Verkkoyhteisöt

Luottamusta vai kontrollia

Luin iltalukemisena Kramerin (1999) artikkelia luottamuksesta. Tykästyin erityisesti hänen siteeraamaansa esimerkkiin "sieniharrastajien organisaatiosta" (joskin itse puhuisin tietysti yhteisöstä): luottamus muiden tietopohjaan ja tietämykseen nousee arvoon arvaamattomaan, jos kääntöpuolella on riski saada myrkytys tai kuolla kupsahtaa.

Toiseksi, artikkelissa käsiteltiin myös teknologian ja luottamuksen suhdetta, mutta eri näkökulmasta kuin omassa työssäni. Ongelmaa kun voi lähestyä monelta eri suunnalta, joista on helppo tunnistaa kaksi ääripäätä: miten on mahdollista luottaa, jos kanssakäyminen on kokonaan virtuaalista? Käänteisesti, millä tavoin teknologia voi aiheuttaa sen, että ihmiset lakkavat luottamasta?

Vastauksia kumpaankin kysymykseen lienee monia. Ensimmäiseen niitä kuullaan toivottavasti lisää viimeistään väitöstilaisuudessa. Kuten S. Järvenpää on todennut, luottamusta on pakko olemassa myös virtuaalisessa ympäristössä, sillä ilman sitä sinne ei koskaan olisi syntynyt sosiaalisia rakenteita kuten tiimejä. Entä jälkimmäinen, eli teknologian väärinkäyttö, mikä johtaa luottamuksen murenemiseen?

Erityisesti teknologiavälitteisissä muodoissaan kontrolli tuntuu olevan epäluottamuksen synonyymi. Kramerin listausta noudattaen voidaan tunnistaa kolme kielteistä seuraamusta: jos ihmisten toimintaa valvotaan, he kadottavat sisäsyntyisen motivaationsa toimia organisaationsa tai ryhmänsä parhaaksi. Toiseksi, he saattavat pelätä valvontaa niin paljon, että "halvaantuvat" paikalleen. Kolmanneksi, seurantajärjestelmän käyttöönotto on ns. vääränlainen viesti ylhäältä, johon reagoidaan epäluottamuksella ja kieltämällä kaikki.

Oheinen analogia on hieman kaukaa haettu, sillä yliopistotutkijoita ei ainakaan toistaiseksi ole kiinnitetty tutkajärjestelmään ja kameravalvontaan, mutta kuitenkin.

Henkilökohtaisesti en ole kokenut työajan seurantaa tai uutta peruspalkkausjärjestelmää elämää suuremmaksi ongelmaksi. Täten kiistän kaikki asiayhteydet niihin. Tulipahan vain mieleen. Kenties julkisella sektorilla voitaisiin puhua eräänlaisesta "institutionaalisesta epäluottamuksesta" - nyt ne (siis ketkä?) taas kehittelevät siellä jotain järjetöntä yliopistojen pään menoksi. Syy ei ole kenenkään tiedossa, mutta seuraukset tapahtuvat erikseen pyytämättä.

lähettänyt Miia @ 20:55