet Lee et al. (2006) rakensivat pienoiskokeilustaan (N=104) mielenkiintoisen kahtiajaon.

Tiedon jakamisen motiivit eivät eri käyttäjien välillä juuri eronneet, mutta kieltäytymistä ja passiivisuutta perusteltiin sitäkin moninaisemmin. Tässäkin tutkimuksessa perustavin syy olla tekemättä mitään oli epäuskoisuus oman tiedon ja "kompetenssien" riittävyydestä. Sitä seurasivat muun muassa ajan puute, vaikutelma osallistumisen hyödyttömyydestä (!) paitsi muille myös itselle, ja vastaamisen hankaluus tai mahdottomuus.

Myönteisellä osastolla motivaattorit ovat pitkälti samoja kuin Wasko & Faraj -lähteissä: kerran henkiinherännyt vastavuoroisuus kantaa yllättävän pitkälle, ja apua saava sitä myös antaa. Kyynikko voisi tietysti todeta, että kaiken altruismin takana on lopulta vain henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. Niin tai näin, sekä pehmeillä että raadollisemmilla tekijöillä näyttää olevan osuutensa asiaan.

Lähteenä oli siis "Understanding customer knowledge sharing in web-based discussion boards", Internet Research 16(3), 289-303.

Tarinan opetus lyhyesti: kannattaa suomalaiseen tapaan pitää myös ne kielteiset tekijät esillä virtuaalisuuden tutkimuksessa, jotta ei päätyisi keksimään samaa pyörää sadannetta kertaa.

keskiviikkona, syyskuuta 6

Lyhyesti mutta ei kauniisti

Viime päiviin on jälleen kerran mahtunut tuhottomasti ajatuksia ja niiden esittäjiä.

Pitäydyn siis siinä, minkä tähän hätään kykenen muistamaan:

1) Omistauduin uudelleen peruskurssitavaralle ja rääpäisin muutaman sivun mittaisen tiivistelmän Cohen & Prusak -kirjasta sosiaalisen pääoman ylistyksineen. Arvion laatimisessa on häpeilemättä käytetty vaaleanpunaisia virtuaalilinssejä. Ilman niitä olisin luultavasti juossut pääni seinään viimeistään kirjoittajien "Challengerin tuhon aiheutti telekonferenssi" -esimerkin kohdalla.

2) Varmistaakseni sienensyönnin yliannoksen päätin tuoda Helsingistä tuliaisena litran virolaisia kantarelleja, ja siinä sivussa olen lukenut artikkelit teemoista Communities of creation (2000) ja Homophily of network ties (2006).

3) Havaitsin, että kaksi tuntematonta revieweriä siellä jossakin on joko pitänyt suuresti impersonal trust -paperistamme, tai sitten he eivät ole jaksaneet lukea sitä ollenkaan. Olen tyytyväinen kiitettävien arvosanojen rivistöstä, mutta henkilökohtainen uudistumiskykyni voi samalla kärsiä siitä, että emme saaneet juuri lainkaan sanallista negatiivista palautetta ja täten ainutkertaista mahdollisuutta oppia uutta.

(Edellä esitetty sisältää useita sarkastisia viittauksia, joita tekstipohjainen kommunikaatio ja pateettisen säälittävä "reduced social cues" ei kuitenkaan kykene välittämään, joten mahdolliset epäselvyydet joudutaan selvittämään kasvotusten enintään metrin säteellä.)

4) Haluaisin laajentaa sosiaalisen pääoman keskustelua ei pelkästään yksittäisten yhteisöjen sisälle, vaan laajemmin organisaatioiden kykyyn tehdä yhteistyötä ja verkostoitua virtuaalisia kanavia hyödyntäen. Mistä johtuu, että toisaalla virtualisoidaan eturintamassa, kun taas toisaalla yksinkertaisintakin toimintakulttuurin muutosta edeltää kymmenen vuoden odottelu? Ilmiöllä on varmasti jotain tekemistä uudistumiskyvyn ja innovaatiokyvykkyyden kanssa, mutta "going virtual" ansaitsisi tulla tarkastelluksi myös omana alaongelmanaan kaikkine haasteineen.

5) Jos tottumaton nuori henkilö juo kuusi kuppia kahvia ennen kello kolmea, kädet alkavat vapista holtittomasti ja viuhtoa edestakaisin. Tämä saattaa herättää outoa huomiota julkisissa takariveissä.

6) Oikorata on perin iloinen asia.

sunnuntaina, syyskuuta 3

Virtuaalitaloudessa

Päivän Hesarin sivu E3 ja Olavi Koistisen "Talous koeputkessa - Internetin keinomaailmojen virtuaalitalous kiinnostaa taloustieteilijöitä" toistaa jälleen sitä tuttua teemaa uusissa kuorissa. Vieläkään en pysty suhtautumaan aiheeseen täysin vakavasti ja aamukahvini oli tälläkin kertaa lähellä ajautua väärään kurkkuun. Toisaalta on mukava kerrata HIIT:n Vili Lehdonvirran uusimmat ajatelmat ja havaita, että en ole näiden virtuaalipyöritysten kanssa täysin yksin.

Enemmistöille netti on jonkinlainen arkielämän jatke ja sen täydentäjä. Taloustieteilijälle kyseessä on erilaisten vaihtoehtojen maailma, laboratorio, jossa kommunistiset kumoukset ja omaisuuden uusjaot ovat paitsi mahdollisia myös suotavia.

En kuitenkaan jaksa uskoa tässä kyseisessä artikkelissa sivuttuun kaupallisista vaikuttimista vapaaseen ja myyttiseltä tuntuvaan "Ardeniin", jossa elämä aloitettaisiin uusilla korteilla kokonaan puhtaalta pöydältä. Sen estää ihmisluonto. Oli konteksti sitten mikä tahansa, markkinoilla toimeliaiden tekijöiden joukossa on aina ryhmittymä, joka haluaa vain ja ainoastaan maksimoida oman taloudellisen etunsa keinolla millä hyvänsä. Millään muulla ei ole väliä. Jos taloudellisen edun ilmentymät eivät muutoin ole määriteltävissä, ne rakennetaan itse.

Ansaitsemisen keinot nettitodellisuudessa ovat hämmästyttävän monet, se täytyy myöntää. Silloinkin kun toiminnan tarkoitus ei ole virtuaalisten rikkauksien kokoamisessa, moni käyttäjä löytää itsensä juuri tämän perimmäisen kysymyksen ääreltä. Kysytyin taito on kyynärpäiden käyttäminen. Jopa rahallisen panoksensa kautta nk. hyvää tahtoa ilmaiseva jäsen "tuunaa" samalla itselleen pääsyn niihin ylimääräisiin herkkuihin, jotka voivat joko suoraan tai välillisesti edistää omaa asemaa yhteisössä.

Samanlaisista taustaoletuksista huolimatta virtuaalirikkaiden ja reaalimaailman rikkaiden välillä on tietysti myös eroavaisuuksia. Ensin mainituille nettiyhteisö on nimenomaan koelaboratorio, jossa testataan omia kykyjä ja niiden rajoja. Perinteisessä maailmassa kovin harva kymmenien miljoonien omaisuuden kerännyt päättää eräänä päivänä jättää koko touhun sikseen pelkästään tuhotakseen kaiken yhdellä napinpainalluksella.

perjantaina, syyskuuta 1

Blogataan taas

Löysin intrasta linkin Konfabulaari -tapahtumaan, jossa ainakin alustavien keskusteluideoiden perusteella käsitellään mielenkiintoisia teemoja. Tällaisia voivat olla mm. blogit ja wikit tutkimusprojektien työkaluina sekä aina riemastuttava "Tutkijoiden blogit - tiedonhallinnan apuväline, uusi akkreditoitumisen kanava vai uhka akateemiselle uskottavuudelle"?

Perjantaimielialan vallitessa veikkaan viimeksi mainittua. Olen ollut toistuvasti näreissäni omista blogiteksteistäni, jotka ovat lähinnä yliopistomaailmaa ja tutkimusprosessin kaoottisuutta heijastavia todellisuuden palasia vailla mitään kosketuspintaa varsinaiseen kiinnostuksen kohteeseeni eli netin yhteisöihin.

Samalla olen alkanut pohtia syytä tähän. Yllättävää kyllä, tutkijan päiväkirjan kaltainen tunnontilitys voi olla oppimisen kannalta tehokkaampaa kuin ulkokohtainen nettimaailman ilmiöiden listaaminen ja tarkkaileminen, johon perustuvaa kokonaisuutta alun perin haaveilin voivani pyörittää.

Henkilökohtaisesta kykenen ylläpitämään vain muutamaa riittävän tiivistä yhteisösuhdetta, joiden perusteella voin sanoa tietäväni jotain nettisosiaalisuuden pelisäännöistä, ja totta puhuen nekin yhteisöt pidän - Hattrickia ehkä lukuunottamatta - mieluiten omana tietonani. En halua kuulua niihin, jotka joutuvat haastattelussa kertomaan tutkijoille "A secret piece of my life had been stolen from me".

Kaikesta huolimatta ihmisellä on kolme erilaista minää: työminä, kotiminä ja nettiyhteisöminä. Viimeksi mainittu jakautuu parhaassa (tai pahimmassa) tapauksessa kymmeniin erilaisiin osaidentiteetteihin. Minullakin on ollut kunnia taipua milloin turkulaiseksi Saijaksi ja milloin tamperelaiseksi yliopistotutkijaksi. En ole koskaan tekeytynyt mieheksi, mutta tästä huolimatta tulen usein kohdelluksi miehenä, yksinkertaisesti siitä syystä, että 80 % yhteisöistäni on tavalla tai toisella omistautunut peleille.

Mutta se identiteettikysymyksestä.

Pohdinta on osoittanut, että tavoittelen bloggaamisella vain ja ainoastaan arjessa selviytymistä ja omien ajatusten selkiyttämistä. Mielellään näkisin itseni tutkimusympäristössä, jossa osataan laajemmin käyttää uusia kommunikaatiokanavia myös "vakaviin tarkoituksiin" ja tutkimustulosten raportointiin, mutta siihen täällä ei ole aikaa eikä edellytyksiä.

Parempia aikoja odotellessa jatkan entisellä linjalla ja yritän muistaa poistaa kaikki kirjoittamani houreet, mikäli joskus päätän hakea työpaikkaa.